Mallorcalle tulo tammikuussa tuntui oikein mahtavalle. Katsellessani uusia katuja minusta tuntui, että tähän minut on luotu, tästä minä pidän eniten. Olen tietysti kokenut senkin miten kaikkiin uusiin paikkoihin tottuu ja kaikki kohteet alkavat jossain vaiheessa myös ärsyttämään. Ja senkin olen kokenut, että jos ahnehtii liikaa uusia paikkoja liian nopeassa tahdissa, niin sekin turruttaa. Arvelen puoli vuotta per paikka olevan semmoinen sopiva tahti.

Norwegianin lento Palma de Mallorcalle saapui ennen ilta yhtätoista, joten otin taksin Hostal Reginaan Palman keskustaan. Muun muassa huijausten varalta pyrin välttämään takseja, mutta näin myöhään saapuessa halusin päästä hotellille mahdollisimman pian. Lentokentältä kulkee kyllä kätevä bussi nro 1 suoraan Plaça d’Espanyalle, joka olisi ollut vain muutaman korttelin päässä hotellista.
Aamulla oli onnellinen olo siitä, että Suomen talvelle on vaihtoehtoja. En kaipaa enää Thaimaan lämpötiloja, jotka kävivät minulle liian kuumiksi. Sen sijaan tuollaiset Mallorcan talviaamut olivat hyviä, kun oli on pipo ja takki päällä. En minä vähissä vaatteissa kekkuloida halua, vaikkakin olisihan olo takitta vielä mukavampaa.
Vegan & Raw -ravintolan aamiaiset

Kävelin Vegan & Raw -ravintolaan aamiaiselle. Matka hotellista sinne oli vain muutaman korttelin pituinen, mutta matkan varrella vierailin pienellä vihannestorilla, joka sijaitsi ainakin näin lauantai-aamuisin Mercasana -luontaistuotekaupan ja Vegan & Raw -ravintolan välissä. Ihan mietin itseni ostamassa semmoiselta torilta viikon vihannes- ja hedelmätarpeeni suoraan tuottajilta, vaikka Koh Lantalla kyllästyinkin torilla asiointiin. Eli oikeasti sitä vain haluaisi saada hoitettua arkiset ostoshommat kätevästi ja lähellä.

Pääsin kokeilemaan Vegan & Rawia vielä lähtöaamunanikin, koska lähdin Sollérista ajoissa. Vegan & Rawissa on se hieno puoli, että se avautuu jo aamulla yhdeksältä. Yhdeltätoista alkaisi brunssi, jota en ehtinyt kokemaan. Olen syönyt vuoden alusta lähinnä vain raakaruokaa, joten ravintolan ruoat sopivat tähän uuteen ruokavalioon. Kirjoitin muuten samannimisestä ravintolasta pari vuotta sitten, kun joulukuussa 2016 kävin Intian Varanasissa, jossa päiviäni helpotti paikallinen Vegan & Raw -ravintola (lue: Vegaaniruokaa Intian Varanasin Vegan & Rawssa >>).
Kiva oli huomata, että ravintolan lähellä lähellä La Rambla -kadullakin Cafe Romasta olisi saanut vegaani kivasti aamiaista, koska siellä on myynnissä avokadoleipiä sekä leipiä, joihin on hierottu runsaasti tomaattia, ja joita Mallorcalla kai nimellä media tostada kutsutaan.

Matkustaminen Palmasta Sollériin
Halusin päästä lomallani vuorille kävelemään, joten seuraavat kaksi päivää vietin Sollérissa saaren pohjoisosassa. Sollériin pitäisi Palmasta päästä vanhanaikaisella junalla, mutta tuo käsittääkseni lähinnä turistien käyttämä Ferrocarril-juna tai sen rata olivat nyt korjauksessa. Junan pieni lähtöasema sijaitsee aivan Palman bussiaseman vieressä, joten melko kätevästi sain sitten matkustettua junan sijaan bussilla. Muut kuin Palman sisäiset bussit lähtevät maan alla olevalta bussiasemalta Plaça d’Espanyaa vastapäätä. Bussi vaikutti olevan puolet junaa nopeampi ja sillä pääsi perille puolessa tunnissa. Matka maksoi vain 2,40 euroa, kun juna olisi maksanut 18 euroa.

Sain heti bussiin mennessä hieman kokea espanjalaista jonotuskulttuuria eli ihan siistiin jonoon ei asettauduttu. Alkupäässä meitä oli rykelmä ihmisiä, vaikka häntäpäässä odottelevat olivatkin siististi jonossa. Olen tottunut että esimerkiksi Intiassa joutuu tosissaan pitämään puoliaan tällaisissa tilanteissa, joten se on hiukan stressaavaa jännittää, miten bussin pääsee vai jääkö röyhkeämpien taakse (lue: Selviytysmineuvoja Intiaan >>). Aika hyvin tuossa kuitenkin mentiin sisään siinä järjestyksessä kuin oli tultukin bussia odottamaan.
Palman nähtävyydet
Lähtöaamunani maanantaina Sollérista Palmaan palattuani minulla oli aikaa kävellä bussiasemalta Vegan & Raw -ravintolan kautta Palman keskustan läpi rantaan. Olin jo taksimatkalla perjantaina lentokentältä hotellille nähnyt hienon La Seu -katedraalin iltavalaistuksessaan. Nyt kävelin sinne aamupäivällä katselemaan vanhoja kujia. Palman keskustan rakennukset ovat upeita ja koko saaresta jäi sellainen olo, että sinne voisi vaikka muuttaa.
Kustannuksia:
- lennot 114 euroa
- taksi Palman keskustaan illalla 24 euroa
- 1 yö Hostal Reginassa 72 euroa
- bussi 211 Sollériin 2,40 euroa
- lentokenttäbussi nro1 Palmasta lentokentälle 5 euroa








3 Comments Lisää omasi