Käväisin juuri Thaimaassa ja matkan parhaita juttuja oli päästä pitkästä aikaa ajamaan skootterilla Krabilla. Tämä on siitä jännä juttu, että ennen pelkäsin skoottereita ja minua myös ärsytti se koko kulttuuri, jossa Thaimaassa skootteri on ihmiskehon jatke.

Aiemmin skootteritouhu kismitti

Ennen minua otti aivoon se, miten turistit vuokrasivat skootterin ja huristelivat niillä ympäriinsä sen sijaan että olisivat kävelleet, polkeneet pyörää tai käyttäneet mahdollista julkista liikennettä tai takseja. Kai minä ajattelin semmoisia liian kovaa ilman kypärää ja paitaa ajavia pojankloppeja, jotka huutavat jiiihaa! ja tuntevat reppureissullaan, että tämä se vasta on elämää kun päristellään porukalla baarista toiseen. Lue: Turistit köröttävät mopoilla Aasiassa (2013) >>

Minua myös ärsytti Thaimaassa miten ihmiset ovat laiskoja liikkumaan itse. Tosiaankin, thaimaalaiset ovat mielestäni edelleenkin ärsyttävän hitaita kävelijöitä ja heistä puuttuu semmoinen tehokas liike (vaikka oikeastihan he ovat oikeassa ottaessaan hitaammin). Tästä aiheesta kirjoitin vuonna 2014 jutussa Nämä asiat ärsyttävät Thaimaassa. Mutta nyt ymmärrän paremmin sen johtuvan tietysti kuumuudesta, eihän siellä jaksa samalla tavalla kuin viileässä ilmanalassa.

Ajattelin myös lisääntyvän moottoriliikenteen aiheuttamaa hälyä, onnettomuuksia, vahinkojen aiheuttamista eläimille ja bensan kulutusta. Ilman muuta Thaimaassa edelleenkin on sellainen ikävä kulttuuri, että mitä isompi menopeli alla on sitä enemmän on oikeuksia liikenteessä. Jalankulkija on semmoisessa alimpana, sitten tulee polkupyörä, sitten skootteri, auto ja rekka. Pienempi joutuu väistämään isompaansa tai käy huonosti, ja se on epäoikeudenmukaista.

Skootteri osoittautui tarpeelliseksi

Thaimaassa asuminen teki minusta kuitenkin skootterifanin. Voi sitä helpotuksen tunnetta, kun opettelin ajamaan itse alkuvuonna 2015. Se avasi jotenkin uuden maailman ja teki elämästä niin paljon helpompaa. Ja kai on jännä opetella uusia taitoja ja löytää uusia puolia itsestään. Mopolla ajaminen ja esim. laitesukellus poikkeavat hauskalla tavalla turvallisesta arjesta ja laajentavat kokemisen piiriä.

Thaimaassa on monin paikoin hyvin vaikea asua ilman skootteria. Jutun Oleskelua Chiang Main maaseudulla (2014) aikoihin olin aika jumissa kymmenen kilometrin päässä Chiang Maista. Kuten jutussa totesin, joutuu reissatessa yleensä valitsemaan majapaikkansa vilkkailta alueilta, jotta pääsisi liikkumaan paikasta toiseen. Maaseudulla ja metsissä ei yleensä ole juuri julkista liikennettä ja siksi esimerkiksi kivat luontokohteet voivat jäädä mopottomalta välistä.

Elämä muuttui mielenkiintoisemmaksi, kun siirryin tuolta Chiang Main maaseudulta asuinalueelle lähelle Chiang Main keskustaa. Ensin liikuin puolisoni kyydissä ja sitten opettelin ajamaan itse. Silloin pystyimme iltaisin ajelemaan syömään vaikka minne, käymään tutkimassa ympäristöä, tekemään ostokset helpommin ja silti jatkamaan vapaaehtoistöitä koirien turvatarhalla 10 km päässä.

Pelkäsin skootterin kyydissä ja lykkäsin ajo-opettelun aloittamista. Sitten kuitenkin avautui eräs työntekomahdollisuus, joka olisi vaatinut tarvetta päästä liikkumaan itsenäisesti, ja pakotin itseni ajo-oppiin. Ja siinä sitten hämmästyin että tässäkö se oli. Ajaminen oli niin paljon helpompaa kuin luulin. Saman tien kuljetin jo muitakin kyydissäni, myös kotikatumme Duu Duu -koiraa. Se tietysti vaatii toistoja, että ajaminen sujuu selkärangasta, mutta homma on hirmu yksinkertaista. Toki nyt Krabissa käydessäni minulle piti kerrata miten käynnistäessä pitää painaa myös käsijarrut pohjaan, mutta sitten sen muisti taas täydellisesti. Eikä se unohdu mikä on jarru ja mikä on kaasu, kuten kokeillessani ensi kertaa mopoilua Langkawilla joskus vuonna 2005.

Skootterilla ajaminen tuo aivan uskomattoman vapauden verrattuna siihen, että olisi riippuvainen takseista. Kannatan julkisen liikenteen käyttöä tietysti edelleen aina kun se on mahdollista, mutta kaikkialla se ei toimi. Taksikuskien kanssa asiointi matkakohteissa on ehkä reissujen ikävin puoli ja mopoillen sen voi välttää. Kun asuin Koh Lantalla, niin vapaapäivieni ilo oli mennä ajelemaan eri puolille saarta. Muutoin olin hiukan jumissa, kun maailmani pyöri pienellä alueella asunnon ja Lanta Animal Welfaren välillä. Voi sitä vapauden tunnetta kun voi itse ajaa sinne minne haluaa.

Aloin vähitellen kokea Thaimaan ilmaston aivan liian kuumaksi, jotta olisin jaksanut siellä kävellä pitkiä matkoja saati pyöräillä. Lisäksi tunnen oloni turvattomaksi jos joudun ajamaan pyörällä moottoriliikenteen vierellä, joten pyöräily muualla kuin maalaisteillä ei muutenkaan ole minun juttuni. Aiemmin Thaimaan reissullani en kärsinyt kuumuudesta ja kirjoittelin juttuja kuten Tahdon elää lämpimässä (2013). Voi olla etten ennen matkustellut kuumimpaan aikaan, mutta Koh Lantalla asuessani luulen mittarin käyneen suunnilleen joka päivä yli +30 asteessa. Käveleminen tuntui kohtuulliselta vain aikaisin aamulla ja öisin.

Skootteri kuluttaa vähemmän polttoainetta kuin taksit, joten siinä mielessä skootteri on ekologisempi vaihtoehto. Ja kuten yllä mainitsin, eivät käveleminen tai pyöräily ole ihan realistisia vaihtoehtoja mopoiluille kuumassa ilmastossa. Ei sekään ole hyvä vaihtoehto, jos jumittuu kotiin, koska minnekään lähteminen olisi vaikeaa.

Nykyään rakkauteni skootterilla ajamista kohtaan on jo suorastaan epänormaalia. En ole koskaan kokenut autolla ajamisen olevan kivaa, mutta skootterit taas ovat niin näppäriä ja niistä näkee kunnolla joka suuntaan ympärilleen.

Edelleenkin skootterilla ajaessani mielessäni on lähes koko ajan se, että siinä voi kuolla. Thaimaan autot saattavat kiilata eteen ja joku ääliö saattaa kaahata sivutieltä kylkeesi. Ehkä juuri se, että ajaessa täytyy keskittyä niin täydellisesti ajamiseen ja kaiken huomioimiseen tekee ajamisesta meditatiivista. Harvoin saan keskityttyä mihinkään niin hyvin kuin keskityn ajamiseen.