Maalla asustelua Suomessa

Omakotitalossa tarvitsee ihan eri juttuja kuin kerrostalossa.

Asuin Helsingissä parikymmentä vuotta ja välillä tietty reissailin ja asustelin muissa maissa (lue juttu: Hei hei vaan Kallio! [2019]). Tässä pohdiskelen sitä millaiselta maalla asustelu minusta vaikuttaa.

Autoilu

Pakettiauto osaksi tallissa.
Pakettiauto on helpottanut elämää ja sen laittamisessa on kulunut aikaa ja rahaa.

Elämä jäisi aika suppeaksi, jos ei omistaisi autoa maalla, eli kun asuu tällä tavalla kunnolla maalla, jossa ei juuri ole julkista liikennettä eikä kauppoja ja jossa ei oikeastaan nähdä muita ihmisiäkään. Elin yli nelikymppiseksi ilman omaa autoa, mutta tänä kesänä hankimme pakettiauton, koska halusimme tehdä siitä reissupakun, jolla matkustaa eläinten kanssa Espanjaan. Emme lähteneetkään sinne tänä syksynä, mutta paku on tullut tarpeeseen käyttöautona.

Viime talvena Espanjassa osa muutosshokkia oli uusi riippuvaisuus autosta, lue lisää: Autottomasta autoilijaksi Andalusiassa – ei ihan helppo siirtymä >>. Nyt Suomessa olen jo tottunut tähän autoiluun, joka on kesälomilla ollut jo tuttua.

Kaupassa käynti on erilaista

Helsingissä kävin kaupassa jalan ja usein ohikulkumatkalla esimerkiksi palatessani töistä kotiin. Ostin kerralla ruokaa korkeintaan kaksi kassillista ja yhden repullisen. En sielläkään ollut niitä ihmisiä, jotka viitsisivät käydä kaupassa joka päivä, joten ostin kerralla aina niin paljon kuin jaksoin kantaa. Jo viime talvena Espanjassa oli outoa ottaa korin sijaan ostoskärryt ja latoa ostoksia sinne. Sama meno jatkuu nyt. Kaupassa käydään ehkä kerran viikossa, mutta usein silloin kun olemme muutenkin autolla kaupungissa. Emme ennen käyneet juuri koskaan kaupassa yhdessä puolisoni kanssa, mutta nyt sitä tapahtuu paljonkin.

Pakettiauton hankinnan jälkeen olen käynyt ties montako kertaa K-Raudoissa, Biltemoissa ja Motoneteissä, joista kahteen viimeiseen en ollut astunut jalallani koskaan aikaisemmin. Olen myös huomannut sen, että noihin kauppoihin voisi upottaa rahaa paljonkin, jos vain innostuu puuhaamaan kaikenlaista.

Maalaispuuhat

Kunnostelin kaappia, jota saatan käyttää reissupakussa.

Retkipakun rakentelut osuivat hyvään saumaan, koska sain siitä hieman tuntumaa pikkurakenteluun ja välineisiin, jotka tulevat maalla asuessa tarpeeseen. Talossa ja sivurakennuksissa riittäisi kunnostettavaa ja täällä olisi paljon huonekaluja, jotka kaipaisivat uudistamista. Retkipakun rakentelun yhteydessä kunnostinkin yhden vanhan kaapin ja nyt tuntuu, että voisin tehdä sellaista enemmänkin, kun on kerran tilat ja välineet semmoiseen. Saa nähdä tuleeko tuosta siis uusi harrastus.

Opin jopa ajamaan traktoria, koska aloitin alustavasti sellaisen koulun, jossa ajaminen piti opetella. Minulla olisi ollut mahdollisuus kokeilla sitä milloin vain aiemminkin, mutta olin aina arastellut kaikkia isoja koneita. Jos koulu jatkuu, opettelen raivaussahankin käytön.

Olen jo varhaisteini-iästä lähtien ollut viehättynyt omavaraisuustouhuista. Unelmani on puutarha jossain lämpimässä maassa ja siellä kasvaisi vihannesten lisäksi hedelmiä, pähkinöitä, palkokasveja ja kaikenlaista jännää. Toisaalta haluaisin asua yhdessä paikassa vain puolisen vuotta kerrallaan, joten kunnon hortonomihommiin pääsen vain jos nomadimieleni laantuu.

Lampaankääpiä. Kyllästyin jo sieniin.

Mutta jos on piha, niin ilman muuta pyrin kasvattamaan siellä itse jotain. Espanjassa kasvatin yrttejä ja salaatteja (lue: Espanjalainen kasvimaani [2020]) ja Miten eksoottiset yrttini kasvoivat [2012]) ja nyt olen autellut äitiäni kasvimaan hoidossa. En vaan ihan ymmärrä mihin viime kesä kului ja miten en jotenkin enemmän saanut tehtyä puutarhahommia. Olisin voinut myös kerätä marjoja enemmän, jotta niitä riittäisi vuodeksi eteenpäin aamiaissmoothiesiin. Vaikka oikeasti minua alkaa joskus marjat tökkiä ja siksikin minun pitäisi asua lämpimässä maassa, jossa herkkuhedelmät olisivat lähiruokaa.

Koiria on kivempi kävelyttää maalla kuin kaupungissa, vaikka toisaalta koirilla itsellään on kaupungissakin ihan kivaa päästä haistelemaan toisten koirien hajuja. Meillä on täällä tosi luksusjuttu, kun vieressä kulkee omien metsien läpi oma tie, jossa kuljen koirat vapaana jolkottaen ja Billy-kissakin tulee joskus kävelylle mukaan. Koirat nauttivat niin paljon kun saavat juosta, hyppiä ojissa ja haistella metsässä.

Olen parsinut paljon sukkia. Pitäisi varmaan opetella uudelleen neulomaankin niitä.

Mitäs muuta? Aluksi meillä ei ollut juoksevaa vettä, nyt hanasta tulee kylmää vettä, jota emme kuitenkaan juo, koska vettä ei ole testattu aikoihin. Meillä on vessassa kuivakäymälä, jonka sisältö kompostoidaan (sitäkin opettelin hieman tänä kesänä). Ilman muuta kannatan sitä, että siirryttäisiin pois juomakelpoisella vedellä huuhdeltavista WC-systeemeeistä. Kuivapönttö on tavallaista vesivessaa työläämpi ja eihän se mikään hajuton ole. Kuivapöntön vieressä on bideepönttö. Lue lisää aiheesta: Vessat maailmalla >>. Lämmitys tapahtuu puulla leivinuunissa, mutta sähköpattereitakin on. Emme kuitenkaan ajatelleet asua täällä koko talvea.

Onko maalla asuminen halpaa?

Vuonna 2012 kirjoitin jutun Jumiudu landelle osana Säästövinkit matkakassaan -sarjaa. Siinä väitin, että kaupunkilaiselämässä menee paljon rahaa esim. siihen, että pitää näyttää kunnolliselta ja kaikki tekeminen yleensä maksaa. Vaikuttaa nytkin siltä, että maalla tosiaan kuluu vähemmän rahaa, koska eihän täällä ole kauppoja. Tietty voi netistä tilailla, mutta se ei tunnu kovin kätevältä, jos pitää hakea paketit autolla kaukaa.

Tietenkin kissa tykkää oleilla leivinuunin päällä!

Maalla yleensä asutaan omakotitaloissa ja omistusasumisessa ylläpitoon menee rahaa ja aikaa. Mutta eipähän ole maksettavana yhtiövastikkeita, joilla kerrostaloissa katetaan nämä kunnossapitokustannukset.

Elämisen kustannukset riippuvat tietysti siitä mitä harrastaa, ostaako aina kaikki mielenkiintoiset ja tarpeellisen tuntuiset härvelit ja ostaako vaikkapa 15 euron vai muutaman euron shampoota. Ihmisten tavat ovat loputtoman vaihtelevia. Toiset ostavat kymmenien tuhansien arvoisia autoja ja toiset halvempia. Toiset eivät osta autoa ollenkaan ja se tulee varmaan aina halvemmaksi.

Mökkihöperyys

Minusta tulee maalla aina vähän mökkihöperö, eli minnekään lähtemisen kynnys kasvaa ja sitten vähän tylsistyttää ja ihmetyttää mihin kaikki päivät kuluivat. Tänä kesänä muistaakseni suunnittelin käyväni kaupungissa ainakin kerran viikossa, mutta ei se aina ole toteutunut. Toisaalta on ollut reissuja, jolloin on koko ajan tullut koettua uusia paikkoja.

Mökkihöperyys on vähän niin kuin henkistä käpertymistä.

Korona on tänä kesänä aiheuttanut jonkin verran sitä, että olen hyväksynyt sen, että täällä maalla nyt ollaan ja pysytellään pois sieltä missä muut ihmiset ovat. Moni viikko on ollut sellainen, että olen käynyt kerran kaupungissa ja muuten nähnyt vain kolmea perheen jäsentä, muut näkemäni ihmiset ovat istuneet auton sisässä ohiajaessaan. Reissut ovat olleet patikkareissuja, jolloin koronan mahdollisuutta ei ole juuri ollut. En ole tavannut paljoa kavereitanikaan tänä kesänä, heitä asuu eri kaupungeissa ympäri Suomen. Oli kahdet juhlat ja toisista meille napsahti heti kahden viikon karanteeni, koska pari osallistujaa huomasi niiden jälkeen saaneensa koronan jo aiemmin ihan muualta. Kukaan juhlissa ei sairastanut, mutta kaikki lusivat karanteenin. Meitä se ei juuri haitannut, vanhempani toivat meille yhden ruokalähetyksen ja muuten olimme kuten normaalisti, eli ketään emme nähneet. Olimme siis kesällä karanteenissa yhteensä neljä viikkoa, koska kesäkuussa palasimme Espanjasta ja silloin lusimme myös. Saa nähdä milloin osallistun seuraavan kerran mihinkään tapahtumaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s