Pakettiautosta retkipaku 1: eristysten laittaminen

on

Esittelen tässä melko seikkaperäisesti, miten aloimme tehdä ostamastamme pakettiautosta retkipakua. Alkutekijöiksi laitoimme retkipakumme tavaratilan seiniin ja kattoon äänieristyslevyä ja ekovillaa. Halusimme vähentää sisätilojen meteliä, jotta ajaminen olisi kivempaa, eikä sisälle kuuluisi niin paljon ääniä ulkoa. Tärkeä seikka oli myös saada pidettyä sisätilojen lämpötila vähän stabiilimpana helteillä,  etteivät auton pellit johtaisi kuumuuttaan suoraan sisälle.  Emme aio suunnitella majoittuvamme autoon talvisin, mutta jo elokuun yöt voivat olla viileitä ja eristykset toivon mukaan auttavat pysymään sisällä lämpimämpänä. Olemme ihan kokemattomia autojen ja tällaisten rakennushommien suhteen, joten tämä pakettiauto on meille harjoituskappale, josta toivon mukaan saisimme hyvin toimivan retkipakun pitkäksi aikaa.

Lue auton ostamisesta ja millaisen pakun hankimme: Pakettiauton osto retkipakuksi (heinäkuu 2020) >>

Lue millaisen auton suunnittelimme hankkivamme eli suunnitelmia mm. auton koon, hinnan, pohjaratkaisun ja sisustuksen suhteen: Retkipakun hankintasuunnitelmat >> 

Ohjaamon ja tavaratilan välisen seinän irroittaminen

Halusimme ohjaamon ja tavaratilan olevan yhteinäistä tilaa. Halusimme erityisesti Lexielle olevan mahdollista liikkua näiden kahden tilan välillä ja että mahdollisesti itsekin pystyisi könyämään etupenkiltä taakse. Seinän puuttuminen luo myös hieman lisää tilaa tai ainakin tilan tuntua. Seinättömyys kylläkin lisää ohjaamoon kuuluvia kolinan ääniä. Kolinaa kuului aika paljon, kun ajelimme autolla otettuamme pois seinissä ruuveilla kiinni olleet vanerit. Toivottavasti tilanne muuttuu oleellisesti eristämisten jälkeen.

Pakettiauton väliseinän irroitus.

Seinä irtosi helposti, sitä ei ollut liimattu mitenkään paikalleen. Piti vain irroittaa ruuvit. Nyt kai jemmaamme seinää siltä varalta, jos joskus myymme auton ja tuleva omistaja haluaa väliseinän.

Olisi kuitenkin kannattanut malttaa poistaa väliseinä vasta tavaratilan eristämisten jälkeen, koska ekovillan riivinnästä (isojen palojen laittamisen lisäksi käytimme sitä kaikenlaisten kolojen täyttämiseen) irtosi paljon hienojakoista pölyä.

Pakettiauton tavaratila ilman väliseinää.

Pintojen puhdistaminen

Pakettiautossa on paljon koloja, jotka kannattaa puhdistaa ennen eristeiden laittoa.

Ennen eristysten asentamista auto olisi hyvä puhdistaa, koska siellä on varmasti kaikenlaista tahmaa edellisen käyttäjän jäljiltä. Liimakin toimii paremmin puhtaalla pinnalla. Imuroimme ja pyyhimme pinnat, eli ensin pyyhimme enimmät pölyt pois ja sitten käytimme vielä yleispuhdistysainetta. Jotkut ihmiset kai harrastavat pintojen desinfioimistakin, mutta vaikuttaa ettei Suomessa ole semmoista puhdistusalkoholia niin hyvin myynnissä kuin Espanjassa ja Thaimaassa. Klooria emme halunneet käyttää, kai pelkäsin sen tyyliin syövyttävän maalit seinistä. En tiedä, mutta veikkaan että desinfioinnilla yritetään saada mahdolliset autossa valmiiksi olleet homeitiöt tms. pois tai ehkä vain halutaan autosta superpuhdas. Me emme siis desinfioineet ja huomasimme ettei tuo yksi siivouskerta tosiaankaan riittänyt, koska riivimme ekovillasta palasia ja siitä tuli paljon pölyä. Muutenkin koko eristämisprojekti kesti meillä kuukauden, kun välillä loppui materiaalit, kävimme reissussa ja oli muuta tekemistä. Eikä meillä mikään kiire olekaan saada autoa valmiiksi, koska emme lähdekään sillä talveksi Espanjaan.

Eristykset

Etukäteen tuntui siltä, että pakuhomman epämiellyttävin juttu olisi eristysten laittaminen tavaratilan seiniin, lattiaan, kattoon ja joka koloon. Minähän en tajunnut ainakaan etukäteen rakentamisesta mitään, joten yritin selata netistä vinkkejä. Emme aio retkeillä miinusasteilla, joten suomalaisten keskustelukanavien ja varmaan useimpien Youtubevideoidenkin neuvot ovat turhan suureellisia meille. Jos autoon laittaa paksut eristeet, vievät ne asumissenttejä ja materiaaleista tulisi meille turhia kuluja. Voi toki olla, että ensi kesään mennessä huomaamme tehneemme virheen ja puramme asennettuja materiaaleja ja lisäämme väliin jotain. Voi olla, että lämpimistä matkustelukohteista huolimatta autossa kondensoituu vettä ja meidän pitää siksi tehdä muutoksia eristyksiin. Ehkä pitää teettää kattoon tuuletusreikä ja ehkä kattoikkunakin. Mutta kokeilemme nyt aluksi vähän vähäisempiä eristyksiä, yritämme muistaa tuulettaa ja emme keitä tai paista ruokaa pakussa. Ei me vaan taideta löytää mitää täydellisiä neuvoja mistään eikä me kyetä yhtäkkiä tajuamaan kaikkea tämmöisistä meille ihan vieraista asioista. Pitää päästä eteenpäin.

Fiat Ducaton tavaratilan seinissä on tällaisia painaumia ja kaikenlaisia pikku koloja. Ne tarvitsee täyttää eristeillä. Isojen pintojen päällä oli vanerit, jotka irroitimme ja laitoimme takaisin eristeiden laittamisen jälkeen.

Meidän pakettiautossahan on metallisissa seinissä tavaratilan puolella kaikenlaisia isoja ja pienempiä aukkoja. Eli pakun tavaratilan seinät eivät suinkaan ole sileitä, eikä kaikki ole pelkkää auton ulointa peltikerrosta, vaan sisäpuolella seinillä on kaikenlaisia ihme ulokkeita ja reikiä. Noiden ulokkeiden väliset ja niiden sisällä olevat aukot sekä seinäpinnat, lattia ja katto pitää täyttää jollain aineksella, jos haluaa autoon äänieristystä ja suojaa niin kylmyydeltä kuin kuumuudeltakin. Eli toivon mukaan fyllingit estävät tavaratilan kuumenemista auringossa. Tässä Youtubevideo, jossa selitetään eri materiaalien lämmönjohtokykyjä (thermal conductivity). Metallit johtavat lämpöä hyvin, mikä on auton lämpötilan kannalta huono juttu. Siksi auton ulkoseinän ja sisätilan välissä olisi oltava materiaaleja, jotka stoppaavat sisätilojen kuumenemista. Ja samalla ne pitävät kylmällä säällä sisätilat lämpimämpinä, jolloin tavaratila ei niin nopeasti muutu yhtä kylmäksi kuin ilma auton ulkopuolella.

Tällainen tunari kuin minä ymmärsi aika hyvin selostukset eri eristysmateriaaleista Feralescape -sivulta >> 

Eristeiden laittamisen jälkeen ruuvasimme vanerit takaisin paikoilleen. Tähän päälle liimamme vielä verhoiluhuopakerroksen. Tässä kuvassa on vielä laittamatta eristykset rengaskoteloon.

Aänieristys ja lämpöeristys

Bilteman äänieristyslevy. Tämän keltaisen muovikerroksen alla on liimapinta. Hinta on 18,90 e/kpl.

Jotkut materiaalit on suunniteltu erityisesti auton äänieristystä varten. Käsitin, että johonkin kohtaa kerroksia (lähimmäksi ulkoseinää ehkä?) olisi hyvä laittaa yksi kerros tuotetta, joka kulkee nimellä äänieristysmatto tai äänieriste. Kätevintä on sellainen, jossa on itsekiinnittyvä maalipinta ja jota voi tavallisilla saksilla leikeillä haluamikseen paloiksi. Tämmöistä on esim. Motonetin STP Black Gold Bulksolution vaimennusmatto.  Tuo ihan ohut (2,2 mm) matto maksaa 100 euroa 12 arkin  (50 cm x 75 cm) pakkaukselta. Laskeskelin, että tuo pakkaus ei ihan riittäisi edes yhdelle seinälle, joten tuon käyttö tulisi maksamaan yli 400 euroa. Jos nyt oikein ymmärsin, niin tuo olisi lähinnä vain äänieristettä, päälle tulisi kai vielä usean sentin paksuiset lämpöeristeet, joten siinä tulisi kyllä hintaa. Olisikohan sittenkin pitänyt ostaa se 20 vuotta vanha valmis retkeilyauto, jos hyvän auton rakentelu tulee näin kalliiksi… Onneksi kaikki fyllingit taitavat äänieristää edes hiukan, joten ehkä meidän autosta ei tule ihan kaamea kolisija. Motonetin äänieristeet, joista osa nimetty sekä ääni- että lämpöeristeiksi >>

Me ostimme jykevämpää äänieristelevyä, paksuudeltaan 30 mm. Ajattelin sen sekä eristävän ääntä että toimivan myös lampöeristeenä.  Bilteman äänieristyslevyt >>.

Pala ekovillaa. Se on valmistettu mm. kierrätyssanomalehdistä.

Seiniin (mutta ei kattoon) tuli päälle vielä kerros K-Raudan myymää ekovilla-eristelevyä, paksuudeltaan 50 mm, mutta se meni jonkin verran kasaan, kun laitoimme kaiken päälle auton mukana tulleet vanerit. Vanerit pingottuivat hieman, kun alla oli yhteensä 8 cm eristettä, mutta saimme ruuvattua ne takaisin paikoilleen. Kattoon emme laittaneet ekovillaa, koska emme halunneet menettää niin paljoa (5 cm) asuinkorkeutta. Enemmän tietoa ekovillasta >>

Vaan niin siinä kävi, että meidän eristeet tulivat kuitenkin maksamaan tuon 400 euroa. Pelkistä äänieristyslevyistä tuli hintaa 350 euroa ja lisäksi ekovillat 68 euroa, toisesta pakkauksesta jäi tosin suurin osa käyttämättä.

Eristeet Kauppa Kpl Yht. Koko
Äänieristyslevyt 30 mm Biltema 18,90 264,60 1000X500X30 mm
Äänieristyslevyt 30 mm Biltema 8,90 26,70 pieniä 30 mm paksuisia levyjä, kun isot loppuivat kaupasta
Äänieristyslevyt 20 mm Biltema 14,90 59,60 1000X500X30 mm
Ekovilla eristyslevy K-rauta 33,90 (iso pakkaus, 9 kg) 67,80 50X565X870 mm
Sprayliima 4Connect Motonet  11,90 11,90 500 ml
Leikkasimme äänieristelevyt ja ekovillat sirkkelillä. Oli joitain kertoja, kun leikkasimme niitä isolla puukollakin, kun sirkkeli oli muualla käytössä. Ekovillasta myös riivimme paloja pieniin reikiin täytteeksi, ei kaikkia pieniä paloja jaksanut käyttää sirkkelin kautta.
Äänieristelevy on sisältä tämmöistä.

Pienten aukkojen täyttö

Pakettiauton rakenteissa on paljon pieniä koloja, jotka pitäisi täyttää jollain materiaalilla ääni- ja lämperistyksen vuoksi. Laajoille pinnoillekaan ei saa tungettua mitään tönkköä levyä tiiviisti niin, että se täyttäisi aukot kunnolla reunoja myöten. Siksi jotkut käyttävät ympärillä tiivisteenä esimerkiksi kivivillaa tai spraymaalin näköisestä purkista tursattavaa uretaanivaahtoa, joita me emme kuitenkaan valinneet.

Lasivilla on mielestäni ihan hirveää, koska se on kutisevaa ja pöllyävää matskua, jonka ajautuminen keuhkoihin kammottaa. Jos kivivilla on samanlaista, niin ei sitä.

Pellavanauhaa. Käytimme sitä eristäessä, koska sitä sattui olemaan. Olisimme pärjänneet kuitenkin pelkillä äänieristyslevyillä ja ekovillallakin.

Uretaanivaahto olisi tosi kätevää, mutta se kai saattaa jatkaa kemikaaleille haisemistaan, eikä sen haistelu kai ole kovin terveellistä. Ja koska aukkoja on paljon, menisi vaahtoa niihin tosi paljon. Vaahtoa ei oikein saa pois, kun sitä on kerran laitettu, eikä uretaanivaahto ja hitsaustyöt sovi yhteen.

Aukkoihin voisi varmaan myös tunkea äänenvaimennushuopaa. Sitä saisi Biltemasta 7 mm paksuisina 1 X 2 metrin paloina, 17,90 euroa per pala.

Meillä sattui olemaan valmiiksi pellavarivettä (tai pellavanauhaa), jota on käytetty hirsien välissä. Tungimme sitä reikiin ekovillan ohella ja peitimme sillä joitain epätasaisia seinäpinta-aloja.

Lisäksi laitoimme pieniin aukkoihin paljon ekovillaa, jota käytettiin isommin myös seinien toisena eristyskerroksena.

Tulimme laittaneeksi pienten aukkojen eteen jeesusteippiä, koska emme halunneet ekovillojen pöllyävän käyttäessämme autoa ennen kuin eristämiset ja verhoilut olivat valmiita. En tiedä onko teipistä näillä kohdilla mitään kummempaa hyötyä tai haittaa.

Tungin pellavaa pieniin aukkoihin metallitikulla.
Pellavaa eristeenä.
Ekovilla eristeenä pienissä rei´issä.

Seinien isojen ”painaumien” täyttö seinälevyjen alla

Kun otimme autossa valmiina olleet seinälevyt paikoiltaan, paljastui alta laajat painaumat, jotka piti täyttää. Näihin päätimme laittaa Bilteman 30 mm paksuista äänieristyslevyä. Sitä myytiin 1 X 0,5 metrin kokoisina paloina á 18,90 euroa. Hankimme levyä seiniin ja oviin 14 kpl, joten niiden eristys tuli näiden levyjen osalta maksamaan 264,60  euroa. Palat olivat itseliimautuvia ja niissä oli foliokerros päällä. Ensin ostimme niitä 8 kpl ja lisäksi pari pienempää palaa, kun isot olivat kaupasta loppu. Piti sitten ostaa lisää toisesta kaupungista. Levyjä meni enemmän kuin olin alunperin laskeskellut.

Tässä testasimme, miten vanerin alle mahtuu 30 mm äänieristelevy (tässä ekovillakerroksen alla) ja 50 mm ekovillalevy.

Rengaskoteloiden päällä seinä oli epätasainen, joten niitä varten ostimme ohuempaa 20 mm levyä 4 kpl á 14,90. Ei se silti ollut tarpeeksi taipuisaa, joten sitä piti leikata pienemmiksi paloiksi, jotta sitä sai laitettua kotelon myötäisesti.

Äänieristelevyä pystyi laittamaan vain painaumien keskelle, koska painaumat nousivat reunoilta, eikä auton mukana tulleita vanereita olisi saanut ruuvattua kiinni, jos fyllinkiä olisi ollut liian paksusti näissä kohdissa. Laitoimme siis äänieristyslevyjen ympärille ekovillaa. Jonkin verran piti käyttää sprayliimaa, mutta aika hyvin ekovillapalat kiilautuivat paikoilleen. Päälle ruuvasimme takaisin autossa jo olleet vanerit.

Ensimmäiset äänieristelevyt seinässä.
Äänieristelevyt, joiden ympärille on täytteeksi laitettu pitkiä paloja ekovillalevyä. Tämän kaiken päälle tuli vielä yksi 50 mm paksuinen ekovillalevy ja siihen päälle vaneri.
Tässä tuli äänieristelevyn kanssa samaan eristekerrokseen laitettua ekovillaa sekä pellavanauhaa kaksi kerrosta. Pellavanauhan kohdassa pelti oli vähän koholla (eli pinta ei ollut tasaisin ylhäältä alas asti) ja siksi päädyimme laittamaan siihen pellavaa, jotta ekovillakerroksen kanssa tästä ei tulisi liian paksua niin, ettei vaneri olisikaan mahtunut päälle.
Tässä on vähän siistimmin laitettu äänieristelevyä ja ekovillaa sen ympärille tilkkeeksi.
Tavaratilan vanerilevyt ovat ruuveilla kiinni, joten irrotimme ne ja eristysten laittamisen jälkeen ruuvasimme ne takaisin paikoilleen.

Ovien eristäminen

Liukuovi saattaa aiheuttaa aika paljon meteliä tavaratilaan, mutta emme pystyneet eristämään sitä kunnolla äänieristelevyillä tai ekovillalla, koska oven alemmassa puoliskossa on mekanismeja, jotka tarvitsevat liikkumistilaa. Asettelin äänieristelevyä sinne minne sitä pystyi laittamaan ja ihan oven alaosaan tungin ekovillaa. En kuitenkaan laittanut sitä kuin alaosan onteloihin, koska se on hieman pöllyävää materiaalia, enkä uskonut sen olevan hyväksi oven koneistolle.

Tässä näkyy, miten vanerit olivat liukuovessa. Ylemmässä osassa vaneri oli tällä tavoin painanteessa, kun alaosassa vaneri on etäämmällä pellistä ja vanerin ja pellin välissä on tilaa. Emme ole vielä laittaneet vaneria takaisin kiinni yläosaan, mutta nyt se tulee paljon etäämmälle pellistä. Vaneri oli alunperin kiinni ovessa vain keskeltä, mutta nyt meidän pitää kehittää ehkä joku tapa, miten saada vaneria kiinni myös reunoilta, jotta eristystulos olisi tiivimpii.

Liukuoven ylempi osa vanereineen oli siitä erilainen, ettei siellä auton uloimman pellin ja vanerin väliin jäänyt  yhtään tyhjää tilaa, kun taas seinissä oli kaikenlaisten ulokkeiden takia monta senttiä pellin ja vanerin välissä väliä, jonka täytimme nyt siis äänieristelevy- ja ekovillakerroksilla. Nyt laitoimme liukuoveen äänieristelevyä, mutta emme ekovillaa. Keskelle pitää ruuvata kiinni laudan pala, johon vanerin saisi ruuvattua kiinni, koska nyt vaneri ei enää ole kosketuksissa alkuperäisiin ruuvikoloihin.

Takaovien sisässä kulkee piuhoja, jotka piti ottaa huomioon eristelevyjä lätkiessä. Käytännössä laitoimme takaovien sisään äänieristelevyä pieninä (esim. 10 X 30 cm) paloina, jotta ne eivät olisi näiden piuhojen tiellä. Ekovillaa laitoimme sisään vain jonkin verran. Halusimme varautua siihen, että näihin johtoihin tarvitsisi joskus päästä käsiksi, jos jokin (esim. rekisterikilven valo) menee epäkuntoon.

Liukuoven yläosaan laitoimme äänieristelevyä, mutta koska vaneri oli kiinni ovessa vain keskeltä eikä pellin ja vanerin välissä juuri ollut ilmaa, pitää meidän porata tuohon keskikohtaan kiinni lauta, johon me taas poraamme vanerin kiinni.
Takaovien sisus ennen puhdistusta ja äänieristelevyn palojen liimailua. Tähän päälle ruuvasimme vanerit takaisin paikoilleen.

Katon eristäminen

Suunnittelin tällä tavalla miten äänieristelevyjä voisi kattoon laittaa (L1=levy 1 jne.). Ei näitä laitettu ihan juuri näin. Monista levyistä jäi jämäpaloja, ja niitä laitettiin etenkin katon rajaan.

Katto on jakaantunut neljään vaihtelevan levyiseen osioon, joiden välissä on metallipalkit.  Laitoimme äänieristyslevyä vain näiden palkkien välille. Olin ajatellut jättää nämä metallipalkit näkyviin niin, että ne olisi päällystänyt huovalla ja reiät olisi puhkottu mattoveitsellä, jotta voisimme käyttää näitä reikiä, mutta päädyimme sitten laittamaan vaneria kattoon äänieristyslevyjen päälle ja silloin nuo reiätkin peittyvät.

Kattoon laitoimme samaa 30 mm paksuista äänieristyslevyä kuin seiniinkin. Katon ja seinän kulmauksen eristäminen oli semmoista pilipalityötä, että lätkimme sinne leikattuja äänieristyslevypalasia (näitä ei aina jaksettu tarkalleen mitata ja leikata, mutta suurin piirtein kuitenkin) ja tungimme ekovillaa minne sitä mahtui. Emme kuitenkaan laittaneet ekovillaa semmoisiin paikkoihin, joissa kulki johtoja. Mehän emme itse teettäneet autoon mitään sähkötöitä, eli meillä ei ole hupiakkua, eikä siten lamppuja, pistorasioita yms. tavaratilan puolella. Mutta pelkääjän puoleisella seinällä ylhäällä katon ja seinän kulmassa kulki jotain johtoja, emmekä halunneet laittaa sinne ekovilla sen varalta, jos näihin johtoihin pitäisi joskus päästä käsiksi.

Äänieristelevyjä katossa.
Emme tilkinneet eristelevyjen ja kattopalkkien rakoja. Tähän päälle aiomme vain laittaa vanerin.
Katonrajan raon tilkitsemisessä oli puuhastelua, kun asettelimme sinne palasia äänieristelevystä ja ekovillasta.
Tässä on ohutta vaneria, josta meidän pitäisi sahata sopivat palat ja kiinnittää ne kattoon äänieristelevyjen päälle. Kiinnittämistä varten pitäisi ruuvata katon rajaan jotain rimoja, emme vielä oikein tiedä miten.

Rengaskoteloiden eristäminen

Rengaskotelon eristäminen alkoi tunkemalla pellavarivettä mahdollisimman tiiviisti kotelon ja seinän ja seinän väliseen tilaan. Apuna käytin tikkua. Tässä pellava toimi ehkä paremmin kuin miten höttöisempi ekovilla olisi toiminut.

Rengaskotelot ovat vähän hankalat, kun ne ovat tavaratilassa tiellä ja niiden muoto on mitä on. Niiden kautta tulee kolinaääniä, joten ne pitäisi kuitenkin eristää hyvin. Koteloiden ja seinän välissä oli aukkoa ja ne tungettiin täyteen pellavarivettä ja ekovillaa. 

Kotelot päällystimme 20 mm paksuisella äänieristyslevyllä. Vaikka se oli ohuempaa kuin muualla autossa käytetyt levyt, ei se kuitenkaan taipunut kunnolla koteloiden päälle, joten päädyimme leikkaamaan siitä palasia. Varmaan jos olisimme leikanneet siitä yhden ison palan kotelon päälle, ei liima olisi kuitenkaan pitänyt palaa paikallaan kotelon myötäisesti.

Koteloiden pystyseinämälle tuli laitettua 30 mm paksuista levyä, kun sitä oli jäljellä vielä pari levyä.

Rengaskotelon eristäminen äänieristyslevyn paloilla.
Eristämisessä piti ottaa huomioon, että lattialle tulee 3 cm paksu kumimatto. En tätä muistanut leikatessani päätypalaa. Liimatessa levyä laitoin alle tämmöisen riman matkimaan mattoa. Minun piti sitten saksilla vaivoin leikata päätypalaa sopivamman kokoiseksi. Muutenkin tämän kotelon eristyksistä tuli nuhjuisemmat, kun leikkasimme ne veitsellä sirkkelin sijaan. Koloihin piti lopuksi tunkea pieniä eristelevyn palasia tilkkeeksi, jotta eristekerroksesta tulisi mahdollisimman tiivis.
Meillä oli tällaista verhoilumattoa toisen rengaskotelon päälle, toiseen sitä ei riittänyt enkä vielä tiedä mitä siihen toiseen laittaisi. Mielestäni eristelevypalasten päälle ei olisi suoraan voinut liimata verhoiluhuopaa, koska eristelevykerros oli niin rosoinen. Tämän maton päälle tulee siis vielä harmaata verhoiluhuopaa tai sitten vain puusta rakennettava kotelo. Oli vaikea saada leikattua tästä matosta sopivan kokoisia paloja rengaskotelon peittämiseksi, koska kotelo on hankalan muotoinen. Sprayliiman käyttökään ei ole ihan simppeliä  – sitä pitää ensin suihkuttaa sekä kiinnityspinnalle että palaan, sitten pitää odottaa muutama minuutti ja sitten asettaa pala paikalleen. Nyt osaan asennoitua siihen, että verhoiluhuovan laittaminen ei tule olemaan helppoa.
Verhoilumaton rakenne oli tällainen.

Lattian eristäminen

Muovimatto rullalla seinää vasten.

Tavaratilassa on valmiiksi vanerilattia, joka on reunoista tukevasti kiinni silikonilla. Jätimme sen sellaisenaan siihen, emme siis irrottaneet sitä paikoiltaan ja katsoneet mitä alla on. Siihen päälle etsimme ääntä eristävän kumimaton (270 cm pitkä pala rullatavaraa Joensuun Kumipörssistä 135 euroa). Emme ole vielä leikanneet sitä sopivaksi ja laittaneet sitä paikoilleen. Huolellinen mittaaminen näyttää muutenkin olevan aika tärkeä osa rakentamistyötä.

Erityisesti lattian suhteen katsomme myöhemmin,  että onko tarpeellista tehdä kumimaton alle eristekerros äänieristelevystä ja/tai ekovillasta. Tämän takia kumimattoa ei kiinnitetä millään liimalla kiinni vaneripohjaan.

Yleensä porukka näyttää laittavan lattiaan äänieristelevyä eli samaa mitä me laitoimme seiniin ja kattoon. Finnfoam taitaa olla myös suosittu lattiaeristemateriaali, samoin semmoinen tuote kuin Sauna-Satu. Eristelevyjen väliin näytetään laitettavan muutaman sentin levyisiä rimoja.  Ehkä nämä rimat ovat sitä varten, että niihin saa ruuvattua kalusteet? En tiedä. Jos näin olisi, niin silloin kalusteiden paikat olisi oltavat tarkoin selvillä tuossa vaiheessa. Me taas ruuvaamme kalusteet tuohon jo olemassa olleeseen vanerilattiaan kiinni muovimaton läpi.

Lattian ja seinävanereiden kulmaan oli laitettu silikonia ja sitä piti irroitella mattoveitsellä, jotta saimme vanerit pois seiniltä. Ehkä laitamme näihin kohtiin silikonia itsekin ennen muovimaton laittamista.

Ilman vaihtuminen ja kondensaation esto

Kunpa eristäminen olisi niin yksinkertaista, että seiniin vain tunkisi eristäviä materiaaleja melkein niin paljon kuin mahtuu. Mutta jotenkin pitäisi ottaa huomioon kondensaatio eli pinnoille tulee kosteutta kun ihminen vain hengittää pakun sisällä. Me yritetään välttää kosteuden tuottamista pakun sisälle, eli me ei kokkailla ja keitetä vettä sisätiloissa eikä meillä ole suihkua. Ekovillan kai pitäisi olla semmoista, että se luovuttaa pois sen kosteuden mitä se ehkä imee. Eli toivon, että nuo meidän eristykset kuivuvat itsestään. 

Moisture resistance – In a small space you’ll generate moisture from cooking, showers, breathing etc. You’ll want to use insulation which is moisture resistant to stop any mould growth or take precautions to ensure no moisture can access your insulation using a vapour barrier.

Me katsotaan, että pitääkö esim. Espanjassa teettää kattoon tuuletusaukko tai kunnollinen kattoikkuna.

Ruostesuoja

Olen nähnyt jonkun video, jossa tavaratilan sisäpuolella laitettiin aika paljonkin ruosteensuoja-ainetta eri kohtiin, mutta minä löysin pinnoilta vai yhden ruostekohdan rengaskotelon takaa.

Toisen rengaskotelon takaa löytyi hieman ruostetta. Rapsuttelin kohtaa metallilastalla ja yriti puhdistaa siitä liat.
Ruosteen päälle sudittiin Ferrex-ruosteenestomaalia.
Pakettiauton laittaminen olisi aika hankalaa, jos ei olisi jotain tallia, missä tehdä. Meillä on tallissa pari jalkalamppua valaisuun, eristeiden leikkaamiselle paikka ja siellä säilytämme eristeitä ja työkaluja. Tämän avulla voimme työskennellä sateellakin.

Seuraavaksi kirjoittelenkin vanerin laittamisesta kattoon, kumimaton leikkaamisesta ja auton verhoilusta verhoiluhuovalla.

21 Comments Lisää omasi

  1. Nimetön sanoo:

    Ruostesuojaus unohtui,etenkn ekovilla koteloissa imee koseutta kuin sieni.

    1. Oijoi, pitäisikö kaikki pinnat suihkuttaa jollain aineella? Varsinaista ruostetta löytyi vain rengaskotelon takaa, kuten tuossa oli kuvassakin, ja sitten löytyi vielä takaovien yläpuolelta kotelosta, ja näihin tuli Ferrexiä, takaovien yläpuolelle sitten vielä maalia päälle. Tosiaan mietityttää luovuttaako ekovilla pois sen kosteuden mitä imee, koteloissa sitten luovuttaa huonommin, kun on koteloa edessä? Varmaan joidenkin vuosien jälkeen pitää vilkaista verhoilun alle ja katsoa miten ekovillat voivat…

      1. Nimetön sanoo:

        Ei ekovilla mitään ruostuta, mutta se minuakin mietityttää miten imee itseensä kosteutta, joka: ruostuttaa. Perinteisesti pakettiautojen eristystä on tehty umpisolumuovieristeellä esim. armaflex joka ei umpinaisten solujen ansiosta ime vettä itseensä. Nämä eko sun muut viher materiaalit kannattaa säästää hirsisaunojen ja -talojen eristykseen…

        1. Tuo armaflex ois voinu olla hyvää. Äh tehty mikä tehty! Vaikka ehdottomasti kannatan kierrätysmateriaaleja, niin emme valinneet ekovillaa sen ekouden takia, vaan siksi ettei missään nimessä haluttu lasivillaa tai kivivillaa, kun lasivilla on perinteisesti mielestäni tosi kamala materiaali. Jotkuthan sitäkin laittaa ja se imee itseensä vettä, jos ja kun kosteutta pääsee rakenteisiin, eikä käsittääkseni luovuta kosteutta pois, mitkä käsitin ekovillan tekevän, mutta saapa nähdä luovuttaako.

  2. Risto Hakkarainen sanoo:

    Ekovilla tuotteena on erinomainen ja siitä syystä soitin Ekovillan tuoteasiantuntija Ilkalle, jolta kysyin juuri tätä ruostuttamis asiaa. Siis Ekovillassa on booria, eikä suolaa, kuten minulle aikaisemmin kerrottiin. Hän kertoi esimerkkinä kattotuolien naulauslevyt, jotka ovat terästä, joten eihän Ekovillaa voisi käyttää jos se ruostuttaisi niin yksiselitteisesti metallia. Hän kertoi vaihtoehtoisia rakenteita pakun seiniin, esim. vaneririmoja, joihin nidotaan kiinni jyrsijäverkko ja paperi, jonka päälle sitten Ekovilla. Kuulostaa hieman työläältä, mutta sillä saisi varmaankin estettyä ainakin osan kondensio kosteudesta. Eihän siellä vieläkään ilma kulje, kuten normi seinärakenteessa, mutta…..
    Päädyn todennäköisesti tuohon teidän ratkaisuunne, ellen löydä jostain puoli ilmaista bitumilevyä alle.
    Kiitoksia vähintään hyvästä projekti kirjoituksesta, Minulla on vasta kuukausi sitten hankittu 2010 Citroen Jumper L2 / H1, joten projekti alkaa talven aikana. Kiitokset. T: Risto H.

    1. Ohho, se olisikin ollut, jos Ekovilla sisältäisi suolaa! Silloin varmasti säilöisi kosteutta sisäänsä eikä luovuttaisi sitä pois, kuten sen pitäisi tehdä.

      Nyt verhoilun jälkeen olen miettinyt, että miten huono juttu on, että laitoimme tavaratilan alkuperäiset vanerit äänieristelevy+ekovillakerrosten päälle, nuo kerrokset kun ovat vanerin alla ihan puristuksissa. Ja nyt kun ulkona on kovin kosteita kelejä, ovat huopaverhoilutkin tietysti tuntuneet silloin kosteilta. Mutta tänään tunnustellessa seinät tuntuivat ihan normaalin kuivilta.

      Meidän olisi pitänyt ihan ensi töiksemme käydä asennuttamassa kattoon tuuletusaukko, kun emme sitä itse uskalla siihen leikata. Nyt edessä on semmoisen korjaamon etsintä, jossa noita tehdään. Joutuvat sitten tekemään sen äänieristeen ja vanerin läpi. Pitää myös miettiä, jos pitäisi kattoikkunakin teettää ja haluaisiko jonain päivänä katolle aurinkopaneelit. Nämä vaan tuntuivat liian hankalilta asioilta silloin kun kesällä ummikoina tämä projekti aloitettiin.

      Hauskoja hetkiä pakun parissa sinulle!

      1. Nimetön sanoo:

        Älkää nyt hyvät ihmiset mitään villaa käyttäkö pakun eristämiseen. Imee vettä ei se pääse koteloituna haihtumaan mihinkään, vaan ruostuminen alkaa nopeasti tehdä tehtäväänsä. Pakun uloimmalle peltipinnalle on asennettava vettä imemätöntä materiaalia. #kastepiste

  3. Tuula sanoo:

    Itsekin aloitin tänä kesänä vähän samantyyppisen projektin täällä Iisalmessa. Tarkoitus olisi viimeistään ensi kesänä päästä reissuun ja seuraavaksi on vuorossa suodattimien vaihto. Kivannäköistä tuo verhoilumatto. Entäs miten paljon uskot tuon kumimaton eristävän ääntä? Olen sitä itsekin harkinnut.

    1. Toivon kans, että ensi kesänä pääsis hyvin reissaamaan! Ja siinä samallahan sitä huomaa, miten paku toimii ja voi sitten jatkaa rakentelua ja varustelua sen mukaan. Alun perin luulin, että pitäisi paku saada nopeasti valmiiksi, kun oli tarkoitus lähteä sillä Espanjaan, mutta nyt ei ole yhtään mitää kiirettä.

      Tuo verhoilumatto, se Motonetin tumman harmaa, on kyllä ihan professionaalin näköistä. Nyt olen vaan miettinyt, että sen kiinnittämiseen käytetiin tosi monta pulloa sprayliimaa, eikä se ehkä ole ihan terveellistä, että semmoista on auton pinnoilla. Toivottavasti ei kuumalla ilmalla sieltä höyryä…

      En tiedä kumimaton eristyskyvyistä, toivottavasti paljon 😀 Meillä se on varmaan hyvä, koska auto on pakettiautokäytössäkin ja kaikenlaista sillä kuljetellaan – joku laminaattiparketti voisi ehkä kärsiä kaikenlaisesta roudauksesta. Reissatessa sitten piilotan näkyviin jäävät lattiapinnat pörröisellä matolla, joka kätkee hiekat ja mulla sisäänsä.

  4. Samu sanoo:

    Moikka, suosittelen lämpimästi hankkimaan esim Biltemasta aurinkokennotuulettimen kattoon, eli oikeastaan mikä tahansa nyrkkipaja pystyy poraamaan reiän kattoon ja tuuletin siihen hyvin eristettynä. Myös korvausilmasta on huolehdittava. Yksi tärkeimpiä perusasioita mikälo pakussa aikoo yöpyä ja saada kosteuden pois (kahden hengen nukkuminen tuottaa jo niin paljon kosteutta että paku tulee lahoamaan ellei ilma vaihdu). Onnea matkaan 🙂

    1. Kiitos vinkistä! Eihän tuo maksa kuin 54,90 euroa, ohhoh: https://www.biltema.fi/veneily/veneen-lvi-jarjestelma/ilmanvaihto/tuulettimet-ja-venttiilit/aurinkokennotuuletin-akku-2000042428

      Lähinnä haluan kai tutkiskella, että miten mekanismi toimii, ettei sadevesi tule sisälle. Jonkinlaista onnea tässä tarvitaankin, kiitos, kun on nää asiat ihan outoja aloittelijalle 😀

  5. Päivitysilmoitus: Vuoden 2020 reissukooste
  6. Mika sanoo:

    Mekin puolison kanssa muutettiin muutama vuosi sitten vanha paku matkailukäyttöön. On tullut monet mukavat reissut tehtyä! Kyseessä on diesel auto ja tänä kesänä pumppu alkoi sanoa itseään irti, nyt se on odotellut tuossa pihassa huoltoa. Pitänee hoitaa ennen kevättä, että pääsee taas tien päälle. Mukavia matkoja!

    1. Olisi ollutkin mukavaa, jos olisi ollut paku olemassa jo ennestään, niin ei olisi ollut niin paljon mietittävää sen suhteen, että millainen paku matkailukäyttöä varten kannattaisi hankkia ja sitten miettiä, että tuliko ostettua järkevä auto 😀 Onhan näissä autoissa kaikkea kunnossapitoa ja kuluja, just meni etuvalo sököksi ja tuulilasiin tullut särö, joka ei varmaan mene katsastuksessa läpi. Kivoja matkoja teillekin!

  7. Pakumies sanoo:

    Todella hyvä kirjoitus. Meilläkin haaveena tehdä samanlainen ”retkipaku”, mutta juuri tällaisia pieniä niksejä on hyvä tietää. Kiitokset ja hyvää uuttavuotta! 🙂

    1. Kiitoksia, se olikin tarkoitus, että näistä kirjoituksista saisi tarkkoja käytännön vinkkejä ja myös havaintoja mitä ei kannata tehdä 😀 En vieläkään täysin tiedä, miten olisi pitänyt tehdä. Ainakin pitäisi selvitää, että paljonko maksaisi sittenkin teettää kattoon tuuletusluukku ja jopa ilmastointi. Hyvää alkanutta vuotta myös!

  8. Olli Pyynönen sanoo:

    Autoissa eristeenä JA äänieristeenä toimii hyvin styroksi, 20mm paksuinen oikein hyvin! Vertaappa jääkaappia tai pakastinta, jossa kylmä pysyy hyvin riippumatta huonelämmöstä! Ja tuo kondensaatio pysyy kurissa aivan kuten henkilöautoissakin! (ikkunat huurtuvat jos liikaa kosteutta;). Unohtakaa nyt jo nuo ekovillat, ne kuuluvat perinnerakentamiseen, eivät karavaaneihin 😉

    1. blogi sanoo:

      Joo kuulostaa kyllä ekovilla perinnerakentamiselta kieltämättä 🙂 Styroksi voisi mennä kokeiluun jos tuohon hommaan joskus vielä ryhtyis, kiitos vinkistä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s