Bloggaaminen on ollut harrastukseni yhdeksän vuoden ajan. Ennen tätä pidin joitain reissublogeja, jotka taisivat olla vain tuttuja varten tehtyjä kuulumisia matkoilta. Nykyään ehkä jotkut seuraavat tätä blogia ja monet eivät. Kenelle siis oikein kirjoitan? Tiedon jakamista itseäni kiinnostavista aiheista Jo alun perin Reissausta ja ruokaa -blogin kirjoittamisen pääajatus oli jakaa tietoa ja omakohtaisia kokemuksiani minua…
Avainsana: bloggaus
Kahdeksas bloggausvuosi ja 900 juttua
Viime viikolla julkaisemani juttu Ihamaniemen luontopolku Enonkoskella oli blogini yhdeksässadas juttu. Vuoden 2017 alussa kirjoitin koosteen Katsaus blogin joka sadanteen juttuun, kun olin julkaissut 700 bloggausta. Vilkaistaanpa mitkä ovat tuon jälkeen olleet blogin jutut 750, 800, 850 ja 900: Patikointi jatkuu Espanjasta Suomeen 900:s juttu: Ihamaniemen luontopolku Enonkoskella Löysin tämän pienen polun viime kesänä, jolloin…
Reissuni vuonna 2019
Sain suoritettua parivuotisen Suomen oleskeluni loppusuoran sen voimin, että kävin vuosi sitten keväällä parilla reissulla. Ne olivat etappeja ennen mukavaa Suomen kesää ja syyskuista lähtöä Espanjaan. Keväällä 2019 matkakohteitani olivat minireissut Espanjan Mallorcalle, Viron Tallinnaan ja Thaimaan Bangkokiin ja Krabille. Syksyllä sitten vierailimme useissa maissa ajettuamme matkailuautolla läpi Viron, Latvian, Liettuan, Puolan, Slovakian, Itävallan, Italian,…
Reissausta ja ruokaa -blogi 7 v
Nyt on kulunut seitsemän vuotta siitä kun aloin kirjoittamaan tätä blogia. Tällä kertaa tarkastelen sitä olenko vielä samaa mieltä joidenkin aiempien kirjoittamieni juttujeni ja mielipiteideni kanssa. Jo vuonna 2012 olin kyllästynyt Suomeen Blogia aloittaessani minua painoi Suomen suhteen aika lailla samat asiat kuin nytkin. Näin kirjoittelin vuonna 2012 jutussa Aasialaista höpöilyä ja suomalaista harmautta: ”Ulkona…
Kuusi vuotta Reissausta ja ruokaa -blogia
Aloitin bloggauksen kuusi vuotta sitten ja käsittääkseni vuosien myötä blogien määrä on räjähtänyt, vaikka olihan bloggaus jo silloin vanha juttu. Nyt netistä löytyy hirveästi hiipuneita blogeja ja uusia tulee jatkuvasti tilalle, ja siksi määrä saattaa olla suuri. Toisaalta bloggaaminen on saattanut hieman vähentyä Instagramin myötä, mutta voinee olla, että Instagram toimii korvaavana lähinnä sisustamis- ja…
Neljä vuotta Reissausta ja ruokaa
Aloitin Reissausta ja ruokaa -blogin neljä vuotta sitten Meksikon ja Belizen matkan päätteeksi. Neljä vuotta ei ole minulle pitkäkään aika, joten vähän yllätyin että neljäkö vuotta siitä vasta on, sekä reissusta että blogin aloittamisesta. Viimeisen vuoden aikana olen kirjoittanut 65 juttua, mikä on vähemmän verrattuna aiempiin vuosiin. Asuin Thaimaassa, olin töissä eläinsuojelukeskuksessa ja olin tosi…
Reissausta ja ruokaa -blogi 2 v!
Olen kirjoittanut blogiani nyt kaksi vuotta. Viimeisimmän bloggausvuoden aikana olen kirjoittanut 158 juttua, mikä on vähemmän kuin blogin ensimmäisenä vuotena. Pimeät, kylmät ja tylsät Helsingin illat ovat viime kuukausina vaihtuneet Thaimaassa kiertelyyn. Mieleni ja muistiinpanoni pursuilevat kirjoittamisen arvoisista paikoista ja ilmiöistä, mutta en ehdi kirjoittamaan niin paljon kuin himottaisi. Eniten juttuja Thaimaasta Tämän vuoden puolella ja joulukuussa olen kirjoittanut…
Yksi vuosi ja 260 bloggausta!
On kulunut vuosi ensimmäisistä bloggauksistani. Julkaisin 5.5.2012 kolme kirjoitusta: Anna olla haittaamatta oli purkautuminen siitä, miten jotkut kahvilat eivät edelleenkään sallineet koiria, vaikka sitä ei mikään säädös enää estänyt. Mukana oli myös tuohtumusta muuhunkin ankeiluun, kuten yleisötilaisuuksien melusta valittamiseen ja koirakieltomerkkeihin. Sama ankeilu on kirvoittanut kirjaimia myöhemminkin vuoden aikana jutuissa: Ulkomaille karkuun helsinkiläistä ankeutta, jossa…