Olen aika aloitteleva maailmankansalainen siinä mielessä, että olen matkaillut ja asustellut helpoissa paikoissa, joissa on turismia ja muita ulkomaalaisia. Olen kiertänyt perus Banana Pancake Trailin paikkoja ja Thaimaassa asustellut Chiang Maissa, Koh Taolla ja Koh Lantalla, jotka ovat suosittuja turistikohteita. Olin aikoinani opiskeluvaihdossa Iso-Britanniassa sen sijaan että olisin hakeutunut jonkun vieraan kielen ja tuntemattoman meiningin keskelle. Se on kaiketi mukavuudenhalua.

Nytkin olemme lähdössä Aurinkorannikon läheisyyteen sen sijaan että menisimme Espanjassa vaikkapa jonnekin Galiciaan. Syy on ilmastollinen, haluamme Euroopassa mahdollisimman etelään talvia karkuun. Ja niin on moni muukin halunnut. Andalusiassa voisi olla edullista sijoittua jonnekin mahdollisimman sisämaahan, mutta me haluamme korkeintaan tunnin matkan päähän rannikosta. Aika harvassa paikassa maailmalla suomen kielen osaamisesta on mitään hyötyä, mutta tuolla se voi auttaa.

Nämä ovat näitä kysymyksiä, että miksi ulkomaille lähtevät hakeutuvat sinne missä on muitakin ulkomaalaisia sen sijaan että yrittäisivät päästä kunnolla paikallisen kulttuurin keskelle. Tässä joitain heittojani syiksi:

Ulkomaille ei aina muuteta ihmisten takia

Syy jonnekin menemisessä ei välttämättä ole ihastuminen ja kiinnostus erityisesti sen alueen ihmisten kulttuuria kohtaan. Minua kyllä kiinnostaa Andalusian ilmiöt, ihmisten tavat ja kielen oppiminen, joten en itse ole siis esimerkki henkilöstä, joka ei olisi kiinnostunut kohteestaan. Olen lukenut miltei kaikki mahdolliset käsiini saamani kirjat koskien tuota aluetta. Oikeastaan minne vain menenkin, niin haluan lukea siitä paikasta mahdollisimman paljon. Mutta en ole semmoinen joukkoon solahtava ”people person” ja tiedän että ennen pitkää minua alkaa aina risomaan missä tahansa (lue esim. Nämä asia ärsyttävät Thaimaassa [2014] tai Paikallisiin tutustuminen vs. tarkkaileva turismi [2012] ).  Kirjoitin vuonna 2014 jutussa Kaikissa kulttuureissa on kivaa mätää seuraavasti:

”Aika tasaisesti kaikissa kulttuureissa ollaan onnistuttu keksimään tapoja tuhota luontoa, kiduttaa eläimiä ja tekemään toisista ihmisistä toisia arvottomampia.”

Eli kaikenlaiseen ihmisten kehittämään ikävään törmää lopulta missä vain. Olen pyöritellyt mielessäni ihmiskeskeisestä maailmankuvasta kirjoittamista, mitä tuossa jutussa jo vähän käsittelenkin. Mutta mitä ajan tässä takaa on se, että halu muuttaa jonnekin ei välttämättä ole halua päästä sukeltamaan täysillä paikalliseen elämäntapaan ja se on ihan ok. Muuttamalla sinne missä on muita ulkomaalaisia on tavallaan kevytversio expat-elämästä, joka voisi muuten tuntua uuvuttavalta ja yksinäiseltä. Toivon kyllä tutustuvani niin espanjalaisiin kuin expatteihinkin mm. menemällä mukaan vapaaehtoistöihin. Haluan aina löytää jotain oikeasti yhteistä niistä ihmisistä, joihin tutustun niin Suomessa kuin ulkomailla. Toivon myös ihastuvani yleiseen elämäntapaan Andalusiassa, mutta jos siellä risoo, niin nautinpahan ainakin Espanjan luonnosta ja sen antimista. 

Itse kyllä haaveilen saavani elämääni joitain hyviä puolia espanjalaisuudesta. Kuvittelen että siellä elettäisiin enemmän hetkessä. Ehkä opin iisisti ottamista odotellessani kassajonossa maksamaan pääsemistä, kun myyjä jää juttelemaan edellisen asiakkaan kanssa. Thaimaassahan opin monenlaisia tapoja, muun muassa olemaan puuttumatta joka asiaan. Mutta en tosiaankaan aio oppia Espanjassa roskaamaan, mikä on ollut tuskailun aihe joissakin Espanjasta kertovissa blogeissa. Eikä paikallisia elämäntapoja ole vain yhtä sorttia, asuuhan helsinkiläisessäkin kerrostalossa tosi paljon erilaisia suomalaisia, joilla on eri arvot, päivärytmit, ruokailutavat, harrastukset, perheet jne.

Usein on helpompi tutustua toisiin ulkomaalaisiin

Jos vaikka haluaisikin päästä käsiksi paikalliseen elämäntapaan, ei se taida olla useinkaan helppoa. Ihmisillä on jo tuttavaverkostonsa eivätkä paikallaan pysyjät ole yhtä janoisia hankkimaan uusia kavereita kuin paikkaa vaihtavat. Jopa expat-porukassa on sitä, että paikalleen jääneet tiedustelevat ensimmäisenä uusilta tulijoita kuinka kauan he aikovat viipyä ja sen mukaan he voivat arvioida kannattaako käyttää energiaa tutustumiseen, jos paikan vaihtajat kohta jo liihottelevatkin pois.

Minusta on aika mielenkiintoista maailmalla tutustua muihin paikasta toiseen liihottajiin, koska koen heidän olevan omaa heimoani. Heidän joukostaan löydän ne, joiden kanssa voi jakaa ajatukset paikallaan pysymisen tylsyydestä, rutiineiden ankeudesta ja uusien paikkojen himoitsemisesta. Oikeastaan ulkomaille muutto voi olla hakeutumista kansainvälisyyden pariin. Sitä olisi kai kannattanut Helsingistä käsinkin yrittää. Kirjoitin vähän aikaa sitten jutun Miten kaikki eivät halua pois Suomesta (2019) ja siinä lauseen:

”muut kuin meitä vastaavat reissarit eivät tunnu käsittävän lainkaan meidän kaipuutamme ja tarpeitamme ”

Pitääkin päästä juttelemaan joskus jonkun muun maalaisen kanssa siitä, että kokevatko he olevansa rintamakarkureita halutessaan pois synnyinmaastaan. Mikähän on rintamakarkuri englanniksi? Vaikka käännös on front deserter, niin en tiedä käytetäänkö sitä samalla tavalla kuvainnoillisesti puhekielessä kuten suomessa.

Täytyy  myöntää, että minusta usein on mielenkiintoisempaa arvioida uutta asuinpaikkaansa muiden vieraiden kesken kuin paikallisten kanssa. Tietysti paikallisilta voi saada irti selityksiä ilmiöille, mutta voi olla että he eivät aina kykene näkemään niitä ulkopuolisen silmin ja voivat olla myös herkkiä ja puolustelevia omien ilmiöidensä suhteen. Olisivatkohan suomalaiset vähän erikoisia siinä miten mielellään he analysoivat omia kulttuurisia ilmiöitään ulkomaalaisille eli höpöttävät saunasta, mämmistä ja sisusta ihan rasittavuuteen asti? Synnyinseudullaan asuvat eivät ehkä aina käsitä ulkopuolelta tulevien kokemuksia. Lähdetään vaikka siitä, että Suomessa suomalaiset ovat aivan tietämättömiä siitä mitä on asioida maahanmuuttoviraston kanssa.

Lue myös: Expat, maahanmuuttaja vai irtolainen? (2013) >>

Suomi-elämää Aurinkorannikolla?

Oma lukunsa ovat varmaan ne ihmiset, jotka muuttavat Fuengirolaan ihan vain saadakseen olla mahdollisimman paljon niin kuin Suomessa, mutta lämpimämmässä paikassa. Itsehän en pidä Suomea niin kiinnostavana ja kivana paikkana, että haluaisin sitä samaa kaikkialla muuallakin  Olen kyllä halunnut kyseenalaistaa sellaisen Suomi-elämää ulkomailta hakevien stereotyypityksen, mutta luettuani kirjoja Aurinkorannikon suomalaisista olen tullut siihen tulokseen, että kyllä sellaisiakin ihmisiä on vuosien varrella siellä paljon asunut. Olisikohan ollut Antti Kariston tutkimuksiin perustuvassa Satumaa-kirjassa, jossa monet Espanjan eläkeläiset halusivat oikein todistella Suomessa asuville suomalaisille, että ihan tavallista elämää he Espanjassakin viettävät. Toki tuo on minullekin tuttu aihe, koska etenkin Koh Lantalla asuessani elämä oli kaukana rantalomasta. Mutta siitä en olisi ylpeä, jos siirtäisin täsmälleen samat elintapani mukanani paikasta toiseen. Eikä sekään olisi kai mikään hieno asia, jos haluaisi vain puhua suomea suomalaisten kanssa. Tietty kielet eivät kaikilta taitu, mutta ulkomaille olisi päästävä.

Silti uskon, että siinä on usein jotain muutakin kuin pelkät aurinko ja lämpö, mikä suomalaisia Aurinkorannikolle ajaa. Minua ihastuttaa toisissa ulkomaille menijöissä valmius elää vähän toisin tavoin. Kyllähän itsekin vien sinne vanhoja tapojani, kuten hölmöt tuntikausiksi venyvät googlailut ja Netflix-maratonit, mutta kyllä toiveeni on saada laitettua arki aika uusiksi.