
Perusruoanlaittoni on yleensä vain salaatteja ja paistettuja vihanneksia tofulla. Tänä kesänä olen nostanut palkokasvien käyttöä. Yksi syy on ehkä etten käyttäisi soijaa ihan niin paljon. Mutta suurempi syy on ehkä se, että mökillä oli niin helppo hoitaa proteiinipuoli kumoamalla salaattiin papuja kuten kikherneitä, kidneypapuja ja valkoisia papuja.

Papuja suosiessani olen uudestaan löytänyt linssikeiton. Siitä saa niin hyvää, että voisin syödä sitä varmaan joka päivä. Rakastan myös hernekeittoa, mutta minulla on päähänpinttymä, että se pitää tehdä herneiden liotuksesta lähtien itse, vaikka ihan hyvää ja halpaa olisi syödä purkkikeittoakin. Herneet pitäisi muistaa laittaa likoamaan edellisenä iltana tai aamulla mikäli keittelee vasta illalla. Linssit taas kypsyvät hetkessä ilman liottamistarvetta.
Miten linssikeitto valmistetaan?

Variaatioiden määrän on loputon. Mielestäni on kuitenkin hyvä ajatella, että linssikeiton idea lähtisi intialaisesta dhal-kastikkeesta. Se on täydellisen hyvää, kun siinä on vain paistettua sipulia ruokaöljyineen, currya, ehkä valkosipulia, suolaa ja linssejä. Muuta ei tarvita, se on yksinkertaisuudessaan mahtavaa.
Dhalia voisi syödä sellaisenaan keittona tekemällä siitä löysempää. Ensimmäiset varioinnit olisi lisätä keittoon kookosmaitoa tai soija- tai kaurakermaa. Myös curryn voisi korvata tai sen kanssa käyttää kaikkia seuraavia tai jotain niistä:
- jeeraa eli juustokuminaa (kokonaisina tai jauheena, parasta kun jauhaa itse)
- korianterin siemeniä (kokonaisina tai jauheena, parasta kun jauhaa itse)
- kurkumaa
- mustapippuria ja/tai chiliä
Muita hyviä maustamisvariaatioita ovat:
- tuore inkivääri
- sitruunaruoho (lisää keittämisvaiheessa isoina paloina, jotka voi poistaa keitosta. Ihan tyveä voi myös silputa pieneksi joukkoon)
- limenlehdet
- erilaiset intialaiset tai karibialaiset maustesekoitukset, masalat
- hieman neilikkaa, kaardemummaa ja kanelia, ehkä myös muskottia
Jos kaappiin on jäänyt pyörimään erilaisia maustesekoituksia, voi linssikeitto olla hyvä keino käyttää niitä pois.

Minusta on tärkeää paistaa kuivatut mausteet ruokaöljyssä pannulla ennen keittoon lisäämistä. Koko keiton tekeminen kannattaa aloittaa laittamalla kattilan tai pannun pohjalle ruokaöljyä ja lisätä siihen curryt ja muut jauheet. Tähän lisätään sitten sipulit ja mahdolliset inkiväärit ja valkosipulit. Näiden kuullotuttua kannattaa paistaa hetki keittoon tulevia mahdollisia muita vihanneksia ennen kuin joukkoon laitetaan huuhdotut linssit ja vettä. Jos kuivia mausteita ei paista ja jos ne lisää keittoon vasta keittämisen loppupuolella, tulee keitosta helposti pölyisen makuista. Siispä jos keiton ollessa valmista en ole tyytyväinen makuun ja mausteiden määrään, otan esiin paistinpannun, lisään siihen öljyä ja mausteita, paistelen ja lisään mausteet keittoon vasta paistamisen jälkeen.
Lopuksi joukkoon voi lisätä maun mukaan jotain näistä tai näitä kaikkia:
- sitruunamehua
- tuoretta korianteria
- basilikaa
Mielestäni linssikeitosta tulee parasta kun sitä makeuttaa. Lopuksi joukkoon voi lisätä sokeria tai vaihtelevamman maun vuoksi laittaa jo keittämisvaiheessa silputtua kuivattua aprikoosia. Myös viikunaa tai taatelia voi kokeilla. Ja kukaan ei kiellä laittamasta vaikka mangoa, mangososetta tai omenasosetta.

Jos kaiken tämän jälkeen keitto maistuu valjulta, lisää suolaa tai soijakastiketta, se tekee ihmeitä. Toki keittäessä voi käyttää erilaisia kasvisliemikuutioita ja -jauheitakin.
Linssikeiton maustamisessa voi lähteä myös ihan eri teille, eli aasialaisten makujen sijaan käyttää vain yrttejä kuten timjamia, rosmariinia, salviaa, oreganoa, basilikaa, lipstikkaa jne. Näiden kanssa tomaatti voi olla hyvä idea ja käyttää lisäksi kunnolla valkosipulia, mustapippuria ja suolaa. Kovat kuivatut yrtit, kuten timjami ja rosmariini olisi hyvä paistaa pannulla valkosipulin ja sipulin ohella, mutta joka tapauksessa lisätä keittoon jo alkuvaiheilla.
Mitä vain vihannesta joukkoon
Minulle tyypillisintä on laittaa linssikeittoon sipulin lisäksi porkkanaa. Linssi-porkkana-kookoskeitto on tyypillinen juttu, johon laitan näiden lisäksi sipulia, valkosipulia, inkivääriä, currya ja suolaa ja makeutukseksi sokeria tai hunajaa, jota vegaanit eivät kuitenkaan yleensä käytä.

Perunakin on oiva halpa ainesosa. Linssikeittoon on myös kätevää laittaa juureksia, joita tulee usein käytettyä liian vähän, vaikka ne olisivat hyvää kotimaista ruokaa. Eli muista lanttu, palsternakka, sellerin juuri ja maa-artisokka, jos sitä raaskit linssikeittoon laittaa.
Tomaattia on tyypillistä laittaa linssikeittoon. Voihan koko keiton tehdä tomaattimurskaa käyttäen tai laittaa mausteiden paistamisen yhteydessä ruokaöljyyn paistumaan myös tomaattipyrettä.
Mukaan voi laittaa kesäkurpitsaa, paprikaa, munakoisoa, varsiselleriä, kukkakaalia, parsakaalia, kaalia, pinaattia, vähän mitä vain. Monen vihanneksen ja juureksen kanssa tulee parempi tulos, kun niitä paistaa sipulin paistamisen yhteydessä pannulla.

Olen tehnyt kaikenlaisia kokeiluja linssikeiton kanssa. Viimeisin erikoinen kokeiluni oli laittaa linssien ja sipulin lisäksi keittoon vain merilevää. Käytin runsaasti aasialaisesta kaupasta ostamaani norin tapaista levää. Murensin sitä paloiksi ja lisäsin joukkoon keittämisen loppuvaiheilla. Se näytti joukossa pinaatilta ja ehkä myös tuntui suussa siltä. Tykkään useimpien merilevien mausta ja tämä oli minusta hyvää keitossa, jonka muutoin olin tymäkästi maustanut currylla, jeeralla ja korianterin siemenillä. (Lue merilevän syömisestä maailmalla >>)
Hyvä idea olisi lisätä keittoon keittämisen alkuvaiheilla pähkinöitä ja siemeniä. Pähkinät ja siemenet maistuvat aina paremmilta, kun ne ensimmäiseksi paahtaa öljyttömällä pannulla. Linssikeittoon voi laittaa vaikkapa cashew-, para- tai saksanpähkinää. Hasselpähkinää tykkään itse käyttää ennemmin makeissa ruoissa, mutta voisihan sitäkin kokeilla. Lisäksi joukkoon sopii mantelit, seesaminsiemenet, kurpitsansiemenet, sääntöjä ei ole. Quinoaakin voisi keittoon laittaa.
Keiton valmistamisesta
Linssit neuvotaan huuhtelemaan aina ennen käyttöä. Olen joskus todennut keitettyjen linssien maistuvan jotenkin pölyisiltä mikäli niitä ei ole huuhdellut ennen keittämistä. Huuhtelen linssit yleensä siivilässä juoksevan veden alla tai sitten laitan linssit kattilaan tai muuhun astiaan, lisään vettä päälle, sekoittelen, kaadan varovasti vesiä niin etteivät linssit putoa ja toistan huuhtelun.

Linssikeiton voi soseuttaa sauvasekoittimella (tai työläämmin laittaa keiton blenderiin) tai jättää soseuttamatta. Linssikeitto on yleensä valmista, kun linssit ovat alkaneet mössääntyä. Jos aikoo soseuttaa keiton, voi kaikki vihannekset sipulista lähtien leikata huolettomammiksi ja isommiksi paloiksi. Muutoin on hyvä tehdä keitosta esteettisempää kuutioimalla ja tikuttamalla vihannekset ja paloittelemalla kukkakaalit näteiksi kukintopaloiksi. Jos aikoo soseuttaa keiton, kannattaa harkita parsakaalin laittamista, koska oranssien linssien ja vihreän parsakaalin soseutettu tulos ei ole ihan nätti. Mutta tämänkin asian voi korjata käyttämällä paljon keiton keltaiseksi värjäävää kurkumaa tai käyttämällä paljon porkkanaa. Kurkuma on kätevää, jos keitto muutoin näyttäisi valmiina ikävän ruskealta tai harmaalta. Myös kookosmaidon tai soijakerman lisääminen lopussa tekee keitosta mukavan kermaisen ja tasaisen näköistä.
Juttu on julkaistu myös Kevyt vegaani -blogissa >>
Lue myös:
Pinaattikeitto intialaisittain >>
Kesäkurpitsakeitto >>
Tattikeitto >>
Hernekeitosta Suomen paras katuruoka? >>
Intialainen tattikastike >>
Intialainen nokkossoossi palak mutter >>
One Comment Lisää omasi