Rinkkaelämässä huomasi, miten vähällä voi pärjätä

Rinkan sisältö riittää ihan hyvin yhdelle ihmiselle elämiseen, ainakin jos asuu lämpimässä ilmanalassa ja jos majapaikoissa on lakanat ja huonekalut valmiina. Ei sellainen elämäntyyli varmasti ole kaikille. Mutta joitain voi inspiroida, että koin rinkkaelämän oikeastaan vapauttavana kolmen Thaimaan reissuvuoden aikana. Reissatessa ei kannata kantaa mitään turhaa   Nomadielämä erosi lomareissuista muun muassa siinä, että en…

Työelämään ja säästämiseen sopeutuminen Suomessa

Töissä oli juuri hirveä rutistus ja semmoisen jälkeen tulee outo olo, kun yhtäkkiä onkin taas vapaa-aikaa. Kävelen koirien kanssa, mutta muuten kummastelen mitä Helsingissä pitäisikään tehdä. Kaupungille lähteminen tarkoittaa rahan käyttöä. Syöminen ja kahvittelu maksaa ja kaupat pitää kiertää kaukaa, koska ne tietävät turhien tarpeiden syntymistä. Ei ole mikään ihme, että mukamas shoppailua harrastamattomatkin shoppailevat huomaamattaan aika tavalla,…

Säästövinkit matkakassaan osa 7 – älä ostele tiliäsi tyhjäksi

Matkustelijat kohtaavat aina kysymyksiä siitä, miten onnistuvat rahoittamaan harrastuksensa. Ihmisillä tilanteet vaihtelevat suuresti, on erilaisia palkkatasoja, lapsia, erihintaisia asumuksia. Mutta moni saattaisi kyetä säästämään muuttamalla arjen rahankäyttö- ja kulutustottumuksia. Lyhyesti sanottuna rahaa tuskin jää säästöön, jos kokee pystyvänsä ostamaan jotakin aina siihen asti kunnes tili näyttää tyhjää. Monilla ihmisillä rahat eivät meinaa riittää oikeasti tarpeellisiin ostoksiin, joten puhun tässä toisenlaisista…

Turisti, sinun ei tarvitse ostaa tavaroita matkoiltasi

Rakastan kauniita, eksoottisia tavaroita. Mutta haalimalla niitä paljon kotiinsa ei tuloksena saa balilaista bambumajaa. Sen sijaan tuloksena olisi eksotiikannälkäisen tavaranhaalijan ahdas majapaikka, jossa on paljon kaikenlaista turhaa pölynkerääjää. Maailma on järkyttävän täynnä kaikkea tavaraa. Missä päin tahansa kävellessäni kummastelen, minne ihmeeseen nuo kaikki tavarat päätyvät. Joku ne on mennyt suunnittelemaan, valmistamaan ja joku ostamaan jälleenmyyntiin….

Irti oravanpyörästä

Päivi ja Santeri Kannisto eivät ole ainoat minua viime aikoina inspiroineet irtiotosta kertojat. Pari vuotta taaksepäin luin Kaarina Davisin kirjan Irti oravanpyörästä, joka oli innostavaa luettavaa. Kirjoittaja teki irtioton työelämästä ja muutti vaatimattomaan taloon maalle. Kirjassa puututtiin etenkin sellaiseen rahankäyttöön, johon ihmiset päätyvät ajattelemattaan. Yhdessä luvussa muistaakseni kuivailtiin, miten pankkivirkailija pyysi käymään konttorilla juttelemassa puhelimessa…

Säästövinkit matkakassaan osa 6 – kierrä kaupat kaukaa

Monilla, kuten itsellänikin, rahaa kuluu kaikkeen pieneen huomaamatta. Siihen ei auta oikein muu kuin kiertää kaupat kaukaa. En voi käydä kirjakaupassa vain fiilistelemässä, koska aivoni jotenkin vinksahtavat ja kuvittelen tarvitsevani jonkun opuksen. Sama juttu vaatekaupoissa, retkeilytarvikeliikkeissä ja kosmetiikkaosastoilla. Ei niihin voi mennä, ellei etukäteen ole päättänyt jotain tarvitsevansa. Ja jos kaupoissa kiertelee ostamatta, niin siellä…

Säästövinkit matkakassaan osa 3 – valitse lapsettomuus

Vastentahtoisesti lapsettomien kannattaa jättää tämä juttu lukematta, ellei sitten etsi elämälleen uutta sisältöä. Todennäköisesti säästät paljon rahaa omaan käyttöösi ja lisäksi järjestät itsellesi joustavan elämän, jos et tee lapsia. Kuvittelen jo mielessäni, kuinka tämä virke saa joidenkin ihmisten mielen kuohahtamaan. Aivan turhaan. Matkustelu ei ole kaikkien elämän suurin tavoite (ei ehkä minunkaan), ja jos jotakuta…

Säästövinkit matkakassaan osa 1 – jumiudu landelle

Helsingissä asuminen on kallista. Paitsi että vuokrat ovat muuta maata kalliimmat, niin useat meistä kehittävät siellä kalliin elämäntavan. Maalla loisiessa rahaa ei juuri kulu. Ennen luulin, että minulla menee hermot, jos olen maalla enemmän kuin viikon tai pari kerrallaan. Viime heinäkuussa kuitenkin huomasin Helsingissä, että eihän siellä tapahdu oikein muuta kuin rahanmenoa. Eli jos olet…