Etsin vertaistukea muista blogeista ja niiden jutuista koskien Suomeen paluuta ulkomailta. Välillä huolestuttaa hieman miten tästä tulevasta toisesta Suomen talvesta selvitään. Työpäivistä toimistossa, illoista sohvalla ja pelkässä pimeydessä tehdyistä kävelyistä koirien kanssa. Viime talvena varustauduin toppavaatteilla, loskakengillä, otsalampulla ja kommandopipolla. Mitä järkeä tässä on?

Muuttolintu -blogin jutussa Kotiinpaluun kulttuurishokki kuvaillaan hyvin näitä talvisen Suomen ikäviä tunnelmia. Sanat ”vieraantuminen”, ”ulkopuolinen” ja ”yhteenkuuluvuus” ja sen puute ovat varmaan avainsanoja siihen, miksi Suomi ei ole mitenkään se paikka, jossa mielestäni minun kuuluisi asua, kun on muutakin.

Oma oleskeluni Thaimaassa oli häilyvää, eikä minulla olisi siellä ollut paikkaa minne olisin siirtänyt kirjani Suomesta. Travel Diary by Neldasofian jutussa Paluumuutto Suomeen kuvailtiinkin näitä hankaluuksia, joita saa Suomesta uloskirjautumisesta. Onneksi itse en joutunut sotkuun, jossa en olisi saanut edes avata normaalia kännykkäliittymää. Teki hyvää lukea Neldasofian jutusta muistutus siitä, että Suomen luonto on hieno juttu. Se on minun mielestäni ollut parasta Suomessa ollessa, mutta metsään pääsee ihan liian vähän töiden ja kaupungissa asumisen takia. Suomeen palatessa on ollut mielenkiintoista huomata, ettei Helsinki enää olekaan se paikka, jossa Suomessa haluaisin asua, tai kaupungit muutenkaan.

Taidan joskus myöhemmin paneutua niihin syihin, miksi monet oikein palaavatkaan Suomeen. Palaamisessa kun on mielikuvissani semmoista luovutuksen makua ja paluuta mielenkiintoisesta ja hankalasta tylsään ja helppoon. Löytyykö tarinoita, joissa palaaminen olisi mahtava asia? Ehkä semmoista on vain, jos kohdemaa on ollut kamala. Muuten kaikki varmaan kaipaavat sitä toista paikkaa, vaikkei sielläkään elämä pelkkää ihanuutta olisi ollutkaan.

Martan matkassa -blogin jutussa Paluumuuttopäätös palaamisen syyt vaikuttivat olevan vähän sellaiset ”kun ei tässä muutakaan voi”. Luulen että monilla on vähän ristiriitaiset ajatukset Suomeen palaamisesta, ainakin jos syyt alun alkaen poistumiseen ovat olleet tähän ankeuteen kyllästymistä. Minulla se meni jotenkin niin, etten enää saanut itseäni niskasta kiinni freelancetöiden suhteen, joten tuntui helpoimmalta ratkaisulta tulla Suomeen tavallisiin töihin.

Eihän sitä sopeudu, jos vain säästää toinen jalka oven välissä

Olen jo maininnutkin, että jos aikoisin todella jäädä paikalleni, niin opettelisin kai tuhlailevan elämäntyylin, joka taitaa olla monille peruselämää. Käyttäisin tuloni sisustamiseen, auton hankkimiseen, ulkonäköön panostamiseen ja sen sellaiseen. Ehkäpä sitä sitten viihtyisi ja näillä keinoin myös sopeutuisi. Mutta miksi valita paikallaan pysyminen ja tuommoiset rahankäyttötavat? Eli minulta alun perinkin puuttui halu tuollaiseen elämäntapaan. Silti kai odotin, että olisi täällä Suomessa nyt edes hiukan mielenkiintoisempaa. Tai niin päin, että kiinnostuisin enemmän täällä olevasta tarjonnasta, itsestähän se on kiinni. Ihmettelenkin sitä aina, miten paikallaan pysyjät onnistuvat viihtymään.

Menin seitsemän euron Kriekille tätä kirjoittelemaan, jotta tulisi oltua muuallakin kuin kotisohvalla. Suomen hintataso on jatkuva harmituksen aihe. Silti talven back-uppina tietysti on käyttää rahaa, jos sillä jotain elävöitystä saisi aikaiseksi. Koirien takia minulla ei ole mahdollista lähteä minnekään reissulle, joka piristäisi. Tulenpahan vahingossa säästäneeksi maapalloa pikkuisen.

Työelämään ja säästämiseen sopeutuminen Suomessa (2017) >>
Ostelemisesta kirjoitin myös jutussa Rinkkaelämässä oppi miten vähällä voi pärjätä (2018) >>

Suomeen palaaminen ei ole jännää, mutta uutta pitäisi alkaa luomaan

Kun tulee uuteen paikkaan, sitä on hurmioitunut kaiken jännyydestä ja uutuudesta. Minulla ainakin on reissuilla avoin ja utelias mieli ja kaikki tuntuu kiinnostavalta. Siksi Thaimaassa tulikin vastaan kaikenlaisia mielenkiintoisia mahdollisuuksia, uusia tuttavuuksia ja vaikka mitä ihanaa. Silloin kun palaa vanhaan, ei sitä ehkä olekaan samalla tavoin mieli apposen avoimena. Harvalla varmaan on Suomeen palatessa kihelmöivän jännä olo, valmius tutustua uusiin ihmisiin ja ottaa vastaan uusia tilaisuuksia. Kaikki on liian tuttua, vaikka tilanne onkin erilainen ja vaatisi samanlaista maanisuutta kuin ulkomaille uuteen paikkaan tuleminen. Suomeen paluu tuntuu siksi varmaan aika ankealta. Jää ne mitkä lie serotoniiniryöpyt saamatta, ne mitkä tulevat ihastellessa ja ihmetellessä uusia jännittäviä paikkoja, ja siksi palatessa ei ole semmoinen energinen kaikesta kiinnostunut olo.

Olen miettinyt miltä tuntuisi muuttaa Chiang Maihin, jossa olen viettänyt aikaa moneen otteeseen yhteensä vajaan vuoden. Joka kerralla rakastuin Chiang Maihin uudelleen, vaikka yhtenä talvena ehdin sinnekin jo tympääntyä. Jos sinne palaisi stressaantuneena ja väsyneenä, niin sielläkin voisi käydä niin että jämähtäisi kotiin. Vaikka vaikea uskoa, kaipaan sinne niin paljon!

Nämä ovat tietysti persoonallisuusseikkoja, joillekin ihmisille ihan uuteen paikkaan tuleminen ei ole ihanan jännä asia, vaan epämiellyttävän stressaava ja pelottava asia. Tähän liittyvät varmaan nekin mieltymykset, että pitääkö rutiineista vaiko ihanan epävarmasta vaihtelusta.

Entä jos ei ole alun perinkään halunnut ulkomaille ja tulee takaisin?

Kaikki eivät tietystikään muuta ulkomaille siksi, että haluavat muuttaa ulkomaille. Monilla pitää olla hyvä syy lähteä, tyypillisesti työ tai vaikkapa ulkomaankokemuksen näyttäminen hyvältä CV:ssä. Ehkä tämmöisillä sopeutuminen takaisin on helpompaa, jos he eivät ole erityisesti edes halunneet lähteä Suomesta. Minulla taas on ikuinen reissukärpänen enkä ikinä ole kaivannut Suomeen, en edes tänne puolitoista vuotta sitten palatessani. Tulin Suomeen takaisin tekemään töitä ja tapaamaan ihmisiä, joita minulla ei kuitenkaan ole aikaa ja jaksamista tavata tarpeeksi tänne palattuanikaan.

Onko muualla kumminkin kivempaa?

Onhan se sellainen haave löytää asuinpaikka, jossa kaikki olisi just hyvin. Semmoista myös etsin, vaikka olenkin sitä mieltä että kaikissa kulttuureissa on kivaa ja mätää. Kuherruskuukausien jälkeen arki iskee missä vain. Toisissa paikoissa arjen voi saada sitten kivemmaksi kuin toisissa, jos vain löytää itselleen sopivimman paikan. Perusongelma missä vain on, jos päätyy tekemään liikaa töitä. Lue: Trooppisen saaren harmaa arki >>.

Toki olen sitä mieltä, että muualla on kivempaa kuin Suomessa. Ei nyt missä tahansa muualla, mutta Suomi nyt on sellainen, että lokakuusta huhtikuulle asti täällä on aika kurjaa, kun ulkona oleilu on huonoa ja ilmapiiri menee ummehtuneeksi. Kesät ovat sitten kivoja, ainakin jos ei tarvitse olla Helsingissä ja töissä. Mahtavaa kun toiset täällä osaavat nauttia elämästään ja kiinnostuvat kulttuuritarjonnasta, tapahtumista ja ihmisseurasta talvisinkin. Tässä keski-ikäistyessä kun on vielä mennyt kaikki kiinnostus bilettämiseen ja sen sellaiseen, niin kyllä ihmetyttää mistä ikäiseni oikein repivät elämyksiä elämäänsä. Lue: Paluu Suomeen kolmen vuoden irtioton jälkeen >>

Ihanteeni on, että voisi aina viettää puoli vuotta yhdessä paikassa ja sitten vaihtaa maisemaa. Lyhyiden matkojen ja muutaman kuukauden reppureissujen sinne tänne sinkoilu ei ole se mitä kaipaan, vaikka voisi olla hienoa mennä kuukaudeksi käymään vaikka Pohjois-Intiaan tai jonnekin muualle ihan uuteen paikkaan. Mutta kyllä se semmoinen nomadielämä on se, mikä edelleenkin taitaa kiinnostaa. Ja aivan mahtavaa, että se on mahdollista ja suunnitelmia on!

Kaikki nomadi- ja irtiottoaiheiset jutut >>