Koiramme ovat niin kovin innostuneita uudella pihallaan, joten kai sitä voi olla varma, että tämä oli oikein hyvä päätös ja oikea ratkaisu tulla tänne Espanjaan. Vaikka 27 päivän ja yli 5.500 kilometrin matka asuntoautolla tänne tuntui aika raskaalta. Ilman koiriamme ja kissaamme mehän olisimme vain lähteneet vaivattomasti ja huolettomasti reput selässämme maailmalle. Meidän kannaltamme on aivan ylivertaista matkustaa julkisten kulkuneuvojen varassa mahdollisimman vähän omaisuutta mukana, jolloin ei tarvitse huolehtia autosta eikä tavaroista. Nyt meillä on aina jatkuva huoli eläimistämme ja ajaessa pelkäsimme auton puolesta. Muun liikenteen keskellä ei tunnu turvalliselta ainakaan stressaantuneena. Junat ovat mielestäni kaikkein parhaita.

Viimeisen matkapäivämme ajomatka oli lyhyt Torre del Marista tänne Malagan pohjoispuolelle. Malagasta lähtee kaksi moottoritietä ja selvittelin kumpi niistä olisi parempi. Malagan yläpuolellahan kohoavat vuoret ja ylämäet ovat haasteellisia autollemme, eivätkä kurvitkaan mitään kivoja ole ajella. Valitsin meille siis uudemman moottoritien. Mutta tuolta tieltä väylä tänne kylään oli aivan kaamea. Ensinnäkin siinä juuri ja juuri mahtui kaksi autoa ohittamaan toisensa. Toiseksi se oli kurvikas. Mutta pahinta kaikessa oli jyrkkyys. Kahdessa kohdassa oli liikennemerkit kertomassa 10 %:n jyrkkyydestä, mutta ne taisivat tällä kertaa onneksi olla alamäkiä. Ja me olimme oppineet, että meidän pitäisi pitäytyä alle 8 %: teissä. Auto ei yksinkertaisesti kulje eteenpäin liian jyrkkää tietä tai jos ylämäkeä kestää liian pitkään.  Tämän koimme yrittäessämme Pohjois-Italian Siusiin pari viikkoa aiemmin.

Kun olimme pari kilsaa kavunneet tuota kylään johtavaa tietä, katselin kauhuissani edessä näkyvää laaksoa ja sen jälkeen nousevaa vuoren rinnettä. En enää ikinä luota google mapsin 3D-näkymiin, joita olin ahkerasti tuijotellut tutkiessani seutua. Niin pitkälle ei ole tekniikka vielä edistynyt, että se antaisi totuudenmukaisen kuvan kohoavista korkeuksista ja tippuvista rotkoista. Toisaalta ei korkeuksia tajua valokuvistakaan. Ja nyt kun katselen talolta alas laaksoon ja vuorille, ei sitä siinäkään ymmärrä, miten nuo mäet ovatkin hankalampia kuin miltä kaukaa näyttää.

Kun pääsimme kylään antoi navigaattori vielä viimeiseksi kauheudeksi meille pitkän ja tosi jyrkän nousun. Voi luoja. Kylässä tapasimme ihanan suomalaisen paikallisauttajamme, joka oli löytänyt meille tämän talonkin. Siinä sitten uskaltauduimme ajamaan tänne perille asti, mutta tämä viimeinen alle parin kilsan pätkäkin oli vaikeaa ja melkein pelkkää ylös nousua, emmekä saaneet ajettua autoa ihan pihaan asti.

Olimme siis ensin aika järkyttyneitä tullessamme talollemme. Meni muutama tunti ennen kuin alkoi helpottamaan. Laitoimme portit kiinni ja päästimme koirat pihalle tutkimaan käytyämme ensin läpi tontin turvallisuuden. Kävimme uima-altaassa ja katselimme avautuvaa maisemaa. Merikin näkyy kaukana. Läheiseltä mäeltä kuului kilinää ja katsoimme rinnettä alas tulevia vuohia. Koirat vaikuttavat oikein tyytyväisiltä, joten hyvä niin.

Olimme ajatelleet ehkä välillä tekevämme täällä parin päivän matkoja matkailuautolla, mutta emme halua enää toista kertaa joutua ajamaan autoa tänne takaisin. Auto pysyy nyt siis paikallaan koko talven. Keväällä sitten joudumme ajamaan ensin alamäkeä kylään, mutta kai me siitä selviämme. Meille selvisi, että tänne tultaessa on parempi ottaa vanhempi moottoritie. Sieltä lähtee tuota kauhujen maisemareittiä parempi, vaikkakin pitempi tie kylään. Tuokin tie tulee aiheuttamaan matkailuautolle haastetta nousuineen ja laskuineen, mutta kai siitäkin sitten selvitään.

Tällä tavoin saatiin päätökseen reissu matkailuautolla kolmen koiran kanssa Suomesta Espanjaan. Vältimme kaupunkeja, kyliä ja ihmisvilkkaita kohteita ja halusimme luontoon kävelemään. Reittinä oli Viro, Latvia, Liettua, Puola, Slovakia, Itävalta, Italia, Ranska ja Espanja.

Lue kaikki matkan jutut >>

Lue kaikki Espanja-jutut >>