Emmin hieman Etelä-Konneveden kansallispuistoon patikoimaan lähtemistä, koska sen kävelyreitit on esitelty haastaviksi ja vaikeakulkuisiksi. Odotin siis jatkuvaa ylös ja alas kapuamista muhkuraisia polkuja pitkin kallion kielekkeiden vieressä. Mietin että ovatko polut hankalia koirien kanssa mennä, mutta eivät sentään. Toki sekä Kalajan kierroksella (4,6 km) että Kolmen vuoren vaelluksella (14 km) oli nousuja ja laskuja sekä juurakoita ja murikoita matkalla. On ihan hyvä nimittää polkuja vaikeakulkuisiksi, jotta kömpelöimmät eivät niille lähde. Olin minäkin pari kertaa horjahtaa varsinkin alas tullessa, koska minulla oli kaksi koiraa vetämässä. Eli poluilla saa tuijottaa jalkojaan ja olla huolellinen eli siinä mielessä se on haastava reitti, mutta läkähdyttävän rasittava ja raskas reitti se ei mielestäni ollut.

Kansallispuisto kattaa ison vesistöalueen, joten se on ehkä ensisijaisesti melontakohde, mutta sopii se noin 1,5 päivän patikkareissullekin. Tai voihan ahkeroida ja kävellä Kalajanvuorelle vielä Kolmen vuoren vaelluksen päätteeksi ja siten kattaa melkein kaikki polut yhtenä päivänä. Kansallispuistossa on vain kolme merkittyä rengasreittiä ja nekin kulkevat osin samoja polkuja.

Kalajan kierros (4,6 km rengasreitti)

Ensimmäisenä aamuna ajoimme matkailuauton Konnekoskelta parkkiin Törmälään, koska epäilimme Kalajan parkkipaikalle menevän hiekkatien soveltuvuutta matkailuautolle. Jo ennen Törmälää asfaltoitu tie muuttuu soratieksi. Kävelimme ensin Törmälästä 1,5 km Kalajan parkkikselle, josta on 1 km kävely Vuori-Kalajan laavupaikalle. Siitä on vielä 2,6 km kävelyä Vuori-Kalajan järven ympäri, mutta siinä siis kavutaan ylös korkealle kalliolle ja alas, joten se ei ole ihan lyhyt patikointi.

Sanoisinko että ylhäältä siellä toki on näkymät ja kahteen eri suuntaan, mutta muuten kierroksella ei ole erityisen hienoa metsää. Tai no menomatkalla oli pätkä vanhaa metsää ja erityisen isoja haapoja, jättiläishaapoja. Tai ehkä minä olen vähän sokea muiden kuin mäntykankaiden, soiden ja eksoottisempien metsien hienoudelle. Pitäisi opetella jotain metsistä.

Ollessamme mäen huipulla ylitsemme liiti hävittäjälentokone, joka tuli ihan yllättäen näkyviin ja älyttömän läheltä. Jähmetyin täysin paikalleni ja lähinnä minua jännitti pillastuvatko koirat. Ihme kyllä ne eivät konetta juuri säikähtäneet, itse vain olin tosi ihmeissäni kun suihkari oli suoraan yläpuolella ja näkyi niin suurena. Jännästi ääni ei sen tuloa paljastanut.

Kävelyn jälkeen menimme Rautalammille moikkaamaan siellä kahvilassa töissä olevaa kaveria. Piti olla sateinen iltapäivä, joten jätimme pidemmän kävelyn seuraavalle päivälle, jonka piti olla poutainen. Kävi sitten toisin päin, mutta onneksi ehdimme juuri palata Kolmen vuoren vaellukselta seuraavana päivänä ennen kello neljältä alkanutta sadetta.

Kolmen vuoren vaellus (14 km rengasreitti)

Toisena kävelypäivänä ajoimme matkailuautomme Kalajan parkkipaikalle, jonne pääsi ihan hyvin hiekkatietä. Jos joku olisi tullut vastaan, olisi tuo toinen auto joutunut peruuttamaan lähimmälle ohituspaikalle, sen verran kapea tuo 1,5 km pituinen tie kuitenkin oli ja mutkien ja mäkien takia näkyvyyttä ei ollut pitkälle. Kalajan parkkis olisi ollut vähän tylsä yöpaikka, kun se ei ole minkään näkymien äärellä. Ja kun meidän kullannuput haukkuvat ja murisevat öisille hiippareille, niin unet olisivat jääneet siellä huonommiksi.

Kolmen vuoren vaellus kävellään vastapäivään. Matkaa olisi mahdollista lyhentää oikeisemalla Loukkuvuoren lenkin reittiä pitkin, mutta se olisi huono valinta, koska mielestäni silloin olisi jäänyt näkemättä koko reitin hienoimmat paikat. Eli kun patikointikartassa näkyy Kolmen vuoren vaelluksen läntisin osuus, eli niemi Louhulahden ja Kaivannonniemen kautta Enonrannan suuntaan, niin siellä ovat upeat pyöreät avokalliorannat. Patikoijan näkökulmasta Etelä-Konneveden jyrkät kallioseinämät eivät siis olleetkaan niitä kauneimpia, koska niitä joutui yleensä tihrustamaan liian kaukaa tai puiden muodostaman näköesteen takaa. Melojilla kokemus olisi varmasti toinen. Toki sitten näköalapaikoilta oli hienot näkymät metsiin ja vesistöihin.

Vaikka Kolmen vuoren vaellus ei kuljekaan Loukkuvuoren näköalapaikan läpi, niin ehdottomasti kannattaa poiketa polulta sinne tuo vaivaiset 200 metriä, koska sieltä on miltei Kolin vertaiset näkymät. Ei nyt ihan, mutta jotain siihen verrattavaa. Eli Loukkuvuoren näkymät ovat vielä paremmat kuin Kalajanvuoren. Loukkuvuoren näkymät kun suuntaavat Konneveden vesistön suuntaan länteen.

Kolmen vuoren vaellus kesti meillä kai jotain seitsemän tuntia, koska emme pysähtyneet mitään nuotioita sytyttelemään. Emme ottaneet koirille vettä mukaan, koska matkalla oli niin hyvin järviä, joille veimme heitä juomaan ja pulahtelemaan jatkuvasti. Mutta lopuksi Loukkuvuoren jälkeen ei juomapaikkoja ollut kuin vasta Vuori-Kalajan järvellä, joten siinä välissä olisi ollut hyvä tarjota vettä, mutta meidän ihmisten vesi sattui olemaan vissyä.

Konnekoski

Vietimme kaksi yötä parkkipaikalla Konnekosken vieressä. Siinä saimme olla yöt aika rauhassa, mitä nyt koskella oli ihmisiä kalastamassa yömyöhäänkin ja koiramme saivat heistä hieman muristavaa. Siinä pääsi hieman peseytymään kosken rannalla, siellä oli ulkohuussi ja siitä lähti kiva pieni polku Kellarilahden venelaiturille.

Esite ja kartta koko kansallispuistosta >>
Patikointikartta >>
luontoon.fi/etela-konnevesi

Paikalle ajaminen matkailuautolla ja Kärkkäälän luontopolku Hankasalmella

Esittelin jo hieman sitä, että Kalajan parkkipaikalle asti voi kyllä ajaa matkailuautolla, ellei sitten kammota tilanteet, joissa joku ajaa vastaan eikä mahduta ohittamaan juuri siinä paikassa. Eli jos Kalajalle ei halua ajaa, niin voi jäädä Törmälään.

Me ajoimme Konneveden kansallispuistoon Leivonmäen kansallispuistosta Toivakan ja Lievestuoreen kautta. Tavallisella autolla matkaa olisi ollut vain 109 km, jos olisi vain jatkanut E63- eli ysitietä ja kääntynyt sieltä Myhinpääntielle ja edelleen Konnekoskentielle. Mutta nuo kaksi tietä eivät ole oikein matkailuautokelpoisia, sen onneksi tarkistimme google mapsin näkymästä ja käännyimme kannoillamme Jari-Pekan huoltoasemalta kohti Hankasalmea. Ajoimme siis Hankasalmen ja Konneveden kautta ja lähestyimme kansallispuistoa pohjoisesta käsin. Näin matkaa Leivonmäestä tuli 150 km.

Hankasalmen kohdilla etsin reitin varrelta jotain kävelypolkua iltapäivän päätteeksi, olimmehan kävelleet sinä päivänä vain Leivonmäellä lyhyen Koskikaran kierroksen. Hankasalmen kunnan sivuilla on esitelty luontopolkuja ja valitsimme Kärkkäälän luontopolun, koska se alkoi heti 641-tien vierestä. Keskisenlammen luontopolku lähellä ysitietä oli remontissa kesällä 2019. Parkkeerasimme Kärkkäälässä jonkinlaisen kylätalon tai nuorisoseurantalon pihaan, josta emme sitten kuitenkaan heti löytäneet polkua, vaikka se heti siitä lähtikin. Löysimme metsästä jotain muuta polkua ja lopulta sen merkityn polun. Paluumatkalla huomaisimme polun päättyvän (ja alkavan) horsmikkoon. Luontopolku oli aika kiva sitten kun sen löysi ja pääsimme pitkoksille ja kosken varrelle.

 

Muita juttuja Suomen kansallispuistoista:

Leivonmäen kansallispuiston harju- ja suomaisemissa >>
Torronsuon kansallispuisto Hämeessä >>
Liesjärven kansallispuisto koirien kanssa >>
Hossan kansallispuistossa koirien kanssa matkailuautolla >>
Hiidenportin kansallispuisto Kainuun etelärajalla >>
Tiilikkajärven kansallispuistoon matkailuautolla koirien kanssa >>
Petkeljärven kansallispuisto Pohjois-Karjalassa >>
Isojärven kansallispuisto Keski-Suomessa >>
Koli ja Herajärven kierros >>