[Vieraspostaus] Lontoon kasvisruoka- ja vegaanipaikkojen lukumäärä ja taso on hitaasti ja varmasti noussut niin korkealle, että valikoima on erinomainen. Viime vuosina kaupunkiin on syntynyt myös kalliita, gourmet-tasoisia vegaaaniravintoloita mutta tämä artikkeli keskittyy esittelemään simppeliä, maistuvaa ja edullista ruokaa tarjoilevia lontoolaisten suosikkipaikkoja. Mukaan mahtuu niin uusia tulokkaita kuin vuosikymmeniä porskuttaneita klassikoita. Food for Thought Covent Gardenin kimaltelevien…
Avainsana: kasvissyöjä Lontoossa
Camden Townin kasvisravintolat Lontoossa
Lontoon Sohon lisäksi Camden Townissa on jonkinlainen kasvisruokapaikkojen keskittymä. No, muutama paikka löytyy, mutta ne ovat kätevän pienellä alueella. Viime kesänäkin kävin pakollisella nostalgiavierailulla Camdenissa, joka on joka ernun unelmakohde, jonne minunkin olisi ollut hyvä päästä shoppailemaan identiteettiä joskus ylä-asteella eikä vasta lukioaikoina. Mutta on se kiinnostava kohde kenelle vain, eikä siellä liiku vain nuoria….
Camden Town on yhä kiinnostava
Camden Lock oli minulle hyvin houkutteleva paikka nuorempana. Voin hyvin kuvitella, että 14-vuotias ernu voisi siellä valita kesälomamatkallaan itselleen tyylisuuntauksen. Puoteja löytyy niin teknohippi-, goahippi-, romatikko-, gootti-, kirsikkatyttö-, intia- kuin geishatyylinkin rakentamiseen. Minun aikoinani ei vielä ehkä ollut vintagetyttöilytyyliä eikä tätä Lontoossa massamuodiksi muuttunutta ironista pukeutumista, jonka kelkasta olen ihan pudonnut. Vaatteet Camdenissa olivat minun…
Ruokapäivä Lontoossa
Kolusin vielä maanantaina Chinatownin tarjontaa, josko sieltä löytyisi mielenkiintoisia kiinalaistavaroita myyviä kauppoja. Ei löytynyt, mutta yhdestä ruokakaupasta tarttui mukaan lisää tofuja, tällä kertaa vartaissa olevia maustettuja paloja. Nämä pitäisi sitten saada mahdutettua matkatavaroihin. Kävin kokeilemassa Mondon matkaoppaassa suositeltua Mr Kong -ravintolaa, jossa on erikseen kasvismenu feikkilihoineen. Tilasin hapanimeläkastikkeessa olevia rapeita lehtevän tofun paloja. Tavallisimmin kiinalaisissa…
Sunnuntai Spitalfieldissä ja Brick Lanella
Vaikuttaa siltä, että Lontoon the alue sunnuntaisin on Spitalfields ja Brick Lane. Tämä tuli oikeastaan vähän yllätyksenä. Ehkä edellisenä iltana tai samana aamuna katsoin, että voisi käydä nuo Spitalfieldsin markkinat katsomassa, kun en ole niillä käynyt ja niistä olen kuitenkin kuullut ekan kerran ainakin 10 vuotta sitten. Brick Lane paikannettiin kartalta siinä lähellä sijaitsevaksi. Siellä…
Pyörimistä ja syömistä Sohossa
Aamu otettiin aika iisisti edellisen päivän ravausten jälkeen. Päivän suunnitelma oli mennä Chinatowniin ja jotenkin jäimme pyörimään melko pienelle alueelle sinne, Sohoon ja Piccadilly Circukseen koko päiväksi. Välillä sitä näkee jonkun jännän kaupan, sitten pitää saada kahvia, löytää vessa tai on nälkä. Sillä tavalla se aika kuluu. Yhdestä Chinatownin ruokakaupasta ostin kotiin viemiseksi monta pakkausta…
Kävelypäivä Lontoossa
Hostellimme hintaan kuului aamiainen, mutta en ole hirveän innostunut valkoisesta paahtoleivästä hillon kera enkä maissimuroista mehun kanssa soijamaidon puuttuessa. Minua harmittaa, että ympäri maailmaa backpackergettojen ravintoloihin ja majapaikkoihin vaikuttaa levinneen käsitys, että länkkärit haluaisivat syödä juuri tuommoista ruokaa aamiaiseksi paikallisten ruokien ja tuoreiden hedelmien sijaan. Syövätkö englantilaiset ja jenkit oikeasti tuollaista pullaleipää ja hillloa aamiaiseksi?…
Matkustaminen Lontooseen ja ekat herkkuruoat
Säästämällä ainakin sata euroa Lontoon matkoissa sai nähdä vähän vaivaakin. Sen sijaan, että olisin vain ottanut 40 minuutin bussin Helsinki-Vantaalle, parin tunnin lennon ja metromatkan Lontoossa, piti ensin matkustaa pari tuntia bussilla Turun lentokentälle, lentää pari tuntia ja sitten matkustaa 1 t 15 min bussilla. Mutta ihan hyvä tuntipalkka siis tavallaan hieman pitempään busseissa lusimiselle…