
Kävin Thaimaassa ensimmäisen kerran yli kahteen vuoteen, mikä oli odottamisen suhteen kai aika kidutusta, koska kaipasin Thaimaata jo oltuani sieltä pois vasta pari kuukautta keväällä 2017.
Nyt kävin lomallani vain Bangkokissa ja Krabilla. Olin aikonut viettää koko loman Bangkokissa kierrellen tuttuja paikkoja ja ravintoloita, mutta ehkä siellä olisi käynyt aika hieman pitkäksi ruokailuiden välissä. Tai ainakin lopulta mieluummin mopoilin Krabilla kuin vietin aikaa Bangkokin tavarataloissa ja takseissa.
May Kaidee´s Khao Sanin takana

Ensimmäisenä iltana oli pakko mennä May Kaidee´sin buffetiin Khao San Roadin taakse, koska sattui olemaan lauantai ja siten buffet-ilta. Vaikka maistelin ruokia kohtuullisesti, niin siitä jäi vähän sellainen olo, etten sitten enää himoinnut lähteä koko loppuviikoksi kiertelemään Bangkokin kasvisravintoloita. Ei yhdellä lyhyellä lomalla ehdi syödä kaikkea 😀
Lue lisää:
May Kaidee´sin kasviskokkikoulussa Bangkokissa (2013)>>
May Kaidee´sin kasvisravintolat Bangkokissa (2013)>>


Kylmä kookosvesi on parasta nesteytystä
Nyt kun olen oppinut saamaan fiilareita terveellisesti syömisestä, olisi aivan ihanaa saada vaikka joka päivä juoda tuoretta kylmää kookosvettä suoraan pähkinästä juotuna. Suomessa en ole kaivannut uudelleen käytettäviä bambupillejä, koska en yleensä juo mitään pillillä, mutta Thaimaassa kantaisin sellaista jatkuvasti mukanani, jotta voisin ryystää kookosta milloin vain. Ja muutenkin Thaimaassa laitetaan juomiin pilli niin usein, että suomalaista ihmetyttää. Lisäksi mukana pitäisi kulkea oma jykevä lusikka, jolla aina kuopia vihreiden kookospähkinöiden pehmeää maltoa suuhunsa.
Kasvisravintola Ethos
Ethos saattaa olla ensimmäinen paikka, jossa olen juonut kombuchaa. Sitä on ollut siellä listalla jo vuosien ajan. Heidän menussaan varoitellaan aloittamaan kombuchan juominen pienellä annoksella, mutta minä en ainakaan ole sillä lailla herkkä, että kombucha olisi ikinä missään tuntunut. Heidän kombuchansa on vahvaa, mikä on hienoa verrattuna kaupoissa pullotettuna myytävien versioiden lirumehuihin. Mutta vahvuus kai usein tarkoittaa myös aika makeaa, kombucha kun välttämättömästi tarvitsee sokeria käymisprosessiinsa. Ehkäpä se on sitä sokerisempaa mitä ytäkämpää juoma on.
Ethos sijaitsee melkein May Kaidee´sin vieressä Khao San Roadin ja Tanao Roadin takana.
Lue myös: Banglamphun kasvisravintolat Bangkokissa (2013) >>

Halvat thaimaalais-kiinalaiset kasvisravintolat

Kävin sekä Bangkokin Khao Sanin lähimmässä thaimaalais-kiinalaisessa kasvisravintolassa että vastaavassa paikassa Krabi Townissa. Tällaisissa ravintoloissa arvon sen välillä tilaanko nuudelikeiton vai valitsenko vitriinistä erilaisia kastikkeita ja paistoksia riisin oheen. Lisäksi haluan usein maistaa maailman parhaita kasvisnakkeja tai muita feikkilihoja.
Khao San Roadin lähellä oleva halpa kasvisravintola Happy Cowssa >>
Krabi Townin Hong Ming Happy Cowssa >>
Lue vanhempi ja kattavampi juttu Krabi Townista: Krabin kaupungin kasvistarjonta (2014)>>




Muuta tarjontaa


Olen kirjoittanut aika paljon Thaimaan kasvisruokatarjonnasta, mm.:
- Kasvissyönti thaimaalaisittain >>
- Thaimaan kasvisfestivaalit >
- Lihaa muistuttavat kasvistuotteet Thaimaassa >>
- Thaimaan nuudelikeitot >>
- Thaimaan hedelmiä >>
- Thaimaalaiset ruokailutavat >>
- Ruoanlaittoa Thaimaan torien antimista>>
- Kooste Thaimaan lempivegaanituotteistani >>
Vanhoja juttuja Thaimaan eri paikkakuntien ravintoloista:
- Koh Tao: Koh Taon kasvisruokatarjonta>>
- Koh Phangan: Koh Phangan on noussut hyväksi vegaanikohteeksi (2017) >>
- Surat Thani: Surat Thanin kasvisravintolasta >>
- Koh Lanta:
- Krabi: Krabin kaupungin kasvistarjonta >>
- Phang Nga: Phang Ngan kasvisravintolasta >>
- Phuket: Loma Phuketissa >>
- Chiang Mai:
- Pai: Pain ruokatarjonta >>
- Pattaya: Pattayan kasvisravintoloita >>
- Hua Hin: Hua Hinin kasvisravintolat >>
- Bangkok:
4 Comments Lisää omasi