Goalla muutama vuosi sitten menimme porukalla opettelemaan intialaisen ruoan laittamista. Parhaiten tältä kurssilta muistan sen miten kauhistelimme ruokaöljyllä lotraamista. Ensin valmisteltiin kolme pohjakastiketta eli mother saucea, jotka toimivat pohjana useille intialaisille ruoille. Näiden pohjakastikkeiden aineksia paistettiin ja sitten tehosekoittimella käsittelyn jälkeen valmiit tahnat paisteltiin vielä uudestaan runsaassa öljyssä kasaan. Sitten kun lopulta tehtiin varsinaisia ruokia, paisteltiin…
Avainsana: intialainen ruoka
Masala dosa on eteläintialainen täytetty kreppi
Dosat ovat eteläintialaisia kreppejä, jotka valmistetaan riisi- ja linssijauhoista. Tai itse asiassa ei ole pakko käyttää edes jauhoja, vaan homman voisi tehdä alusta asti itse liottamalla riisejä ja linssejä, jauhamalla ne tehosekoittimessa ja tekemällä tästä sitten taikinan. Ei kuulosta kovinkaan epäterveelliseltä? Eteläintialaisessa ruoassa käytetään tätä samaa taikinapohjaa useiden eri ruokalajien valmistamisessa. Taikina hapatetaan käyttämällä sitä…
Linssikeiton valmistaminen
Perusruoanlaittoni on yleensä vain salaatteja ja paistettuja vihanneksia tofulla. Tänä kesänä olen nostanut palkokasvien käyttöä. Yksi syy on ehkä etten käyttäisi soijaa ihan niin paljon. Mutta suurempi syy on ehkä se, että mökillä oli niin helppo hoitaa proteiinipuoli kumoamalla salaattiin papuja kuten kikherneitä, kidneypapuja ja valkoisia papuja. Papuja suosiessani olen uudestaan löytänyt linssikeiton. Siitä saa…
Kasvissyönti intialaisittain
Intia on tunnettu kasvissyöjämaa. Siellä liharuokaa kutsutaan non-vegetarian -ruoaksi, ikään kuin vegetaarinen ruoka olisi normi, josta muut ovat poikkeuksia. Mutta minkälaista kasvissyönti siellä on ja ketkä siellä ovat kasvissyöjiä? En ole aivan vielä päässyt kärryille siitä, enkä monesta muustakaan asiasta Intiassa, jossa riittäisi tutkittavaa enemmäksi aikaa kuin loppuelämäksi. Kun ensimmäisen kerran kävin Intiassa, minulle oli…
Intialaista pikaruokaa valmisaineksista: upma ja sambhar
Minulla on yleensä kotona paketit pika-upmaa ja –sambharia täyttämässä eteläintialaisen pikaruoan äkillistä tarvetta. Upma on oikeastaan mannasuurimoita, joista keitetään tiivis polentamainen mössö, joka maustetaan intialaisilla mausteilla. Sambhar on eteläintialainen linssi- tai papusoossi, jota tarjotaan oikeastaan kaiken kanssa. Yleensä jos tilaat upmaa, dosaa, puria tai thali-annoksen, mukana tulee kupillinen sambharia sekä kookoschutneyta. Näiden pikaruokapakkausten sisällöt kumoan…
Uusia kasvisruokakuvia Intiasta
Blogin ”Kasvissyöjänä eri maissa” -osiossa ennestään ollut linkki Flickrissä oleviin Intian ruokakuviini vuodelta 2011. Nyt siellä on uusi linkki 13 ruokakuvaan, jotka otin vuonna 2009 Delhissä, Goalla ja Gokarnassa.Vietin tuolloin Intiassa kolme viikkoa joulukuussa. Sieltä matka jatkui Bangkokin kautta Indonesiaan. Näistä ruokakuvista minulle ainakin tuli kova hinku päästä taas Intiaan, ei pelkästään syömään, vaikka se…
Intialainen nokkossoossi (palak mutter)
Nokkonen on ehkä yleisimmin käytetty suomalainen villivihannes. Sitäkin voisi käyttää raakana esim. smoothiessa, mutta en ole päässyt vielä niin pitkälle raakaravintokokeiluissani. Tein nokkosista tänään palak mutter -soossia, johon sitä saa upotettua isoja määriä. Tätä kastiketta tarjotaan Intiassa palak-kastikkeena (palak = pinaatti), useimmiten intialaisen juuston kanssa nimellä palak paneer tai saag paneer (paneer = intialainen juusto,…