Tässä jutussa esittelen ottamiani kuvia sellaisista Málagan kasveista, joiden kukat ovat pillimäisiä tai ne kuuluvat samaan heimoon tai sukuun semmoisten kukkien kanssa, jotka ovat pillimäisiä. Kuvasin näitä erityisesti kevään aikaan Málagan maaseudulla. Useimmat löysin yli 500 metrin korkeudesta El Torcal -vuoren ympäriltä ja sen vierestä Antequeran mäntymetsästä.
Olen käyttänyt tunnistamisen apuna etenkin seuraavia sivuja, mutta tunteja on kulunut muillakin nettisivuilla:
Tuntuu käsittämättömältä, että näin hienoille kasveille on annettu nimeksi näiveet. Nimitys kuuluu mielestäni samaan joukkoon täin ja saivareen kanssa. Toisaalta ihmettelinhän sitäkin, että orkideat ovat Suomessa kämmeköitä ja orhoja. Näiveet näyttävät mielestäni orkideamaisilta.
Varsinaisten näiveiden lisäksi näivekasveihin kuuluu muitakin pillimäisiä kukkia, ja olen onnistunut bongaamaan joitakin. Nämä kaikki ovat olleet minulle ennestään tuntemattomia ja jos olen jotain tällaisia aiemmin nähnyt, niin olen pitänyt niitä pillikkeinä. Näivekasveihin kuuluu näiveiden lisäksi mm. punakoita, maitikoita, sänkiöitä, kuusioita ja suomukoita. Ihan mahdottomia nämä nimet.
Näiveet
Huulikukkaiskasvit
Tähän kerään huulikukkaiskasvien heimoon kuuluvia kukkia. Näitä ovat mm. mintut, pillikkeet ja teurikat.
Paloyrtit
Mielestäni leijonankidat näyttävät vähän samanlaisilta kuin paloyrtit, mutta huulikukkaisten sijaan leijonankidat kuuluvat ratamokasveihin.