Miten kaikki eivät halua pois Suomesta?

Minua jaksaa aina vain ihmetyttää, etteivät kaikki halua pois Suomesta ja mahdollisesti samalla yritä järjestellä elämäänsä ulos yhdeksästä viiteen -rutiinista. No, tietysti ei kaikki, mutta että eivätkö useammat halua ainakin jossain vaiheessa, enhän itsekään ole nyt ihan aina ollut näin kyllästynyt. Siinä ei tietysti ole mitään vikaa, jos joku toinen viihtyy paikallaan ollen ja säännöllistä…

Talvehtimissuunnitelmani 2014 – 2015 Thaimaa ja Goa

Suomen lomaani on jäljellä enää muutama viikko ja sehän passaa. Säät Suomessa ovat muuttuneet taas sellaisiksi että tekee mieli käpertyä kokoon sisätiloihin peiton alle. Lähden syyskuun lopussa takaisin Thaimaahan. Saapuessani Bangkokiin siellä on jo 23.9. (päivämäärä vaihtelee vuosittain) alkanut monipäiväiset Vegetarian Festivalsit. Silloin ymmärtääkseni suurin osa kiinalaisen kaupunginosan ruokakojuista siirtyy myymään kasvisversioita ruoistaan. Todennäköisesti myös ylimääräisiä…

Säästövinkit matkakassaan osa 7 – älä ostele tiliäsi tyhjäksi

Matkustelijat kohtaavat aina kysymyksiä siitä, miten onnistuvat rahoittamaan harrastuksensa. Ihmisillä tilanteet vaihtelevat suuresti, on erilaisia palkkatasoja, lapsia, erihintaisia asumuksia. Mutta moni saattaisi kyetä säästämään muuttamalla arjen rahankäyttö- ja kulutustottumuksia. Lyhyesti sanottuna rahaa tuskin jää säästöön, jos kokee pystyvänsä ostamaan jotakin aina siihen asti kunnes tili näyttää tyhjää. Monilla ihmisillä rahat eivät meinaa riittää oikeasti tarpeellisiin ostoksiin, joten puhun tässä toisenlaisista…

Yksin matkustaminen

Kunpa olisin parikymppisenä tajunnut voivani lähteä yksinkin reissuun. Harmittelin etten päässyt matkoille. Samat matkasuunnitelmat eivät aina sopineet muille ajan, rahan tai kiinnostuksen puutteen takia. Minkähän takia en vain lähtenyt yksin? Ehkä se on jotenkin iskostunut ihmisten mieliin, että matkoille lähdetään seuran kera ja että matkailu liittyisi jotenkin yhdessäoloon. Oli voimaannuttavaa ostaa pari vuotta sitten kesällä liput…

Lähdön odotukseni Tunisiaan ja muualle

Tänään lähden kohti Tunisiaa ja kumma kyllä jätin pakkaamisen viime päiviin. Usein fiilistelen lähtöä jo pitkään etukäteen pakkaamalla ja valmistautumalla. Tämä on siis sitä, että runsaan viikon matka noin lähelle ei tunnu niin isolta jutulta, vaikka odottelenkin ilolla. Yksi jännitysmomentti matkaan liittyy. Kun ostin lippuja Brysseliin, olin netissä täyttänyt väärin päin etu- ja sukunimitiedot. Aivan…

Kaakkois-Aasian matkaan valmistautuminen

Järjestin tällä viikolla itselleni makoisan loppuvuoden, jolloin vietän seitsemän viikkoa Thaimaassa ja Vietnamissa. Tämä antaa kummasti potkua nyt seuraavan kuukauden läpi tarpomiseen. Iso osa vapaa-ajasta tulee kulumaan matkavalmisteluissa opaskirjoja ja verkkosivuja lukien, tulevaa fiilistellen. Ohjelmaan kuuluu toki myös säästökuuri. Pitää ennemmin tyhjentää kuiva-ainekaappia ja pakastinta kuin ostaa herkkuja ruokakaupasta. Thaimaassa saa leipäpussin hinnalla upeaa ravintolaruokaa….

Mistä tämä matkusteluhimo oikein alkoi?

Olen saanut matkustella keskivertoa enemmän jo vauvasta asti. Varmaankin yksivuotiaana kävin Floridassa ja Kanarialla. Perhematkat olivat yleensä vuosittaisia kahden viikon pituisia kaukomatkoja, viikon pituisia kaupunkimatkoja Eurooppaan tai automatkoja. Teininä minua ei enää huvittanut matkustella vanhempieni kanssa ja matkailu jäi vähemmälle. Menin reilaamaan ensi kerran 17-vuotiaana ja sitä tein yhteensä kolme kertaa. Reissuissani silloin oli aika…

Säästövinkit matkakassaan osa 3 – valitse lapsettomuus

Vastentahtoisesti lapsettomien kannattaa jättää tämä juttu lukematta, ellei sitten etsi elämälleen uutta sisältöä. Todennäköisesti säästät paljon rahaa omaan käyttöösi ja lisäksi järjestät itsellesi joustavan elämän, jos et tee lapsia. Kuvittelen jo mielessäni, kuinka tämä virke saa joidenkin ihmisten mielen kuohahtamaan. Aivan turhaan. Matkustelu ei ole kaikkien elämän suurin tavoite (ei ehkä minunkaan), ja jos jotakuta…

Matkakuume on tauti, joka tappaa

Matkailublogin kirjoittaminen on aika moraalitonta touhua, koska se ei suinkaan ole pelkkää asioiden esittämistä, vaan se todennäköisesti promotoi matkustamista. Matkailu on yksi epäekologisimmista ajanvietteistä riippuen siitä, mitä ihminen sen sijaan ajallaan ja rahallaan tekisi. Ykköseksi se varmaan menee, jos sen toteuttaa jonnekin viikoksi lentämällä, shoppaamalla, muovivesipulloja ja kertakäyttötuotteita käyttämällä ja vaikkapa kuivilla alueilla vettä tuhlaamalla….

Lontooseen valmistautuminen

Lontoo on yksi lempikaupungeistani, mutta en ole käynyt siellä noin kymmeneen vuoteen. Muutaman kerran on ollut outo olo, kun minulla on ollut siellä lennonvaihto matkalla jonnekin muualle. Olisin aina halunnut jäädä sinne muutamaksi päiväksi. Lähden Lontooseen kaverini kanssa ja ostimme lennot Ryanairilta, jonka kieroudesta kirjoittelinkin jo. Lennot ovat Turusta ja helsinkiläisen tarvitseekin tämän takia miettiä…

Tulevien Aasian matkojen suunnittelua

Suomen kesä on sääoloiltaan pettymyksiä täynnä, mutta ilmankin tätä seikkaa minua polttelisi jo kovasti lähtä seuraaville reissuille. Pari viime viikkoa olen kaavaillut elokuun viettämistä Intiassa. En ole käynyt Pohjois-Intiassa muualla kuin Delhissä ja noille alueille pitäisi mennä joskus muulloin kuin talvella. Minä kun en halua matkustaa ulkomaille palelemaan. Joulukuussa Delhissä on jo epämiellyttävän viileää ja…