
Olimme ajaneet aika ahkerasti monen maan läpi ja Ranskassa oli fiilis pysähtyä päivällä moneksi tunniksi kävelemään ja päikkäreille. Paikkana oli edelliseltä reissulta tuttu Étang du Pâquisin järvi pienellä Brognardin paikkakunnalla 80 km Saksan rajalta (ks. paikka Park4Nightissa >>). Siellä on kolme paikkaa yli 2,1 metrisille ajoneuvoille ja yöpyäkin saa. Vieressä on iso pysäkointialue pikkuautoille.




Olisin alunperin halunnut varata meille jonkun mökin tai hotellihuoneen tähän vaiheeseen matkaa, jotta olisimme kaikki saaneet levätä pari päivää. Koitin katsella leirintäalueiden mökkejä ja Ibis-hotelliketjun hotelleja. Mutta vaikka majapaikka listautuisikin lemmikkiystävälliseksi, ei se ulotu siihen, että huoneissa saisi majoittua kolme koiraa ja yksi kissa. Yleensä on mahdollista majoittua vain yhden tai kahden eläimen kanssa ja katsoin kahden mökin tai huoneen varaamisen tulevan ihan turhan kalliiksi. Onneksi pärjäsimme ihan hyvin ilmankin. Aloimme oppia meille sopivan matkustustyylin Euroopan läpi ajamiseen.


Ranskassa ajamisessa auttaa kivat Aire-alueet, jotka ovat isojen teiden levähdysalueita huoltoasemineen ja mahdollisine muine palveluineen, ja niissä on joskus isojakin puistoalueita piknik-pöytineen. Aireille voi jäädä yöksi, kannattaa etsiä alueelta siihen mukavin nurkka. Aireilla on usein paljon rekkoja parkissa, joten etsi paikka syrjempänä niistä, koska ne saattavat lähteä liikkeelle jo öisin.






Aiempia bloggauksia Ranskasta >>
Matka reissupakulla kolmen koiran ja yhden kissan kanssa Suomesta Espanjaan lokakuussa 2021. Vältimme kaupunkeja ja leirintäalueiden ihmisvilkkautta ja suosimme luontoa ja puskaparkkeerausta. Reitti Baltia, Puola, Saksa, Ranska ja Espanja.
1. matkapäivä: Suomi ja 2. matkapäivä: Viro, Latvia ja Liettua : Eurooppaan Viron kautta pakulla >>
3. ja 4. matkapäivä: Puolasta Saksaan reissupakulla >>
Matkapäivät 4 – 6: Saksan läpiajo pakulla koirien kanssa >>
2 Comments Lisää omasi