Indonesiassa Balin ja Lombokin saarten välissä on vierekkäin kolme Gilisaarta: Gili Trawangan, Gili Meno ja Gili Air. Noilla saarilla järjestetään pari kertaa vuodessa liikkuva kissaklinikka, jonka päätarkoitus on sterilisoida saarten kissoja. Nyt se pidettiin marraskuun alussa kymmenen päivän ajan, jolloin minä ja puolisoni liityimme mukaan hommanamme pääasiassa pyydystää kissoja sekä hoitaa niitä heräämössä.

Olen seurannut Cats of Gilin toimintaa parin vuoden ajan, kun löysin suomalaisen Moottoripuuma -blogin. Cats of Gili on siis tuota blogia pitävän Gileillä asuvan suomalaisen naisen ja Gili Eco Trustin pyörittämä projekti. Kun olen nyt pari vuotta työskennellyt koirien ja kissojen parissa Thaimaassa, niin kiinnosti lähteä tutustumaan ja auttamaan Gilisaarten liikkuvalle sterilointiklinikalle (lue paikoista, joissa olen Thaimaassa toiminut: Lanta Animal Welfare >> ja Care for Dogs >>).

Gili-saarilla ei ole koiria, mutta kissoja senkin edestä. Jos kissat lisääntyvät holtittomasti, syntyy pentuja ja sitä myötä aikuisia kissoja, joista kukaan ei pidä huolta. Näiden joukossa leviää sitten tauteja ja kissoja vahingoittuu muun muassa hevoskärryjen alle. Tavoitteena on, että olisi vähemmän kissoja, jotka voisivat olla nykyistä onnellisempia ja terveempiä. Sterilointi on ympäri maailman tärkein keino toimia kissojen ja koirien suojelun eteen.

Nyt klinikan aikana vastaanotimme muunmuassa kolme päivän tai parin ikäistä pentua, jotka joku oli heittänyt roskikseen. Eläinlääkäreiden hoidosta ja syöttämisestä huolimatta ne eivät selvinneet. Itse löysin Gili Airilla polun vierestä ehkä parin viikon ikäisen pennun, jonka silmät olivat muurautuneet umpeen ja hengitystiet tulehtuneet. Siihen näytti hoito tepsivän ja ainakin klinikan lopuksi se oli vielä hengissä. Tällaista ei saisi tapahtua, vaan ihmisen toimesta domestikoinut kissalaji tarvitsee ihmisten huolenpitoa eikä se onnistu, jos kissoja on enemmän kuin kukaan haluaa huolehtia. Kun pelkästään kissaklinikan aikana saimme hoitoomme kuusi pientä sairasta tai hylättyä pentua, voi vain arvailla miten paljon näitä surkeita kohtaloita on ympäri vuoden ilman että kukaan niitä löytää ja hoitaa.

Vapaaehtoistyö kiertävällä kissaklinikalla

Klinikalle osallistui tällä kertaa 8 vapaaehtoista eläinlääkäriä ja eläintenhoitajaa Indonesiasta, Suomesta ja Irlannista. He steriloivat 10 päivän ajan 269 kissaa ja muussa hoidossa oli lisäksi 49 kissaa. Arvioltani yli puolet noista kissoista viipyi kissaklinikan heräämössä ainakin yhden yön, joten niitä tarvitsi hoitaa. Eli minä kun en ole alan ammattilainen, niin siivosin oksennuksia (rauhoituslääkkeestä tulee joillekin kissoille huono olo) ja pissaa häkeistä ja kopeista sekä tarkkailin kissojen vointia (alkavatko heräilemään, pysyvätkö lämpiminä, haluaisivatko juoda tai syödä).

Päivisin etsimme kissoja steriloitaviksi ja se oli välillä vähän vaikeaa. Ensinnäkin ulkona oli tuhottoman kuuma ja kissojen kantaminen oli hyvää käsitreeniä. Mutta etenkin Gili Trawanganin saarelta ei ollut helppoa löytää steriloimattomia kesyjä kissoja, mutta villejä oli senkin edestä. Jos kissat juoksevat karkuun, ei niitä saa kiinni. Käytin usein pyyhettä apuna, jos halusin varoa etten tule purruksi. Suunnittelenkin, että seuraavalla kerralla tilaan netistä kunnollisia kissahaaveja ja loukutkin olisivat ehdottomia. Nyt otimme kunkin kissan niskasta kiinni paljain käsin tai hanskoilla, laitoimme sen kannelliseen muovikoriin ja kannoimme klinikalle. Piti muistaa tarkasti mistä kissa oli, jotta sen pystyi palauttamaan aamulla täsmälleen samaan paikkaan.

Gili Menolla  ja Gili Airilla oli helpompi löytää kesyjä kissoja, välillä tuntui että senkun vain poimi ja kantoi klinikalle, kunhan kysyi ensin lähistön ihmisiltä voiko kissan viedä steriloitavaksi. Gili Trawanganillakin parhaiten toimi, että meni pihoille ja guest houseihin kysymään onko kissoja (Do you have cats? Kuching? Meu? Kuching on kissa bahasa indonesiaksi ja meu paikalliseksi sasakin kieleksi). Vaikka kaatopaikkamaisilta tyhjiltä tonteilta saattoi löytää paljon kissoja, olivat ne yleensä täysin arkoja. Paremmat mahdollisuudet kesyjen kissojen löytämiseen oli siis siellä, missä majailee länsimaisia, mutta myös paikallisilla saattoi olla lemmikkejä. Joskus taas ihmiset osoittelivat, että tuolla heillä on paljon kissoja, mutta ne vain luikkivat meitä karkuun, mikäli kissat eivät koskaan olleet saaneet hellimistä.

Onneksi monet klinikan kissa-asiakkaista oli niiden omistajien itse tuomia tai muiden vapaaehtoisten löytämiä. Jokaisella saarella oli paikallisia vapaaehtoisia, jotka joko asuivat saarilla tai olivat niillä käymässä. Ikävä kyllä aika harva indonesialainen toi klinikalle kissoja.

Aamuisin ensimmäinen homma oli kissojen palautusrumba. Ne kun olivat yleensä hereillä ja kunnossa leikkausta seuraavana päivänä. Paluumatkalla saatoimme saada mukaamme jo päivän ensimmäiset kissa-asiakkaat. Jos kissojen omistajilla oli lemmikeilleen turvallinen sisätila, saattoivat he hakea tokkuraiset kissansa kotiin jo leikkauspäivänä.

Cats of Gili >>
Gili Eco Trust >>
Moottoripuuma -blogi >>