Espanjassa kasvaa villiparsaa eli neulaparsaa (asparagus acutifolius). Tuo piikikäs pensas ei tuo lainkaan mieleen niitä siistejä parsanippuja, joita kaupoissa myydään. Pensaan lehdet ovat karkeita piikkejä, jotka pistelevät ihoani kerätessäni pensaan keskellä kasvavia versoja. Neulaparsan versot ovat tosi eri näköisiä kuin pensas.

Neulaparsasta syödään vain maasta puskevat versot, jotka totta tosiaan ovat samannäköisiä kuin jalostetut vihreät parsat, mutta vähän kapeampia ja yleensä tummempia. Parhaimpia ovat mahdollisimmat paksut 10-20 senttiset versot, jotka näyttävät lähes samalta kuin viljellyt parsat. Välillä olen löytänyt tosi meheviä syötäviä verson päitä, vaikka ne kasvaisivat puolen metrin korkuisina. Silloin taitan verson poikki ylhäältä helposti katkeavasta kohdasta. Jos verso ei napsahda helposti poikki, on se siltä kohdalta liian puisevaa syötäväksi. Joskus vain verson pää on tarpeeksi pehmeä. Nuo versojen päät näyttävät siltä kuin ne alkaisivat kukkimaan, mutta niin ei taida kuitenkaan olla. Neulaparsojen pitäisi kai kukkia vasta loppukesästä, enkä ole täällä siihen aikaan ollut.

Tavallisen ruokaparsan (asparagus officinalis) pensas ei ole ollenkaan tällä tavoin piikikäs. Ruokaparsa on ihan oma lajinsa, eikä taida sittenkään olla jalostettu tästä neulaparsasta, vaikka niin arvelinkin.

Jotkut villiparsan versot ovat tosi kapeita, haarautuvia ja kukikkaita, eivätkä ne enää muistuta viljeltyjä parsoja, mutta ovat olleet ihan syötäviä, kunhan ovat vielä pehmeitä. Olen ihmetellyt sitä, miksi toiset versot ovat niin erinäköisiä jo ihan lyhyinä. 

Lisäksi olen ihmetellyt kahta erinäköistä pensastyyppiä. Toinen on kauttaaltaan vihreä, piikit ovat pieniä ja koko pensas on tosi säkkärä. Sen marjat olivat talvella vihreästä tummansinisiksi muuttuvia. Tuo on nimenomaan neulaparsa.

Toinen pensas on piikikkäiltä lehdiltään myös vihreä, mutta lehdet ovat ehkä vähän pidempiä ja vähemmän pisteliäitä. Sekä päärunko että oksat ovat melko valkoiset. Sen marjat näyttivät talvella olevan punaisia. Tuo pensas on toinen villiparsalaji asparagus albus, jolle en löytänyt suomenkielistä nimeä.

On siis muitakin syötäviä versoja tuottavia villiparsalajeja kuin neulaparsa. On mm. otaparsa (sparagus aphyllus) sekä Andalusiaa pohjoisemmassa viihtyvä okaparsa (asparagus horridus).

Seutumme oliivinviljelijät ikävä kyllä myrkyttävä rikkaruohoja, joten villiparsojen kerääminen on täällä vähän hankalaa. Paras olisi mennä jonnekin puskaan niitä etsimään, mutta viljelemätön maa on täällä vähissä. Kerään parsan versoja lähinnä teiden varsilta samalla kun ulkoilutan koiriamme. Niitä löytyy myös oliivipuiden alta, kun kävelemme oliivipelloilla. Näen muidenkin kylätiemme kävelijöiden keräilevän näitä parsoja. Niitä myös myydään toreilla ja ehkä kaupoissakin.

Joskus syön parsat saman tien raakoina, ne maistuvat melko hernemäisiltä. Joskus olen keittänyt niitä ja etenkin silloin ne ovat kovasti samanlaisia kuin ruokaparsat.

Neulaparsa versoo sekä syksyisin että keväisin, eli keräsin niiden versoja sekä loka-marraskuussa että nyt helmi-huhtikuussa. Ehkä niitä näkyi satunnaisesti joulu- ja tammikuussakin. Niitä pukkaa maasta etenkin kovien sateiden jälkeen.

Kirjoituksia villiparsasta muilla sivuilla:
Food and My Travels – Wild asparagus in Southern Spain >>
Junta de Andalucia: Esparragueras >>