Käsitin Brennerin solan olevan helpoin reitti kulkea Alppien läpi, joten suuntasimme Achenseen jälkeen Innsbruckista A22-tietä pitkin Italiaan. Koska käytössämme on vanha iso matkailuauto, ei meille tullut kuulonkaan ajaa kuuluisia maisemareittejä pitkin. Paitsi että mutkaiset ja kapeat vuoristotiet voivat olla pelottavia ja oksettavia, niin meidän automme ei pääse moottorillaan pitkiä ja jyrkkiä teitä, eivätkä jarrut taida kestää kilometrien ja kymmenien kilometrien alamäissä. Nytkin ne ovat vinkuneet ruuhkissa madellessa. Paitsi kai me mäet mennään alas moottorijarrutuksella eikä se alastulo taida olla ongelma niinkään kuin ylösmeno. Meidän siirtymämme Suomesta Espanjaan on tarpeeksi jännä ilman moottorinjäähdyttelyjä jyrkänteiden laidoilla. Eli emme menneet Itävällan Großglockneriin 107-tietä, emmekä valinneet Stelviosolaa.

Brennerin sola on 179 km pitkä matkalla Innsbruckista Trentoon ja sen pitäisi pystyä ajamaan meidän autollamme kai runsaassa kahdessa tunnissa. Eikä itse Brenner Pass meille ollutkaan mikään ongelma.

Mutta minäpä olin suunnitellut meille yöpymisen Siusissa eli Seiser Almissa. Siellä piti olla hienot dolomiittimaisemat ja leirintäalue, jossa kuvien perusteella kävi matkailuautoja ja -vaunuja myös lumisen talven aikaan. Tarkistin Siusiin menevää tietä google mapsin katunäkymästäkin ja se näytti ihan mahdolliselta tieltä. No eipä ollut. Tai no kyllä sillä tiellä vastaan tuli busseja ja muita matkailuautoja, mutta meidän auton moottoripa päätti alkaa tökkimään. Olin jo vähän aikaa aiemmin tullut vahvasti katumapäälle tekemäni reittivalinnan kanssa, olisin voinut hieman itkaista jyrkissä käännöksissä. Onneksi puolisoni sai ajettua matkailulaivamme tien sivussa olevalle kapealle nurmikkokaistaleelle, jonne ajo jo sinänsä oli pelottavaa. Tällä tiellä ei suinkaan ollut mitään pysähdyspaikkoja tien vieressä. Siinä sitten jäähdyteltiin moottoria. Piti miettiä pitäisikö jatkaa vai kääntyä takaisin. Ja miten auton saisi siinä käännettyä ja jäisikö se sutimaan nurmikolla. Onneksi minä en ollut kuskina, koska moottorin alkaessa kapealla tiellä yskimään minä vain vapisin. En ole ajanut tällä autolla sen jälkeen kun kolautin sen renkaan huoltoasemalla Espoossa reissun ensimmäisenä päivänä. Siitä saattoi johtua renkaan tyhjeneminen Latviassa. Olen ollut ihan tarpeeksi hermostunut yrittäessäni pitää meidät oikealla reitillä. Eivät ole autot minun juttuni.

Sitten kun tämän koettelemuksen jälkeen yritimme päästä Brenner Passin varrella semmoiselle leirintäalueelle, joka ei varmasti sijaitsisi mäellä, ei sinne huolittu koiria. Tähän asti se ei ole ollut ongelma. Tuo leirintä olisi sijainnut hedelmäviljelmien keskellä tasaisella solan pohjalla, mutta eipä sitten.

Me sitten posotettiin Gardajärven eteläpäähän Desenzanoon asti leirintäalueelle, joka oikein mainosti koiraystävällisyyttään. Koitin jo alunperin etsiä leirintää Gardan ihan pohjoispäästä, jotta sieltä sitten voisi rauhassa ajella järven rantaa etelään majoituksen jälkeisenä aamuna. Pohjoispäässä näyttivät maisemat kuitenkin niin tiheiltä, etteivät ne vaikuttaneet hyviltä koirien ulkoilutukseen.

Mutta sen voin sanoa että Brennerin solassa oli kyllä upeat maisemat ja pikkuautolla siellä voisi olla kiva liikkua muuallakin kuin motarilla. Meitä vaan alkoi korpeamaan kun jouduimme vähän ajan sisällä jo kolmannen kerran pysähtymään ottaaksemme tiemaksulipuketta, koska epäonnistuneiden leirintäalueille siirtymisten takia olimme poistuneet motarilta. Täällä siis motarille tullessa otetaan lipuke ja maksetaan vasta tieltä poistuessa. Mutta Itävallan puolella Brennerinsolan alkaessa oli ihan tavallinen tiemaksu (9,50 e) tien alkaessa.

Tämän kamalan Siusiin menemisyrityksen jälkeen päätimme, että emme lähde minnekään Apeniinien kansallispuiston kautta Välimerelle, vaan valitsemme latteimman mahdollisen reitin. Muutenkin nyt päätimme yrittää pysytellä moottoriteillä (tai niin päätimme jo tuskaisen Puolan ajamisen jälkeen) ja yrittää etsiä semmoisia leirintäalueita, joille olisi mahdollisimman helpot pääsyt. Tähän asti reissullamme bongailimme luontokohteita, joissa pistäydyimme ajopäivän aikana, mutta nyt suoraviivaistettiin menoa loppumatkalla. On niin vaikea saada etukäteen selville sitä mitkä tiet ovat ikävän haasteellisia. Ei ole kiva huvikseen lähteä jonnekin ja päätyä piinalliselle kauhujen tielle.

Reissu matkailuautolla kolmen koiran kanssa Suomesta Espanjaan. Vältämme kaupunkeja, kyliä ja ihmisvilkkaita kohteita ja suuntaamme luontoon kävelemään. Reitti Baltia, Puola, Slovakia, Itävalta, Italia, Ranska ja Espanja.

Lue kaikki matkan jutut >>