Banana Pancake Trailin paikkojen bongausta

Ainutlaatuisia matkakokemuksia keräileville Banana Pancake Trail kuulostaa kamalalle, mutta minä suhtaudun asiaan aika positiivisesti. Muun väittäminen olisi vähän kummaa, koska banaanipannukakkureitin kohteita minäkin olen kiertänyt. Toki olisi itse kullekin kehittävää kokeilla muita kuin tällaisia massaturismikohteita ja vierailla paikoissa, joissa turistia katsotaan kummeksuen, joissa ei pärjää englannilla ja jotka kaikki eivät olisi niin samanlaisia hostelleineen ja…

Gangesin rantanäkymät Varanasissa Intiassa

Intian Varanasi on vaikuttava paikka enkä ole käynyt missään vastaavassa, joten laitan vielä kuvia Gangesin rannalta. Aiemmin laitoin jo kuvausta polttohautauspaikoista, jokailtaisesta hinduseremoniasta, vanhan kaupungin kujista ja ruoasta, mutta nyt haluan vielä näyttää lisää, millainen Gangesin ranta on rakennuksineen. Varanasi on muutoin aika tavallinen pölyinen ja likainen intialainen kaupunki, mitä nyt siellä on tavallista enemmän…

Vegaaniruokaa Intian Varanasin Vegan & Rawssa

Valitessani majoitusta Varanasista noudatin uutta tapaani tarkistaa Happy Cown sivuilta ensin millä alueella sijaitsee parhaiten kivoja kasvisravintoloita. Se yleensä kertoo jotain alueen ilmapiiristä ja on tietysti myös käytännöllistä, jos hyvät ruokapaikat ovat lähellä majoitusta. En halua enää käyvän niin, kuten vuosia sitten saavuttuamme jokiveneellä Intian Alleppeyhyn. Valitsimme hälisevästä majoitustenmyyjäjoukkiosta tosi mukavan majapaikapitäjän, joka kuitenkin vei…

Gangesin rannan ghatit Varanasissa ovat portaita autuaaseen jokeen

Gangesin rantaa Intian Varanasissa kutsutaan ghateiksi, jotka ovat entisten maharadzojen rakennettumia taloja ja palatseja, joilta johtaa rappuset alas Gangesiin. Maharadzat halusivat kuolla Varanasissa ja tulla poltetuiksi Gangesin rannalla, jotta he vapautuisivat jälleensyntymisen kierteestä ja saavuttaisivat hindulaisen nirvanan eli moksan. Joen länsiranta on rakennettu ghateja täyteen, kun taas vastaranta on rakentamaton. Uskomusten mukaan itärannalla kuollessaan jälleensyntyy…

Varanasin vanhan kaupungin kujat

Intia on tosi kuvauksellinen eläväisyydessään ja ränsistyneisyydessään. Intiassa voi nähdä kauneutta, jos silmää miellyttää kulunut ja kauhtunut ennemmin kuin uuden uutukaisuuttaan kiiltävä. Pohjois-Intia talviaikaan on aika lähellä sitä, millaista kuvittelen Afganistanissa olevan. Aika harmaata ja beessiä ja ihmiset ovat pukeutuneet peittävästi. Eikä naisiakaan näkynyt kaduilla paljoa. Talvi voi olla paras vuodenaika tutustua Intian kaupunkeihin. Hälyn…

Intian pyhä kaupunki Varanasi Gangesin varrella

Varanasissa mietin, miten ihmeellisiä paikkoja maailmassa on ja miten niihin voi melkein tuosta vain matkustaa. Varanasin näkeminen omin silmin oli minulle arvokkaampaa kuin mikään tavara. Siinä on kyse jostain sellaisesta, että nyt tiedän taas vähän enemmän millainen tämä maailma on. Tiesin, että Varanasi intialaisena kaupunkina voi olla rasittava enkä halua siellä mennä yksin ulos pimeän…

Vuoden 2016 matkailusaldoni

Tänä vuonna matkustelin Thaimaassa, Indonesiassa, Kambodzassa, Intiassa, Suomessa, Itävallassa, Italiassa, Ranskassa, Portugalissa ja Espanjassa. Suurimman osan vuodesta vietin Thaimaassa, Suomessa olin kesällä kolmisen kuukautta. Alkuvuosi töissä Koh Lantalla   Vapaaehtoiskoordinaattorin hommani jatkuivat Etelä-Thaimaan Koh Lantan saarella alkuvuoden, kunnes lopetin huhtikuussa. Olin kyllästynyt saarielämään ja väsynyt liiasta työnteosta Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskuksella, mutta silti jo suunnittelin…