En kai ollut kuullutkaan Leivonmäen kansallispuistosta ennen kuin muutama päivä ennen sinne menoa kesäkuun lopussa. Minulla oli viikon pituinen slotti päästä tekemään koirien kanssa patikkareissu vanhempieni matkailuautolla. Halusin päästä näkemään uusia paikkoja, mutta ajaa mahdollisimman vähän autolla kesäpaikastamme lähtien. Päädyin Leivonmäen ja Etelä-Konneveden kansallispuistoihin, jolloin ajoa tuli yhteensä alle 500 km.

Rantaa iltakävelyllä Hiekkaniemellä Harjulahden parkkipaikalta käsin. Tämä polku ei kuulu kansallispuiston reitteihin, vaikka jonkinlaisena polkuna kartoissa näkyykin.

Oli myös semmoinen kuvio, että puolisoni oli päästävä kahdeksi illaksi Tuskaan, joten matkailuautoreissun piti kohdistua jonnekin, mistä hän pääsi kahdeksi yöksi kätevästi julkisilla kulkuneuvoilla piipahtamaan Helsinkiin. Leivonmäestä pääsi. Minä pärjäsin nämä kaksi päivää oikein hyvin yksin koirien kanssa patikoiden, vaikka matkailuauton kanssa liikkumista jännitinkin, mutta ihan turhaan. Huomasin että pystyisin koirien kanssa matkailemaan tuolla autolla ihan hyvin itseksenikin rauhallisilla seuduilla. Jälleen yksi esimerkki yksin matkustamisen voimauttavuudesta. Hassua kyllä, autoilu kotimaassa aiheuttaa minulle paljon enemmän harmaita hiuksia kuin yksin matkustaminen julkisilla missä vain maailman ääressä. Ja koirien kanssa on vastuussa muustakin kuin itsestään.

Leivonmäki Harjulahdesta käsin

Leivonmäen kansallispuiston kävelyreittien lähtöpaikkoja on neljä ja esittelen ne tässä jutussa. Harjulahdessa on Joutsan kaupungin ylläpitämä iso parkkipaikka, uimaranta ja vessat Harjulahdentien ja Hiekanniementien risteyksessä ja sinne pääsee helposti nelostieltä. Siellä me vietimme yöt, aamuin ja illoin pääsi pulahtamaan veteen. Ihan siitä rannasta lähtee myös polku ylhäällä olevaa harjua pitkin Hiekkaniemen päätyyn asti.

Kansallispuistossa on parasta, kun polut ovat niin hyvin opastettuja.

Kansallispuiston sisällä Kirveslammen pysäköintipaikka ei ole kovin kiva matkailuautoilijoille, koska sinne menee kuhmurainen pikkutie. Voi siis tehdä kuten minä ja parkkeerata Harjulahteen ja kävellä sieltä 3 km metsäpolkua pitkin päästäkseen 2,2 km Luupään lenkille ja 1,7 km Kirveslammen kierrokselle.

Kirveslammen kierros oli koko kansallispuiston suosikkini, koska siellä päästään upean suolammen rantaan pitkospuita pitkin ja näkymiä voi katsella lintutornista. Tämän jutun lopusta löytyy monia kuvia sieltä. Luupään lenkki alkaa myös Kirveslammen pysäköintipaikalta ja poluilla ohitetaan mm. Turasenlampi, jota voi ihalla pitkoksien päässä olevalla tasanteella istuen.

Punaista suota, vihreitä kasveja ja sininen suolampi.

Tiedättekö Yellowstonen kansallispuiston Grand Prismatic Springin, joka on kuumavesilähde, jonka reunoilla kasvaa monenvärisiä bakteerikasvustoja? Suomen ihanat suolammet joskus muistuttavat minua noista Yellowstonen mahtavista kuumista lähteistä, koska myös suolampien ympäriltä voi löytää värejä kirkkaan vihreistä sävyistä punaiseen, oranssiin ja keltaiseen.

Rakastan suolampia. On kiva kuvitella pieni mökkeröinen jonkun kinttupolun päässä suolammella, jonne olisi rakennettu pitkä laituri läpi mättäiden ruskeasävyisen veden äärelle. Olisi hienoa jos lampi olisi oikein pieni, mutta sen ympärillä olisi värikkäät ja leveät suomättäät. Paikka saisi sijaita korkeiden harjujen keskellä niin, ettei sinne tuulisi oikein koskaan. Hiidenportin kansallispuistossa pääsin viime kesänä näkemään tällaisen aivan mahtavan pitkän laiturin mättäiden yli. Oli todella kuumia päiviä ja lampeen oli parasta pulahtaa.

Luupään lenkillä pääsee sekä harju- että suomaisemiin.

Leivonmäki Selänpohjan lähtöpaikalta

Joutsniemen kapea harju, jonka molemmin puolin on järveä.

Luupään lenkin ja Kirveslammen kierroksen jälkeen otin koirien kanssa autossa pitkät päikkärit ja illaksi ajoimme Selänpohjalle. Siellä kävelimme 4,5 km Harjukierroksen ja kävimme Joutsniemellä. Joutsniemen päähänhän on ehdotonta kävellä. Se on semmoinen ehkä 1,5 km pitkä liuru niemeksi ja kovin korkea. Tämmöisiä samoja kapeita ja hyvin pitkiä harjuniemiä olen kävellyt myös Tiilikkajärven ja Liesjärven kansallispuistoissa, mutta tämä taisi olla korkein. Liesjärvellä niemi ei ole korkea ollenkaan eikä semmoinen samanlainen harju, mutta siellä tuo niemi on oikeastaan koko järven läpi menevä kannas. Tiilikkajärvellä oli parikin samanlaista niemeä kuin Joutsniemi.

Punaisella merkitty Harjunkierros kulki vastapäivään patikoidessani ensin järven rannalla ja sen jälkeen melkoisissa suppamaisemissa, eli oli aika jännällä tavalla kumpuilevaa, kun harjujen vieressä oli pyöreälinjaisia jättimäisten jäälohkareiden jättämiä sulamiskuoppia. Päätin seuraavanakin päivänä palata Mäyränkierrokselta tätä reittiä pitkin järven rannalla kulkevan polun sijaan.

Selänpohjan parkkipaikka ei ole ihan järven rannalla eikä muutenkaan erityisen hienolla kohdalla, joten tulin mieluummin yöksi takaisin Harjulahden parkkikselle.

Toisena päivänä kävelimme Mäyränkierroksen ja teimme pistokävelyn Soimalammelle, mikä kannatti. Siitä kun lähdimme vielä eteenpäin kohti Rutalahtea, oli 15 min kävely ikävää metsäautotietä, jolle oli kaatunut hirveästi puita, joten käännyimme takaisin. Kun seuraavana päivänä kävelimme yhtä lyhyen matkaa tuota polkua Rutalahden suunnasta Koskikaran luontopolulta käsin, ei sekään tehnyt suurta vaikutusta tavallisilla maisemillaan. Kenties tuo polku on vain mahdollisuus yhdysreittiin, tai sitten siellä olisi ollut hienoa metsää jos olisi viitsinyt jatkaa.

Kävelin lopulta Soimalammelta Rutalahdelle kulkevaa polkua vain 15 min suuntaansa, koska se oli tällaista metsäautotietä eikä sen päälle kaatuneille puille näkynyt loppua.

Näillä poluilla mietin, että on niin eri asia päästä kävelemään näitä raikkaita mäntymetsiä kuin mennä suin päin rämpimään jonnekin risuiseen kuusikkoon. Minä aina kuvittelen olevani lällärikävelijä ja tosipatikoijien suuntaavan jonnekin sysimetsään kompassin kanssa.

Samoin mietin miten joillakin ihmisillä saattaa kiinnostus metsiin mennä lapsuuden marjastus- ja sienestysreissuilla, kun oksat ja hämähäkinseitit paiskovat naamaa, sukat ruttaantuvat kumppareihin eikä marja- tai sienisaaliskaan vielä sen ikäisenä lämmitä mieltä. Toisaalta eivät lapset yleensä taida vielä ymmärtää hienojen maisemienkaan päälle. Usein näillä kansallispuistoreissuilla näenkin lapsiperheiden linnoittautuneen parkkipaikkaa lähimmälle nuotiopaikalle eväitä syömään ja se taitaa olla hyvä valinta se. Itse kiinnostuin patikkaretkistä parikymppisenä vasta käytyäni Uudessa-Seelannissa. Siitä olenkin kirjoittanut aiemmin jutun Patikointireitteihin mallia Uudesta-Seelannista. Sittemmin olen huomannut, että piisaa opastettuja polkuja Suomessakin. Toisaalta luontomatkailijavolyymit taitavat olla Uudessa-Seelannissa paljon mittavammat ja siksi poluille oikeasti myös riittää kävelijöitä. Ja onhan luontokin siellä vielä hienompi ja monipuolisempi.

Koskikaran luontopolku Rutalahdessa

Tämä maisema tulee ihan yllättäen laskeuduttaessa luontopolulle tieltä takana näkyvältä mäeltä.

Leivonmäen kansallispuiston pohjoisosassa on vielä 3,5 km pituinen Koskikaran kierros. Mietin mitä tuo luontopolku voi vielä antaa lisää kahtena aikaisempina päivinä nähtyihin suolampi-, harju- ja suppamaisemiin nähden. Oli siis yllätys, kun heti Koskikaran parkkikselta (entisen koulun piha) metsään mennessä tuli ihan uudenlaiset maisemat. Siellä oli ihan ennakoimaton tunnelma saniaisineen ja veden lorinoineen. Kierros perustuu jokeen, joka oli pieni ja nätti kuohuvine ja seesteisempine kohtineen.

Muita polkuja lähistöllä

Tänä kesänä halusin ottaa opikseni, että kivoja kävelyreittejä voi löytää useitakin melko pieneltä alueelta, eikä siis ole pakko ajaa satoja kilometrejä suuntaan ja toiseen. Viime kesänähän Kainuun reissumme jälkeen tiirailin karttaa ja huomasin että Tiilikkajärven ja Hiidenportin kansallispuistojen lähellä olisi riittänyt polkuja tallattavaksi pidemmänkin reissun ratoksi eikä olisi tarvinnut viettää niin paljon aikaa autossa (lue: Useita lähekkäisiä retkikohteita Kainuussa (2018) >>). Nyt siis yritin netistä etsiä kaikenlaisia luontopolkuja reittimme varrelta.

Nyt matkailuautoilumme alkoi idästä 23-tietä kohti Pieksämäkeä. Retkikartan mukaan jo ennen Pieksämäkeä olisi ulkoilureittejä 23-tien molemmin puolin (ks. Retkikartan linkki >>). Me emme kuitenkaan halunneet lähteä tarpomaan vielä tuossa vaiheessa, vaan jatkoimme Pieksämäen jälkeen Kangasniemen suuntaan 447-tielle. Tämä oli paras reittimme kohti Leivonmäen kansallispuistoa. Noin 27 km päässä Jyväskylä-Kangasniemen risteyksestä lähtee Kutemajärven kyläkaupan läheltä Kutemajärven luontopolku (ks. kartta >>). Tätä reittiä en löytänyt Retkikartan sivuilta vaan Metsähallituksen Suomen retkeiluoppaasta (2003). Oppaassa tuon rengasreitin pituudeksi on sanottu 11 km, kun taas netistä löytämilläni Mikkelin kehitysyhtiön sivuilla kilometrimääräksi on mainittu 8 km. Lisää näitä tuon tahon Etelä-Savon reittejä vitostien molemmin puolin löytyy täältä >>.

Kutemajärven luontopolun lähtöpaikka on entisen kyläkaupan vierestä 260 metriä maantietä etelään, kunnes oikealle on tienviitta luontopolulle. Tuon tienviitan löysimmekin ja kaksi opastetaulua. Polkua emme vain nähneet pusikossa eikä meitä houkuttanut lähteä sitä hirveästi etsimään. Kokeilimme kulkea reittiä sen loppupäästä lähtien, mutta viitsimme sitten kävellä hiekkatietä vain jonkun matkaa. Jäi reitti näkemättä ja jäi epäselväksi pidetäänkö sitä juurikaan enää yllä. Ehkä se olisi sieltä löytynyt. Mutta tästä yrityksestä tuli mieleen se, että ehkä siinä on ihan syy miksi minunlaiseni laiskat patikoijat suuntaavat ensinenässä kansallispuistoihin eikä tuntemattomammille taipaleille.

Seuraava 447-tien varrella oleva luontopolku olisi ollut Kangasniemellä, jossa olisi 4 km kylästä etelään lähtenyt Suurolan luontopolku. Parhaat ohjeet sinne löytyy tästä esitteestä >>. Ja varoituksen sanana matkailuautoilijoille: 447-tieltä kun oikaisee kohti Leivonmäkeä 431-tietä, on se suurimmaksi osaksi sorainen. Silti se on ehkä kannattava, ettei tarvitse koukata Joutsan kautta.

Jos Leivonmäen kansallispuiston jälkeen olisi halunnut jatkaa kävelemistä matkalla pohjoiseen (me suuntasimme Etelä-Konneveden kansallispuistoon), niin tien varrella olisi vielä ollut Toivakan kylän ylläpitämä Viisarimäen/Kuivavuoren polku. Sen pituus on netin tietojen mukaan 2 km ja sitä voisi jatkaa 1,5 km pituisella Kuunteluharjun polulla. Tästä voi lukea lisää mm. Jalkaisin-blogista tai Kestävä elämäntapa -sivulta, jonka on esitteessä on muitakin alueen polkuja.