Koh Lantan kokeminen viikossa

Viikko Koh Lantaa helmikuussa oli liian vähän, mutta joskus ei ole mahdollista päästä pitkille matkoille. Jaan tässä vinkkini sen pohjalta, mitä tein lomallani. Aikajärjestyksellä ei ole väliä! 1 päivä: Koh Rok ja muut saarireissut Vaikka Koh Lanta on itsekin saari (tai itse asiassa kaksi saarta), kannattaa sieltä tehdä moottoriveneellä reissu joillekin lähistön pienille saarille. Niillä…

Kaunista ja rumaa Koh Lantaa

Koh Lanta oli kolmessa vuodessa rumentunut. Päätien varrelle oli ilmestynyt lisää kauppoja, ravintoloita ja mitä lie liikkeitä. Tiivis ja sekava rakentaminen oli rumaa. Etenkin kaikenlaiset mainoskyltit tekivät katukuvasta halvan ja mauttoman näköisen. Kylttien ja tökeröiden julkisivujen takia Koh Lanta alkaa etenkin Klong Daon kylänraitilla muistuttaa rumia turistikohteita, kuten Phuketin Patongia. Onneksi näkymät rajoittuvat vain tuon…

Vegaanista thairuokaa kokkikoulussa Koh Lantalla

Time for Lime on Koh Lantan ensimmäinen kokkauskoulu ja sen voitot menevät paikallisen eläinsuojelukeskus Lanta Animal Welfaren hyväksi. Kannattaa siis jo siitä syystä valita juuri tuo saaren muiden kokkikoulujen joukosta. Time for Limen kokkikoulu sijaitsee yleensä Klong Daon rannalla samassa rakennuksessa kuin heidän maistelumenuja ja drinkkejä tarjoava rantaravintolansakin, Time for Limen bungalowien vieressä. Mutta joskus low seasonin ja remonttien…

Eläinystävän matkavinkit Koh Lantalle Thaimaahan

Vietin Koh Lantalla paljon aikaa viimeisen kolmen vuoden aikana ja tässä on vinkkini eläinystävälliseen matkailuun siellä päin. Lue myös yleisempi juttu Eläinsuojeluvinkkejä matkalaisille >> Eläinystävällinen majoitus Koh Lantalla   Eläinten ystävän suorastaan täytyy majoittua Koh Lantalla Time for Limeen, joka on guest house-kokkikoulu-ravintola, jonka voitot lahjoitetaan saaren eläinsuojelukeskus Lanta Animal Welfarelle. Time for Limen omistaja…

Takaisin Thaimaassa ja käymässä Koh Lantalla

Tulin käymään Koh Lantalla neljän kuukauden tauon jälkeen. Vietin saarella yksitoista kuukautta viime talvena työskennellen Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskuksessa. Nyt kävin moikkaamassa koiria, kissoja ja ihmisiä siellä ennen Chiang Maihin suuntaamista. Neljässä kuukaudessa monet Lanta Animal Welfaren kissoista ja koirista ehtivät vaihtua. Siellä oli enää kolmetoista ennestään tuntemaani koiraa, koska niin monet olivat lähteneet uusiin…

Koh Lantan ravintolasuosikkini

Asustelin Koh Lantalla Etelä-Thaimaassa yksitoista kuukautta ja minulle tietysti muodostui ravintolarutiinit. Saaren eteläosiin lähtiessäni tsekkasin onko Pure-ravintola auki ja usein määränpääni oli ajella Kantiangin rannalle Drunken Sailors -ravintolaan. Minulla oli pulaa tekemisestä Koh Lantalla ja Drunken Sailors oli hyvä tekosyy lähteä liikkeelle. Jos Koh Lantalla olisi ollut edes yksi ilmastoitu ravintola, joka olisi tarjonnut edes…

Time for Lime on Koh Lantan ystävällisin kokkikoulu, ravintola ja majapaikka

Time for Lime on kokkikoulu-, ravintola- ja guest house Thaimaan Koh Lantan saarella ja sen voitot annetaan Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskukselle. Tämä on jo syy valita juuri Time for Lime majapaikaksi, ruokailu- ja drinkkikohteeksi ja suorittaa kokkauskoulu siellä. Mutta se on myös erityisen kiva paikka. Kokkikoulu Time for Lime sijaitsee rannalla Klong Daon alueella Koh…

Eläinsuojelukeskus Lanta Animal Welfare Thaimaassa

Esittelen nyt paikan, joka on ollut elämäni keskus viimeiset kymmenen kuukautta. Lanta Animal Welfaren tarina alkoi noin 11 vuotta sitten, kun norjalais-amerikkalainen Junie Kovacs tuli Koh Lantan saarelle ja huomasi miten paljon saarella oli huonossa kunnossa olevia katukoiria ja -kissoja. Hän myi omaisuutensa Norjassa, muutti saarelle, perusti Time for Lime -kokkikoulun ja alkoi auttaa saaren…

Time for Limen maistelumenu

Time for Lime on monessa suhteessa erikoinen paikka. Kirjoitan siitä myöhemmin tarkemminkin, mutta tuon kokkikoulu-bungalowpaikka-ravintola-baarin kaikki voitot menevät Lanta Animal Welfarelle. Siksikin paikassa kannattaa käydä syömässä ja juomassa drinkkejä. Ravintolana se on erikoinen paikka siitä, että sen ruokalistalla on vain maistelumenu baarisnacksinä tarjottavien kevätrullien lisäksi. Ikävä kyllä Time for Lime ei ole kasvisravintola, mutta maistelumenun saa…