En ollut ajatellut, että joskus vielä pelkäisin jäätyväni Thaimaassa. Useimmiten Thaimaassa sadesääkin on sellainen, ettei tarvitse laittaa pitkähihaista päälle eikä juuri edes varoa kastumista, koska kohta vaatteet kuivuvat kuitenkin eikä tule kylmä. Viime lokakuussa opin, ettei Pohjois-Thaimaan kukkuloille ole mopolla menemistä, mikäli taivaalta ripottelee vähänkin vettä.

Ajoimme skoottereilla Thaimaan korkeimmalle vuorelle Doi Inthanonille, joka on myös kansallispuistoalue Chiang Maista lounaaseen. Koska Care for Dogsin turvatarha on vähän niinkuin matkan varrella, kävelytimme tavalliseen tapaamme ensin koiria koko päivän siellä ja ajoimme sen jälkeen parisen tuntia etelään Doi Inthanonin juurella olevaan majapaikkaamme.

Millaista vuorella oli?

Doi Inthanoniltahan on otettu satumaisen näköisiä valokuvia, joissa näkyy kuninkaalle ja kuningattarelle rakennetut pastellisävyiset pagodat eli chedit ja niiden ympärillä oleva puisto vuoren huipulla. Mehän emme näitä korkean paikan näkymiä tönkkösumussa nähneet. Muutenkin valokuvien otto jäi vähäiseksi näpit jäässä.

Aamu vaikutti ihan lupaavalta, tosin kostealta, yövyttyämme noin kymmenen kilometrin päässä kansallispuiston portilta. Maksoimme pääsylippumme (300 bahtia + moposta muutama kymppi) ja ajoimme alueelle. Oli kivaa ja pysähdyimme vasemmalle puolelle tietä parkkipaikalle kävelläksemme siitä rappuset alas Sirithanin vesiputouksille.

Jäimme pitämään alkanutta sadetta kansallispuiston päämajan vieressä olevan ravintolakatoksen alle. Tihku ei ikinä kokonaan loppunut, joten jatkoimme ajamista, selviytymistämme jo epäillen.

Tieltä olisi varmaan ollut hienot näkymät laaksoihin ja alarinteille, mutta me näimme sumua. Paluumatkalla oli niin sumuista, että piti sen takia ajaa hitaammin, koska ei näkynyt kuin kymmenen metriä eteenpäin, jos sitäkään. Matkan varrella näkyi viitat johonkin kuumien lähteiden paikkaan ja harkitsimme pitäisikö sinne mennä lämmittelemään. Mutta meillä ei ollut haisuakaan, miten pitkä matka sinne olisi, saati olisiko se auki. Halusimme päästä vain huipulle. Onneksi emme lähteneet etsimään kuumia lähteitä, koska netistä ei oikein löydy niistä tietoa ja yhdessäkin blogissa ajelivat mutkaisia teitä ylös alas eivätkä löytäneet lähteitä.

Lähellä huippua piti pysähtyä lämmittelemään sormia. Tuossa kohtaa olisi kai olleet nuo paljon valokuvatut chedit, joista tuolla säällä ei olisi paljoa näkynyt. Sen sijaan skoottereiden rivissä näin thaimaalaisia pitelemässä käsiään pakoputkien päällä, jotta sormet sulaisivat. Kokeilin samaa, mutta erittyvä lämpö oli liian vähäistä. Kun saavuimme puistonvartijoiden mökille, joka oli aikalailla tien pää, mietin kauhuissani olisiko mahdollista saada lava-autotaksia alas ja saada skootteri siihen kyytiin. En sillä hetkellä olisi pystynyt ajamaan alas, sormet eivät olisi toimineet jarruttamiseen saati kaasuttamiseen. Lopulta kun olin ostanut viisi kupillista teetä, jossa liotin sormiani ja jota kaadoin kumikenkiini, uskalsin lähteä paluumatkalle. Minulla oli ylläni pari housukertaa, huppari ja kuoritakki, mutta nämä eivät todellakaan olleet tarpeeksi. Lainasin puolisoltani lapasia, mikä auttoi viimassa.

Vuoren huipulla näimme siis vain tuon kahvilan ja pientä luontonäyttelyä esittelevän ranger station -mökin. Siellä olisi ollut Ang Ka -luontopolku, josta olen nähnyt ihania kuvia, joissa puut ja sillankaiteet ovat peittyneet sammaleeseen. Tuota luontopolkua voisi kulkea ihan itsenäisesti, toisin kuin kuninkaan ja kuningattaren chedien (Phra Mahathat Naphamethanidon ja Nophamethanidon) yläpuolella olevaa Kaew Mae Panin reittiä ei saa kulkea yksin, sitä varten pitää maksaa 200 bahtia oppaasta. Tosin luin etukäteen, että tuohon vuodenaikaan tuota mahdollisuutta ei tainnut edes olla.  Luontoa olisin halunnut nähdä ja kokea, mutta ajankohta oli aivan väärä.

Paluumatkalla alkoi ajaminen taas sujua. Ostin persimoneja tien varrelta ja pistäydyimme Wachirathanin vesiputoukselle, jonka luo oli rakennettu monenlaista krääsänmyyntikatosta. Oikein fiksusti minulla alkoi olla bensakin aika vähissä palatessa, mutta onneksi riitti.

Matkavalmistelut

Matkavalmisteluina piti selvittää, onko kansallispuiston sisällä ollenkaan majoitusta. Tietoa siitä ei löytynyt ihan tuosta vain. Google Mapsissa voi nähdä alueella majoitusliikkeiden kuvia, mutta en luottaisi niihin. Netissä selatessa majapaikat saattavat sanoa sijaitsevansa Doi Inthanonilla, jos ovat jossain siellä päin. Jos kuitenkin haluaisi herätä kansallispuiston rajojen sisäpuolella, on vaikeaa saada selvää, mitkä majapaikat oikeasti sijaitsevat luonnon siimeksessä. Näimme yhdessä kansallispuiston kylässä (Khun Klang) jonkin viitan majapaikkaan tai leirintäalueelle, joten jotain sieltä voi löytyä (tässä saattaa olla tietoa vuokrattavista mökeistä >>, joiden pitäisi sijaita Khun Klangissa). Onneksi me emme majoittuneet missään teltassa kuitenkaan, olisimme kohmettuneet.

Doi Inthanonille on paras ajaa 108-tietä Chiang Maista, tuo sama tie lähtee vanhasta kaupungista lentokentän ohi ja jatkaa etelään. Siltä tieltä käännytään ehkä puolentoista tunnin mopolla ajon jälkeen 1009-tielle, joka menee vuorelle. Tuon tien varrella on monia eri hintaisia majapaikkoja. Me valitsimme Bansuan Inthanon Eco Resortin, joka oli vaatimaton, mutta halpa paikka. En usko paikalla olevan mitään syytä kutsua itseään Eco Resortiksi, Thaimaassa tällaisia nimeämisiä käytetään vaikkapa jos sijaitaan metsän vieressä.

Ruokatarjonta tuolla päin on huonoa. 108- ja 1009 -teiden risteyksessä Chom Thongin kylässä oli ei-niin-hyvä-valikoimaiset marketit, joista ostimme huoneeseen jotain ruokaa. Samoin 7-Elevenistä haimme ”7-Eleven-crapia”, eli semmoista sipsilinjaa. Chiang Maista olin jo ottanut mukaan vegaanisia kuppinuudeleita. Niitä ei sitten tämän reissun jälkeen tehnyt vähään aikaa mieli. Kannattaisi ottaa selvää alueen hyvätasoisista resorteista ja mennä etsimään, jos niistä saisi kasvisruokaa. Pari katusyöttölää tien varrella näkyi, mutta niistä on vaikeampi saada vegaaniruokaa. Mieluummin söin kuppinuudeleita kuin menin yrittämään saada paistettua riisiä ilman kananmunaa.

Elikkä, jos lähdet Doi Inthanonille, ota ensin selvää säästä.

Doi Inthanonin kansallispuiston viralliset sivut >>, jotka voisivat mielestäni olla kuitenkin informatiivisemmat itsenäisiä matkailijoita varten.

Thaimaan luontokohteita:
Khao Sokin kansallispuisto iilimatoineen (2012) >>
Chieow Laan -järvellä Khao Sokin kupeessa (2012) >>
Koh Lantan kansallispuisto (2016) >>
San Kamphaengin kuumat lähteet Chiang Main lähellä (2016) >>
Venematka Chiang Raista Thatoniin Pohjois-Thaimaassa (2014) >>
Kävely Mango Baylle Koh Taon Saireelta (2015) >>
Phang Ngan lahti karstikukkuloineen (2014) >>