Time for Lime on Koh Lantan ystävällisin kokkikoulu, ravintola ja majapaikka

on
Gekko Time for Limen lyhdyssä.
Gekko Time for Limen lyhdyssä.

Time for Lime on kokkikoulu-, ravintola- ja guest house Thaimaan Koh Lantan saarella ja sen voitot annetaan Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskukselle. Tämä on jo syy valita juuri Time for Lime majapaikaksi, ruokailu- ja drinkkikohteeksi ja suorittaa kokkauskoulu siellä. Mutta se on myös erityisen kiva paikka.

Kokkikoulu

opettaja Mai 3Time for Lime sijaitsee rannalla Klong Daon alueella Koh Lantan pohjoisosassa. Kokkaus tapahtuu avarassa tilassa, ruokailu ravintolan pöydissä. Kurssi kestää tuntikausia, ja sinne ei kannata mennä tyhjällä mahalla. Ensin käydään läpi thaikokkauksen perusteita ja sitten kokkaillaan ja syödään loppuilta. Kävin kurssin jo kaksi vuotta sitten, mutta olen seurannut kurssia myös viime aikoina ja se vaikuttaa samalta, opettaja vain on vaihtunut. Kurssin voi käydä vegaanisin ruoin. Se on mielestäni kiva, että ainekset on valmiiksi pilkottu, muutoin menisi liikaa aikaa tylsään pilkkomiseen. Aineksiin kyllä tutustutaan. Kurssin voi käydä useamman kerran, koska eri päivinä kokataan eri ruokia.

Time for Lime oli saaren ensimmäinen kokkikoulu, uudemmat kokkikoulut ovat syntyneet pitkälti niin, että jotkut ovat olleet Time for Limessa töissä tai käyneet kurssit, ja sitten vieneet ideat itselleen. Muita kokkauskursseja käymällä ei tule tukeneeksi Lanta Animal Welfarea.

Ravintola

Kevätkääryleet.
Kevätkääryleet.

Ravintola ei ole auki sunnuntaisin eikä lounasaikaan, baari avautuu kevätkääryle-snackseineen klo 15 ja ruokaravintola avautuu klo 17. Ravintolan pääartikkeli on 490 bahtin maistelumenu, jonka suosittelen kokeilemaan ainakin kerran loman aikana. Menu on eri joka päivä ja sen saa vegaanisenakin. Matalasesonkina, kun ravintola ei ole niin kiireinen, voi tilata myös yksittäisinä annoksina maistelumenun ruokia.

Baarissa tykkäsin eniten amaretto sourista, mutta erikoisuuden vuoksi kannattaa ensin tilata sitruunaruohomargarita ja sitten jatkaa mojitoilla.

Bungalowit

bungalow ja palmuRavintolarakennuksen takana on yhdeksän pientä bungalowia terasseineen. Mökeissä on parisängyt tai kaksi sänkyä, kylpyhuone ja jääkaappi. Osassa mökkejä on ilmastointi, halvemmissa vain tuulettimet. Koh Lantalla hinnat nousevat roimasti korkeasesonkina ja niin myös Time for Limessä, jossa halvin bungalow on korkeasesonkina 1300 bahtia/yö ja matalasesonkina 550 bahtia/yö ja lisäksi lisäalennukset kesäkuukausina. Esimerkiksi jos viipyisi koko kesäkuun, niin se tulisi maksamaan vain 11.550 bahtia (288 euroa).

Majoituin Time for Limessä kaksi vuotta sitten huhti-toukokuussa. Koko ajan jatkoimme viipymistämme ja lopulta olimme siellä kaksi viikkoa. Majoittumiseen kuuluu itsepalveluaamiainen.

Time for Lime tekee hyvää yhteisön eteen

Norjalais-yhdysvaltalainen Junie Kovacs perusti Time for Limen Koh Lantalle yli kymmenen vuotta sitten ja alkoi huolehtimaan myös saaren eläimistä. Hän järjesti saarelle eläinlääkäreitä tekemään koirien ja kissojen sterilointikampanjointa ja hoitamaan vahingoittuneita ja sairaita eläimiä. Osa eläimistä tietenkin päätyi Time for Limeen hoitoon ja asumaan, jos niitä ei voinut palauttaa sinne mistä ne olivat tulleetkin. Junien rahaa meni toimintaan ja Time for Limen voitot ohjautuvat edelleenkin Lanta Animal Welfarelle, joka piti perustaa toimintaa varten. Kuutisen vuotta sitten Junie oli saanut koottua tarpeeksi rahaa rakennuttaakseen eläinsuojelukeskuksen kolmen kilometrin päähän Time for Limestä.

Time for Limessä asuu pari koiraa ja parikymmentä kissaa ja ne kaikki ovat adoptoitavissa.
Time for Limessä asuu pari koiraa ja parikymmentä kissaa ja ne kaikki ovat adoptoitavissa.

Time for Lime on nerokas ja harvinainen tapa rahoittaa eläinsuojelutyötä. Mutta koska Time for Lime ei tule olemaan eikä Junie voi pyörittää sitä saarella ikuisesti, pitää Lanta Animal Welfaren alkaa saamaan tarpeeksi rahaa muista lähteistä, kuten säännöllisistä lahjoituksista.

Minua hieman harmittaa, että Junie joutuu lahjoittamaan yrityksensä voitot Lanta Animal Welfarelle, kun muut Koh Lantan guest houset ja ravintolat saavat pitää tuottonsa itsellään. Se voisi aivan yhtä hyvin olla jokin toinen paikka tai kaikki paikat hieman yhdessä, jotka lahjoittaisivat osan rahastaan eläinsuojelukeskukselle, joka on tehnyt Koh Lantasta paljon paremman saaren. Tai no, tuollaista kollektiivista rahoitusta yleishyödyllisen yhdistyksen toiminnan eteen kutsutaan verotukseksi :), mutta sehän ei Thaimaassa toimi. Tällaiset eläinsuojelukeskukset eivät saa minkäänlaista julkista rahoitusta, joten olemassa olonsa eteen keskukset ovat lahjoittajien varassa.

Time for Lime >>

Lue myös:

Vegaanista thairuokaa kokkikoulussa Koh Lantalla (2017) >>

Time for Limen maistelumenu (touko 2014) >>

May Kaidee´sin kasviskokkikoulussa Bangkokissa (tammi 2013) >>

Eläinsuojelukeskus Lanta Animal Welfare Thaimaassa (maalis 2016) >>

 

time for limen kurpitsakeitto
Time for Limen kurpitsakeitto. Korkeasesongin ulkopuolella voi tilata maistelumenun ruokia yksittäisinä isompina annoksina, mikäli ravintola ei ole kiireinen.
Time for Limen kokkauskurssi opetti sittenkin uutta thairuoasta vaikka kuvittelin tietämykseni olevan jo hyvä.
Kaasuliedellä ulkoilmakeittiössä voi käristää nopeasti ja kuumasti.
Time for Limen rantabaari Klong Daon rannan eteläpäässä. Kaikki baarin, ravintolan, kokkikoulun ja majapaikan tuotot menevät saaren koirista ja kissoista huolta pitävän Lanta Animal Welfaren hyväksi.
Time for Limen rantabaari Klong Daon rannan eteläpäässä. Kaikki baarin, ravintolan, kokkikoulun ja majapaikan tuotot menevät saaren koirista ja kissoista huolta pitävän Lanta Animal Welfaren hyväksi.
Bungalowin terassi Time for Limessa. Kissoja sai ottaa viereen yöksi.
Bungalowin terassi Time for Limessa. Kissoja sai ottaa viereen yöksi.
Yksi Time for Limen kissoista.
Yksi Time for Limen kissoista.
Tämä onnellinen kissa sai kodin odotettuaan sitä Koh Lantan saarella Time for Limen hoivissa. Mutta koti löytyi Los Angelesista asti, kun lähempää ei löytynyt kissan kaipaajia. Ei tätäkään olisi Los Angelesiin viety, ellei tilanne olisi kissojen kannalta epätoivoinen kodittomuuden takia.
Tämä onnellinen kissa sai kodin odotettuaan sitä Koh Lantan saarella Time for Limen hoivissa. Mutta koti löytyi Los Angelesista asti, kun lähempää ei löytynyt kissan kaipaajia. Ei tätäkään olisi Los Angelesiin viety, ellei tilanne olisi kissojen kannalta epätoivoinen. Time for Limen liepeille edelleen dumpataan kissanpoikasia, koska siellä niistä tiedetään pidettävän huolta.
Lipe ei taida päästä Eurooppaan, mutta Yhdysvaltoihin tai Kanadaan sen voisi adoptoida, koska niissä ei vaadita rabiesvasta-ainetestin läpäisyä.
Lipe asuu Time for Limessä ja on adoptoitavissa.
Time for Limessa on vapaaehtoistöitä myös baarihenkilökunnan tehtäviin, vaatimatonta majoitus tarjotaan siitä hyvästä myös. Voisin hyvin tehdä tuota työtä etenkin kun baarin voitot menevät eläinsuojelukeskukselle.
Time for Limessa on vapaaehtoistöitä myös baarihenkilökunnan tehtäviin ja vaatimaton majoitus tarjotaan.
Ilta-aurinko Klong Daon rannalla Time for Limen rantabaarissa.
Ilta-aurinko Klong Daon rannalla Time for Limen rantabaarissa.
Time for Limen sitruunaruohomargaritan maku oli kohdillaan. Happy Hour -aikaan drinkit maksavat 99 bahtia.
Time for Limen sitruunaruohomargaritan maku oli kohdillaan.
Mojito.
Mojito.
klong dao time for limelta
Puolikaaren muotoinen Klong Daon ranta pohjoisen suuntaan.
Time for Lime.
Time for Lime rannalta katsottuna.
Time for Lime on rento rantaravintola.
Time for Lime on rento rantaravintola.
Hämähäkkililjat lavuaareilla.
Hämähäkkililjat lavuaareilla.
Otimme huoneeseemme kissoja yöksi. Silloin pitää muistaa ottaa myös kissanhiekkalaatikko ja vesikuppi.
Otimme huoneeseemme kissoja yöksi. Silloin pitää muistaa ottaa myös kissanhiekkalaatikko ja vesikuppi.
Yhteiskäytössä oleva riippumattokatos.
Yhteiskäytössä oleva riippumattokatos.

kyltit

Voitot menevät Lanta Animal Welfaren hyväksi.
Voitot menevät Lanta Animal Welfaren hyväksi.
Kokkikoululaisia.
Kokkikoululaisia.
Maistelumenun lisäksi Time for Lime tarjoaa kasviskevätkääryleitä.
Maistelumenun lisäksi Time for Lime tarjoaa kasviskevätkääryleitä.
Neljäs ruoka: sipulirenkaat.
Maistelumenun sipulirenkaat.
Maistelumenun ensimmäinen ruoka: vihanneksia, tofua ja cashewpähkinöitä paistettuna riisin kanssa. Soossissa oli hyvä savuinen aromi.
Maistelumenun  vihanneksia, tofua ja cashewpähkinöitä paistettuna riisin kanssa. Soossissa oli hyvä savuinen aromi.
Maistelumenun kasvisversion toinen ruokalaji oli pippurinlehteen käärityt tofut makeassa chilikastikkeessa.
Maistelumenun kasvisversiossa voi saada pippurinlehteen käärittyä tofua ja joitan rapeaa vihannesta.

7 Comments Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s