Mangosteenissa on violetti kova kuori ja paksu pahanmakuinen punertava kuori ennen ihananmakuista valkoista sisusta. Syötävää ei ole paljon, kun valkoisen hedelmälihan sisällä on isoja siemeniä.
Hedelmät ovat mielestäni jumalten ruokaa. En lotkauta korviani joidenkin käsityksille niiden sokerisuudesta tai muusta. Mielestäni hedelmiä saa ja pitää syödä paljon! Thaimaa on ihana paikka päästä nautiskelemaan tuoreista hedelmistä, joita ei ole kuljetettu raakoina toiselle puolelle maailmaa ja kypsytetty keinotekoisesti jossain halleissa.
Vesiomenoita. Ne ovat melko mauttomia, mutta ihanan rapsakoita. Vesiomenan nimi sopii hyvin, koska rapsakkuudesta huolimatta ne ovat vetisiä ja miedosti omenan makuisia.Tämä hedelmä näyttää vähän vesiomenalta, mutta sen muoto näyttäisi olevan pyöreämpi ja sisällä on iso kivi. Ehkä se silti on vesiomena.Ihan pienet mandariinit ovat makeita.Thaimaasta saa maailman parasta mandariinimehua. Sitä sanotaan appelsiinimehuksi, mutta se on tehty pienemmistä tangeriineista, mandariineista tai mistä lie.Ulkomailla alkaa aina ihmetyttämään, miksi Suomeen tuodaan vain yhdenlaisia banaaneja. Niitä kuin olisi erimakuisia pieniä ja suippoja, pieniä ja paksuja, keskikoisia ja hedelmäisiä, minikokoisia…Kaffirlimettejä. Suomalaisille nämä ruttuiset limetit ovat tutuimpia niiden lehtien takia, koska ne ovat yksi thairuokien pääyrteistä.Rambutaneja. Niiden päällä on kumimaisia karvanystyjä. Sisällä on valkoista hieman läpikuultavaa hedelmälihaa ison siemenen ympärillä. Samanmakuisia ja -tapaisia hedelmiä ovat litsit eli lycheet ja longanit.Tämä langsat-hedelmä näyttää ulkoisesti samantapaiselta kuin longanit, mutta ne kasvavat tiheämmin tertussa ja ovat vähän suurempia ja vähemmän pyöreitä kuin longanit. Sisältä ne ovat läpikuultavan valkoisia kuten longanit, mutta hedelmäliha on jakautunut samaan tapaan kuin mangosteeneissa. Sisällä ei ole kiviä kuin ehkä yksi pienen pieni. Maku on ihan omanlaisensa ja kestää hetken ennen kuin pääsee sen mukaan. Minulla toisaalta tuli stoppi kun kuulin sen makua verrattavan muikkuun…Papaija on Thaimaan perushedelmiä, joka toisinaan on mukana ravintoloidenkin hedelmäannoksissa. Kätevintä se on syödä kun sen ensin halkaisee, poistaa lusikalla siemenet ja lusikoi hedelmälihan suuhunsa.Pithaya on koristeellinen, mutta aika tylsän makuinen hedelmä. Silti sitä on mukava välillä maistaa, koska sen koostumus on mukava.Durian on jumalainen hedelmä, jota ei saa joka nurkalta.Duriania. Takana kokonaisia durianeja ja edessä pakattua hedelmälihaa, jonka sisällä on isoja siemeniä. Durianit ovat kalliimpia kuin useimmat muut hedelmät.Iso jakkihedelmä avattuna.Näitä piikikkäitä hedelmiä kutsutaan indonesialaisen nimensä mukaan salakeiksi, englanniksi snakefruitiksi ja thaiksi rakamiksi. Piikit ovat pisteliäitä, mutta eivät uppoa ihoon. Näiden ostamieni hedelmien kuoren alla hedelmä oli osin mätää, kuivahtanutta ja syömäkelvontonta.Usein salakeja löytyy valmiiksi kuorittuna. Vaikka niiden ostaminen ei ole niin hygieenistä kuin kuorineen ostaminen, niin ainakin paremmin näkee hedelmän kunnon. Nämä olivat liian kirpeitä eivätkä niin hyviä kuin Indonesiassa syömäni salakit.Kaupungeissa hedelmiä saa ostettua hedelmäkärryistä kätevästi valmiiksi pilkottuina. Joillain rannoillakin kiertää hedelmänmyyjiä. Ananakset ovat yleensä makeita, mutta joskus niitä tarjotaan liian raakoina.Camachile on tamarindin muotoinen mutta hempeän värinen aika mauton ja kuiva hedelmä.Avatut camachilet.Pomeloita torilla.Hedelmätori Bangkokissa.Thaimaan hedelmälautastarjonta ravintoloissa on yksipuolista.Joskus hedelmiä myydään tällä tavalla kelmutettuna. Kuorittuja hedelmiä en tykkää ostaa muuten kuin kylmässä pidettynä.Hedelmiä torilla. Mangosteeneja, longaneita jne.
Hei, sisältäpäin samankaltaisia hedelmiä rambutanin kanssa ovat lychee eli litsi, longan (Dimocarpus longan) ja langsat (Lansium parasiticum). Mutta näissä ei ole päällä samanlaisia koristeellisia pitkiä kumimaisia ”karvoja”. Jotkut kastanjat näyttävät ulkoapäin samantapaisilta.
Sitten on kaikenlaisia isompia hedelmiä, joissa on kuoressa nystyjä: durian, jackfruit, kiwano, salak…
Kuinka ihanaa onkaan Mangobrulee ilman kuumentamista. 2-3 keltaista kypsää mangoa murskataan. 250 g maskarbone-juustoa, 2 prk mangojogurttia, 1 limen mehu, 1 teelusikallinen inkiväärijauhetta, 2-3 rkl ruskeaa sokeria tai fariinisokeria. Sekoita hyvin keskenään kaikki muut paitsi mangomurska. Laita mangomurska pikku astioihin kerros pohjalle ja päälle sitten ym. muista aineista sekoitettu massa. Laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Laita kattilaan lasillinen kookosmaitoa ja sekaan muutama teelusikallinen ruskeaa sokeria ja keittele ja sekoittele jonkun aikaa. Laita tätä ”kastiketta” mangobruleiden päälle ohut kerros kruunaamaan nautinto. Laita edelleen jääkaappiin ja syö, kun kastike on kovettunut. Voit sekoittaa syödessäsi tuon kastikkeen ja kaikki massat keskenään astiassa. Ai sitä makunautintoa…Tätä minä useinkin teen ja nautin täällä Thaimaassa
Varmasti! Itse en saa tehtyä mangoista edes smoothieta täällä Thaimaassa, syön ne vain seisaaltaan lavuaarin edessä… Mutta mikään ei ole mango sticky ricen voittanutta, se ei ole överijälkkäri, mutta niin hyvää.
Etsin pixwordsiin vastausta vaikkase näytti rambutanilta muttei ollut