Sain uuden muutaman päivän koiravahtipestin Chiang Main pohjoispuolelta. Pääsin tutustumaan taas uudenlaiseen tapaan asua ja uuteen alueeseen. Tämä on moo baan, eli aidattu asuinalue, jonka portilla on vartija. Kuulostaa ehkä vähän ikävältä, mutta täällä tämä kai usein menee niin, että joku rakennuttaja ostaa maa-alueen, muokkaa sen omakotialueeksi ja myy sieltä sitten tontit. Joskus rakennuttaja tekee…
Kategoria: Matkakohteet
Tiettyihin matkakohteisiin liittyviä matkajuttuja, joissain jutuissa on mainittu useampiakin kohteita.
Thaimaan skorpionit
Olen käsittänyt, että Thaimaassa ei tarvitse pelätä skorpioneja sen enempää kuin ampiaisia Suomessa. Ne näyttävät tosi kuumottavilta, mutta useimpien pisto on kuulemma mehiläisen tai ampiaisen pistoa vastaava, eli ei syytä huoleen. Kun löysin niitä viime talvena Koh Lantalla eläinkeskuksesta, kuljetin ne lähimpään metsään samaan tapaan kuin sisälle eksyneet kimalaiset: päälle läpinäkyvä purkki ja alle sujautetaan…
Kaupunkielämää Chiang Main Nimmanhaemenilla
Viimeisimmän koiranhoitopestin jälkeen on kiva olla taas Chiang Main kaupungissa ja päästä Care for Dogsin turvatarhalle kävelyttämään koiria, kun sinne ei ole enää niin pitkä ajomatka. Vaikka koiranhoitopaikkani oli upeaa San Kamphaengin maaseutua, oli helpotus päästä taas kaupunkiin koirien omistajien palattua kotiinsa. Halusin majapaikan ihan Nimmanhaemin-kadun läheltä. Se on eniten kaupungin sykettä muistuttavaa seutua Chiang…
Ideointia Thaimaan koirien auttamiseksi
Olen koiravahtina isolla tiluksella Chiang Main maaseudulla ja paikka on inspiroinut minua koko viikon ajatuksilla siitä, miten hyvä paikka se olisi koirien turvatarhalle. Täällä olisi tilaa, olisi monta taloa vapaaehtoisille asua ja tämä on syrjässä. Olen haaveillut miten kaiken järjestäisin. Miettinyt miten koiria tulisi vähitellen lisää, miten työt jaettaisiin, miten houkuttelisin tänne vapaaehtoisia viihtymään, miten…
Thaimaan graffititaiteilijat Alex Face ja Bon
Thaimaassa matkustellessa saattaa huomata, että monilta paikkakunnilta löytyy samantapaisia seinämaalauksia. Kiinnitin erityisesti huomiota Phuket Townin isoihin graffiteihin, joissa oli vauvamaisia ihmishahmoja kyklooppisilmäinen pupupuku päällään. Chiang Maissa näin sitten näitä samoja. Näiden teosten taustalla on thaimaalainen taiteilija Alex Face. Katso teosten kuvia Alex Facen Facebook-sivulla >> Bon on toinen söpöjä seinämaalauksia tekevä thaimaalainen artisti. Hän tekee…
Koiravahtina Chiang Main kukkuloiden juuressa
Tällä viikolla on tuntunut, että elämä on aika hyvää, kun tulin viikoksi koiravahdiksi Chiang Main maaseudulle San Kampheangiin. Tänne oli tosin vähän vaikea löytää etenkin Chiang Maita ympäröivän maantievyyhdin takia. Yksi väärä käännös ja päädyin superhighwaylle (yhtä Chiang Main melkein ympäri kiertävää tietä tosiaan kutsutaan superhighwayksi), jolta ei ihan heti käännytäkään takaisin. Matkalla vähän ihmettelin,…
Koiranlihansyönti on julmaa pröystäilyä Aasiassa
Phuketista käsin toimivan eläinsuojelujärjestö Soi Dogin erityisponnistus on kampanjointi koiranlihakauppaa vastaan. Thaimaassa varastetaan lemmikkejä ja kesyjä korttelikoiria vietäväksi erityisesti Vietnamiin syömistä varten. Kyse ei siis todellakaan ole mistään ”ylijäämäkoirien” syömisestä, koska villejä koiria ei ole helppo saada kiinni. Sen sijaan olen netissä nähnyt turvakameroihin tallentuneita videoita siitä, miten ihmisten pihoilta varastetaan koiria. Eräskin näkemäni video…
Soi Dogin turvatarha eläimille Phuketissa
Soi Dog on Thaimaan kuuluisin eläinsuojelujärjestö, jonka päämaja on Phuketin saarella. Pohjois-Phuketin Mai Khaon alueella, lentokentän pohjoispuolella, heillä on iso turvatarha koirille ja kissoille. Aivan kuten muissakin vastaavissa turvatarhoissa, Soi Dogin päätyö on sterilisoida kulkukoiria ja -kissoja, jotta jatkuvasti ei syntyisi ei-toivottuja eläimiä, joista kukaan ei halua pitää huolta. Sellaiset alueet, joissa koira- ja kissapopulaatioita…
Koh Lantan kansallispuisto Thaimaassa
Koh Lantan saaren eteläkärjessä on kansallispuisto, jossa on pieni majakka, rauhallinen ranta, röyhkeitä apinoita ja muutaman kilometrin metsäpolku. Kävin siellä muutama päivä sitten ja sitä ennen joskus maaliskuussa. Alueelle mennäkseen pitää maksaa 200 bahtin pääsymaksu ja 20 bahtia mikäli haluaa ajaa skootterinsa mäkeä alas. Alhaalla on pieni vierailijakeskus, kanttiini josta saa ostaa virvoitusjuomia, wc ja…
Takaisin Thaimaassa ja käymässä Koh Lantalla
Tulin käymään Koh Lantalla neljän kuukauden tauon jälkeen. Vietin saarella yksitoista kuukautta viime talvena työskennellen Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskuksessa. Nyt kävin moikkaamassa koiria, kissoja ja ihmisiä siellä ennen Chiang Maihin suuntaamista. Neljässä kuukaudessa monet Lanta Animal Welfaren kissoista ja koirista ehtivät vaihtua. Siellä oli enää kolmetoista ennestään tuntemaani koiraa, koska niin monet olivat lähteneet uusiin…
Heinäveden helmipaikat
Heinävesi on harvaan asuttu metsäinen ja vesistöinen kunta Etelä-Savossa. Se on sympaattinen luontokohde ja Koloveden kansallispuisto sijaitsee osin kunnan alueella. Autiotupa Autiotupasysteemi on fantastinen. Retkeilijät voivat yöpyä niissä ilmaiseksi, mutta jos ihmisiä on paljon liikkeellä pitää olla varustautunut oman teltan kanssa. Turvauduimme tähän Heinävedellä olevaan autiotupaan kerran ollessamme melomassa Kolovedellä. Meillä oli oma teltta matkassa,…
Parasta loppukesässä on sienet
Melkein haikeinta tämän vuotisessa Thaimaan-kauteni aikaisessa aloituksessa on jättää hyvä sienisyksy kesken. Suppilovahverot eivät ole vielä kunnolla nousseet ja jäi monet herkkutatit ja mustatorvisienet metsään. Koitan opetella aina uusia sieniä, sekä syötäviä että ei-syötäviä, mutta niidenkin suhteen tarvitaan aina kertausta. Ihailen omavarais- ja downshiftaushommeleita ja minua on kiehtonut esimerkiksi Kaarina Davisin jutut siitä, miten ihmisten…
Kesä-Suomi järven äärellä vietettynä
Vietin tänä kesänä runsaat kolme kuukautta Suomessa, mutta en ymmärrä mihin se aika meni. Suurimman osan siitä vietin maalla ja mökillä Itä-Suomessa ja siellähän viikot kuluivat tehden ei-mitään. Vietin neljän kuukauden aikana ehkä yhteensä kuukauden kaupungissakin, mutta niissä ei tullut valokuvattua, enkä ottanut festareille kameraa mukaan. Lisäksi olin kolme viikkoa Euroopan reissulla. Lue tämän kesäisiä…
Orinoron rotko Leppävirralla Pohjois-Savossa
Orinoro on 100 metriä pitkä ja 20 metriä syvä rotko Pohjois-Savossa Leppävirralla. Sinne pääsee esimerkiksi ajamalla Leppävirralta 15 km Heinäveden suuntaan menevää tietä pitkin Mustinmäelle, jossa auton voi jättää kylän vanhalle koululle (ks. ajo-ohjeet ja muut ohjeet >>). Polku lähtee koulun takaa ja Orinorolla voi käydä tehden kaiketi 5,5 kilometrin pituisen rengasreitin. Jos ei halua…
Aasiaan syksyksi ja talveksi eläimiä auttamaan
Lähden taas viikon päästä Aasiaan viettämään talvea kulkukoirien ja -kissojen pariin. Pääsyy lähteä on mennä Thaimaahan auttamaan eläinten turvatarhoille parin edellisen vuoden tapaan. Lähden seitsemäksi kuukaudeksi ja Thaimaassa oleskelupaikkani ovat Koh Lantan saari etelässä ja Chiang Mai pohjoisessa. Lisäksi menemme Indonesiaan ja Kambodzaan. Matkasuunnitelma Viikko elo-syyskuussa: Etelä-Thaimaan Koh Lantan saarelle moikkaamaan rakkaita koiria, kissoja ja…
Suppea otos Barcelonan kasvisravintoloista
Barcelonan ruokatarjonta on vegaanille oikein hyvä. Sieltä löytyy vegaanipitsoihin erikoistunut tiramisua tarjoava ravintola ja myös perinteisemmän terveellisemmän ruoan paikkoja. Iltaakin voi viettää vegaanipaikoissa istuen, kuten CatBarissa, joka olisi ollut hyvällä sijainnilla majapaikkamme ja La Ramblan välissä, mutta emme me mitään iltaelämää jaksaneet. Alueella olisi ollut myös Bar Celoneta Sangria Bar. Harmi vain että olimme Barcelonassa…
Barcelona turisteja täynnä
Barcelonassa ei ainakaan tulisi aika tylsäksi. Se on elämää täynnä ja kuhisee menoa, itse asiassa liikaakin. Heinäkuun alkupäivinä siellä oli hirveästi ihmisiä ja uskon suuren osan katujen massoista olleen turisteja. Barcelona on varmaankin aina vain suositumpi matkakohde ja en ihmettele sitä, koska se on Euroopan parhaita kaupunkeja. Mutta 27 miljoonaa vuosittaista turistia ruuhkauttaa Ramblasin ja…
Cascaisin lomakaupunki Lissabonin vieressä
Vaikka Lissabon ei mielestäni ollut mikään iso sykkivä kaupunki, niin pienimuotoisemmasta menosta pitävien kannattaa majoittua Cascaisiin Lissabonin sijaan. Cascais on rantakaupunki, jossa rannan tuntumasta löytyy mukavasti kauppa- ja ravintolakatuja, mutta siellä on helppo kävellä. Cascaisista tietysti puuttuu Lissabonin historia ja kapeat kujat, mutta niitä pääsee katsomaan noin puolen tunnin junamatkan päässä. Cascaisistakin löytyy vanha linnoitus rannalta,…
Sintra-Cascaisin luonnonpuisto on rantakohde Portugalissa
Sintra-Cascaisin luonnonpuisto on näppärä paikka, jos haluaa päästä esimerkiksi Lissabonista hiekkarannoille päiväretkelle tai kävelemään Atlantin rantoja pitkin. Lissabonista voi ottaa junan viereiseen Cascaisin kaupunkiin tai Sintraan ja niistä pääsee bussilla luonnonpuiston rannoille ja pikkukyliin. Jotkut tiet ovat kapeita ja hankalia, joten esimerkiksi matkailuautolla pitää olla tarkkana minne voi mennä. Busseissa tulee helposti huono olo, joten…
Sintran mystiset kaivot – Quinta da Regaleira Portugalissa
Ihmisille on eri asiat tärkeitä ja ihmeellisiä. Minun mielestäni Sintran tärkein nähtävyys on Quinta da Regaleiran kaivo, koska en ole ennen nähnyt mitään sellaista, ja se onkin melkein ainutlaatuinen maailmassa. Vanhassa Sintran kaupungissa Lissabonin lähellä on paljon linnoja, on Pena Palace, maurilainen linna, Palacio Nacionale ja Montserratin linna. Myös Quinta da Regaleirassa on linna, ja…
Sintran vanhat talot, linnat ja kukkulat Portugalissa
Pieni Sintra sijaitsee 25 km junamatkan päässä Lissabonista ja kätevästi matkailimme puolentoista viikon aikana suppealla alueella Lissabon-Sintra-Cascais nähden monenlaista linnoista ja kukkuloista hiekkarantoihin ja kaupunkielämään. Sintran kaupunki on lähes kauttaaltaan hieno, varsinkin rautatieasemasta vanhaan kaupunkiin tai São Martinhon kaupungiosaan päin, eli kansallispalatsin suuntaan. Sintra on vanhojen linnojen ja kukkuloiden kaupunki, mutta itse nautin eniten yleisnäkymistä…
Mukavan kulahtanut Lissabon
Ymmärsin Bairro Alton olevan Lissabonin mielenkiintoisin ja kaunein alue, joten varasimme majoituksen sieltä, jotta noita vanhoja mutkaisia katuja tulisi varmasti nähtyä. Kuljeskelumme oli aika päämäärätöntä, lähinnä suunnistimme kasvisravintoloihin ja näimme Lissabonia sitten matkalla. Kiertelimme pariinkin otteeseen kukkulaa, jolla on Castelo de Saint Jorge. Mäkiset ja kiemurtelevat kadut ovat asia, joka kannattaa Lissabonissa kokea. Kukkuloilta voi…
Portugalin kasvisruoat ja Lissabonin ravintolat
Portugalin ruokakulttuuri on minulle vielä mysteeri, mutta ainakaan se ei ole kuuluisa kasvisruoistaan. Portugalissa asuvat tuttuni varoittelivat vegaaniruoan saannista Lissabonin ulkopuolella. En tosin aina ota ihan vakavissani lihansyöjien käsityksiä kasvisruoan saannista, heiltä kun yleensä puuttuu vegaanihoksottimet, joiden avulla ruokapaljouden joukosta löytää omat helmet. Välimeren alueen parhaat kasvisruoat löytynevät joka tapauksessa Italiasta ja siitä itään. Lissabon…
Risteily Marseillen Ile de Frioulin saarille
Ainakin pari eri yhtiötä seilaa Marseillen vanhasta satamasta Ile de Frioulille, jota voisin sanoa Marseillen Suomenlinnaksi, koska se on asuttu ja linnoitettu saariryhmä kaupungin edustalla. Yksi sen saarista on Ile d´If, joka saattaa olla saarista suosituin kohde vanhana vankilasaarena ja Monte Kriston Kreivin tarujen kuuluisaksi tuomana. Mehän emme saarista tienneet yhtään mitään ennestään, mutta totesimme…
Calanquesin kapeat lahdet Provencessa
Luonnonmaisemien ihailija ja patikoija ei voi matkailla Marseilleen käymättä Calanquesin kansallispuistossa. Calanquesin kukkuloille pääsee helposti bussilla Marseillesta tai kävelemällä Cassisin kaupungista käsin. Cassisiin pääsee Marseillesta junalla. Lahtiin pääsee tutustumaan myös mereltä käsin ottamalla turistilautan Marseillen vanhasta satamasta. Siellä kaupataan eri pituisia matkoja Calanquesiin, pidemmillä reissuilla näkee useamman lahden. Kävin Calanquesilla edellisen kerran kolme vuotta sitten…
Cassisin rantakaupunki Provencessa
Cassis on pieni rantakaupunki Marseillen vieressä, kaupunkien väliin jää Calanquesin kansallispuisto. Yritimme ensin hankkia Airbnb-kämppää Cassisista, jonka arvelimme olevan kätevämpi lyhyen visiitin ja Calaquesiin tutustumisen kannalta ja voisin kyllä suositella tätä vaihtoehtoa Marseillen sijaan. Cassisissa on hiekkarantakin. Kävimme Marseillesta päiväseltään Cassisissa junalla. Myös Nizzan suunnalta tulevat junat pysähtyvät ainakin joskus Cassisissa ennen Marseillea. Ylempää kukkulalta,…
Marseillessa vahingossa jalkapallokisojen aikaan
Olin Marseillessa jalkapallon EM-kisojen aikaan tietämättä kisoista oikein mitään, aloin seuraamaan niitä vasta loppusuoralla. Marseillen rautatieasemalle saapuessani siellä oli jotain tappelunpoikasta ja mietin että tällaistako tämä sitten on, koenko kaikki jalkapallokailotukset uhkaavina seuraavat päivät. Mukana ollut siskoni osasi kuitenkin selittää asian parhain päin: on hienoa että nuoret miehet voivat tuolla lailla purkaa tuntojaan. Tuo ajatus…
Venetsia on kaunis ilman kanaalejakin
Täältä tulee yksi myöntyjä lisää niihin, joiden mielestä Venetsia on ehkä maailman kaunein kaupunki. Siellä ihmiset ovat onnistuneet rakentamaan jotain upeaa. Tietysti vesi luonnonelementtinä kruunaa kaiken, mutta olisi Venetsia ihmeellinen ilman kanaalejakin, kunhan tilalla ei olisi teitä autiolle tai skoottereille. Jos tilalla olisi katuja kävelijöille ja polkupyörille, voisi Venetsia olla silti maailman kaunein. Venetsia on…
Mitä tehdä ja mitä EI tehdä Wienissä
Käy Wienissä kävelemässä Tonavan kanaalin rannalla katsomassa siellä tyytyväisinä lekottelevia ihmisiä ja syömässä Adam & Lunassa vegaanikebabia eli vebabia (päivitys 14.4.2017: paikka on lopettanut). Hienompi vaihtoehto on jokilaivamainen ravintola Motto am Fluss, josta listalta voi löytyä sikurisalaatti raparperikastikkeella (maistui paremmalta kuin ehkä monen korvaan kuulostaa!), kasvisburgeri tai bulgursalaatti. Juomaksi käy sielläpäin suositut spritzerit. Älä käy…
Vegaanikauppaketjut Suomessa ja Euroopassa: Vegekauppa ja Veganz
Muistan kun parikymmentä vuotta sitten olin Lontoossa ihastuksissani isosta luomumarketista, kun oli kokonainen marketti laajalla valikoimalla ihan vain luomutuotteita. Sieltä joukosta löytyi joitain vegaanierikoisuuksia, jotka saivat minut hihkumaan. Nyt tuollaiset luomukaupat ovat paljon tavallisempia, Ruohonjuuria on Suomessa useampi ja on Ekoloa ynnä muuta, puhumattakaan isomman Euroopan kaupoista ja Yhdysvaltojen Wholefoods-ketjusta. Seuraava askel onkin, että voi…
Neljän päivän vegaaniravintolakierros Wienissä
Wienin visiittini oli syömisen juhlaa, kun kaverimme vei meitä paikasta toiseen. Söin tyylikästä rekkamiesruokaa Schillingerin vegaanisessa majatalossa Wienin ulkopuolella sekä Swing kitchenissä Wienin keskustassa, jäätelöä Veganista-ketjun kioskeissa, aamiaista koristeellisessa raakakahvila Simply Rawssa, kakkua vegaanileipomo NomNomissa ja vegekebabia Adam & Lunassa Tonavan varrella. Lisäksi kierrokselle kuului monia suureksi osaksi vegaaniruokaa tarjoavia paikkoja, kuten bagelpaikka Blue Orange,…
Schillingerin ravintolat Wienissä rikkovat vegaanistereotypioita
Kunpa Schillingerin ravintoloita olisi kaikkialla. Lihansyöjät voisivat muuttaa tapansa saman tien vailla ongelmaa, vaikka tekisi mieli syödä ravintolassa lihaisaa roskaruokaa. Schillinger on sipsikaljavegaanin unelmapaikka tuhteine annoksineen ja jälkiruokineen. Schillingerin vegaaniketjussa ensin oli perinteinen gasthaus Wienin pohjoispuolella. Paikka on ollut Schillingerin suvulla jo yli kaksisataa vuotta. Kunnioitan yritystä vielä enemmän luettuani lisää paikan vegaaniuudistuksesta. Nykyinen yrittäjä…
Vanhan ajan luontotunnelmaa Vallisaaressa Helsingissä
Vallisaari on yleisölle tänä vuonna avattu saari Helsingissä Suomenlinnan vieressä. Sinne pääsee helposti Kauppatorilta lautalla (JT-line ja meno-paluu 7 euroa). En odottanut visiitiltä muuta kuin ulkoilua, mutta yllätyin miten luonnontilaiselta siellä näytti. Saari tuntui sijoittuvan vanhaan aikaan niittyineen. Huomasin miten esimerkiksi paikoilleen jätetyt kaatuneet puut monipuolistavat maisemaa. Paljon oli kevätkukkia ja saniaiskosteikkoja. Saarella on myös…
Jenkkirekkarien bongausta Yhdysvaltojen teillä
En tiennyt ennestään, että Yhdysvalloissa on kuvioituja osavaltiokohtaisia rekisterikilpiä. Kun huomasin Arizonassa osavaltion hienot rekkarit, aloin vähitellen ottamaan kuvia muistakin. Lopulta yritin bongata ja kuvata mahdollisimman monien eri osavaltioiden rekkarit. Sain kuvattua 26 osavaltion rekkarit: Alabama, Alaska, Arizona, California, Colorado, Florida, Idaho, Iowa, Michigan, Minnesota, Missouri, Montana, Nebraska, Nevada, New Jersey, New Mexico, North Dakota,…
Vegaanikokkailua eteläthaimaalaisella saarella
Koh Lantalla asustellessa kokkasin paljon itse, paitsi loppua päin minua ei paljoa motivoinut juosta (eli mopoilla) saaren torien perässä ostamassa aineksia. Pääasiassa ostin vihannekseni ja hedelmäni torilta, jonka sijainti vaihtelee Koh Lantalla joka viikonpäivänä. Torstaisin tori on 200 metrin päässä Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskukselta ja silloin ostin yli kymmenen kilon satseja koko viikoksi. Lähistöllä on…
Miksi en tykkää waiata Thaimaassa?
Thaimaalaista tervehdystä waiausta, sitä missä kämmenet laitetaan eteen yhteen ja nyökätään, esitellään matkailuteksteissä aina thaimaalaisten aistikkuuden huipentumana ja kauniina eleenä. Kai turistien kuuluu vain ihailla kohdemaidensa tapoja. Ja maahanmuuttajien mukisematta sopeutua. Eli minun pitäisi waiata takaisin kun minulle waiataan (paitsi esim. ravintoloissa ja kaupoissa, niissä asiakkaat tervehtivät vain nyökkäämällä ja sawadii kaalla). Mutta waiatakseni takaisin…
Lentovapaaehtoisena Suomeen matkaavalle koiralle
Thaimaasta Suomeen lentävät voivat tehdä eläinsuojeluteon tuomalla matkatavaranaan Suomeen adoptoidun thaimaalaisen löytökoiran tai -kissan. Adoptiopäätöksen tehneet ihmiset eivät usein pysty viemään lemmikkiään mukanaan omalla paluulennollaan. Siksi tarvitaan lentovapaaehtoisia. On halvempaa lennättää koira jonkun matkatavarana kuin rahtina ilman ihmistä. Rahtina koirat saattavat myös joutua odottelemaan kopassaan maailman lentokentillä ja se on turvattomampaa kuin että on huolehtija…
Matkalle Wienistä Lissaboniin
Seuraava reissuni vie minut kolmeksi viikoksi Wieniin, Venetsiaan, Marseilleen, Lissaboniin ja Barcelonaan. Turnee tulee kaikkineen maksamaan varmaan jotain 1500 euroa, turha ajatellakaan selviäväni vähemmällä jos aion testailla ravintoloita ja juoda viiniä. Matkat tulevat maksamaan noin 500 euroa (Hki-Wien-Venetsia-Marseille-Lissabon-Barcelona-Hki) ja olen jo etukäteen ostanut niistä suurimman osan. Se rajoittaa vapautta, mutta nyt vain oli joitain tekijöitä,…
Koh Lantan ravintolasuosikkini
Asustelin Koh Lantalla Etelä-Thaimaassa yksitoista kuukautta ja minulle tietysti muodostui ravintolarutiinit. Saaren eteläosiin lähtiessäni tsekkasin onko Pure-ravintola auki ja usein määränpääni oli ajella Kantiangin rannalle Drunken Sailors -ravintolaan. Minulla oli pulaa tekemisestä Koh Lantalla ja Drunken Sailors oli hyvä tekosyy lähteä liikkeelle. Jos Koh Lantalla olisi ollut edes yksi ilmastoitu ravintola, joka olisi tarjonnut edes…
Henkien talon vihkimisseremonia Thaimaassa
Thaimaan kävijät yleensä ihastuvat pikkuruisiin henkien taloihin, joita sijaitsee pihoilla ja kattoterasseilla. Ainakin minä olin lapsena niistä haltioissani ja halusin mennä aina katsomaan sellaista Cha-Amin hotellimme puutarhassa. Talojen sisällä on pieniä ihmis- ja eläinhahmoja ja edessä on erilaisia lahjoja hengille – etenkin punaista limua. Eikä pidä unohtaa laittaa pilliä pulloon tai henki voi juuttua jumiin…
Tyylikäs ravintola Sandy Koh Lantan Old Townissa
Ravintola Sandy on ihana pieni mökki Old Townin rantatien varrella Koh Lantan saarella Etelä-Thaimaassa. Rantatien liikenneympyrästä pitää jatkaa rantaa myöten saaren eteläpäätä kohti löytääkseen tämän, eli pitää mennä eri suuntaan kuin missä liikkeitä on molemmin puolin tietä. Paikan vaihteleva menu on suppea ja siellä ei välttämättä näy mitään vegaanista, mutta täällä voi oikeasti pyytää tekemään…
Isojärven kansallispuisto Keski-Suomessa
Vietin helatorstaiviikonlopun Isojärven kansallispuistossa Keski-Suomen Kuhmoisissa. Kansallispuiston logossa on majava ja sieltä löytyykin majavanpesiä ja -patoja. Kun kävelee Lortikanvuoren luontopolun (3 km) vastapäivään, kokee yllättävän majavantekeleen. Polku kulkee mäkeä ylös puron vierestä ja ylhäällä onkin majavien aikaansaama lampi. Vesi on peittänyt metsää ja mättäitä. Ei Suomessa järvet sijaitse tällä tavalla mäellä, vaan aina purojen alapäässä….
Mitä tapoja olen oppinut Thaimaassa
Suomeen tultuani huomasin pari juttua, mitkä olivat jääneet Thaimaasta päälle. Ensinnäkin liikenne tuntui kulkevan väärällä puolella. Tämä yllätti minut, koska ajoin itse Thaimaassa vain mopoa aina tien laitimmaista vasenta reunaa. Koska ajoin autoa vain pari kertaa, ajattelin ettei tuommoista tuntumaa autoiluun ehtisi syntyä. Sen sijaan ajattelin, että vain mopoa olisi hankala ajaa Suomessa. Oikealla kädellä…
Pari vegaaniystävällistä ravintolaa Koh Lantalla: Pure ja Asylum
Kuten kaikkialla maailmalla, saa Thaimaasta yhä paremmin vegaaniruokaa. Kaupungeissa on perinteisiä halpoja kiinalais-thaimaalaisia kasvisruokabuffetteja, joita ei Koh Lantalta löydy. Thaimaalaisia peruskasvisruokia saa Koh Lantalta melkein joka ravintolasta: kasvisversioita pad thaista, paistettuja kasviksia ja tofua erilaisin maustein, kevätrullia ja papaijasalaattia. Siksi on kiva että on joitain paikkoja, joista voi saada jotain muutakin. Asylum Asylum sijaitsee Klong…
Onko koiran tuominen Thaimaasta riski?
(Myöhempi lisäys: artikkeli alkaa olla vanha, kannattaa etsiä uudempaa luettavaa). Luin Eviran sivuilta jutun Tuontikoira voi olla riski. Toivottavasti kaikki tulkitsevat tuon nimenomaan että voi olla riski, mutta ei välttämättä ole riski. En tunne kaikkia Thaimaan turvatarhoja, mutta parhaiten tuntemallani Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskuksella eläinten pito on todella korkealaatuista. Siellä asuvien eläinten rokotukset ovat ajantasaiset…
Time for Lime on Koh Lantan ystävällisin kokkikoulu, ravintola ja majapaikka
Time for Lime on kokkikoulu-, ravintola- ja guest house Thaimaan Koh Lantan saarella ja sen voitot annetaan Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskukselle. Tämä on jo syy valita juuri Time for Lime majapaikaksi, ruokailu- ja drinkkikohteeksi ja suorittaa kokkauskoulu siellä. Mutta se on myös erityisen kiva paikka. Kokkikoulu Time for Lime sijaitsee rannalla Klong Daon alueella Koh…
Ravintola Drunken Sailors Koh Lantan saarella
Koh Lanta on pieni saari ja usein vapaapäivinä ja vapaina aamuina ajoin etelään Kantiang Baylle. Siellä kohteeni oli ravintola Drunken Sailors. Se ei sijaitse rannalla, vaan päätien varrella Kantiangin pienen liikekeskittymän kohdalla, mutta silti sinne on onnistuttu saamaan kiva tunnelma. Yleensäkin Koh Lantalla parhaat ravintolat sijaitsivat rantojen sijaan päätiellä. Jotenkin tällaisissa rantakohteissa käy helposti niin,…
Tauko thaimaalaisesta ruoasta
Paistetut vihannekset ja tofu on niin perusruokaa, etten uskonut että siihen voisi kyllästyä. Mutta niin vain on nyt pakko pitää taukoa siitä ja tehdä Suomessa erilaista ruokaa kuin Thaimaassa tein. Thaimaalainen ruoka on ollut suosikkini jo pitkään. Nyt suhteeseen on kuitenkin tullut pieniä säröjä. Syy on varmasti asuminen Koh Lantan saarella. Chiang Maissa rakkaus…
Koiran tuontiprosessi Thaimaasta Suomeen
(Tämä juttu koskee adoptointi-, rokotus- yms. prosessia, seuraavassa jutussa kerron matkavalmisteluista ja matkustamisesta). Päivitys: nykyään Ruokaviraston (ent. Evira) sivuilta saa entistä selkeämmät tiedot oman lemmikkieläimen siirrosta EU:n ulkopuolisesta maasta, ohjeet löytyvät täältä >> . Ruokaviraston termien mukaan tuonti tarkoittaa kaupallista tuontia, eikä oman adoptoidun eläimen kanssa matkustaminen ole sitä. Kun aloittaa prosessin neljä kuukautta etukäteen, voi…
Spa-kokemus Koh Lantalla Thaimaassa
Ollessani Koh Lantalla voitin arvonnassa lahjakortin hienon Layana resortin spahan, korttiin kuului 90 minuutin ”signature”-hieronta ja 45 minuuttia suolahuonetta. Minähän rakastan hieronnassa käymistä ja muutenkin kauneushoitolat kiinnostavat. Mutta tykkään ehkä enemmän istanbulilaisen riuskan pesijättären meiningistä kuin äärimmäisen hillityn thaimaalaisneidon hissuttelusta. Useimmat Thaimaan hierontapaikkani ovat semmoisia halvemmanpuoleisia huoneita, joissa on patjoja lattialla. Sentään tykkään että verhot…
Koiran hankinta Thaimaasta
Maailma on niin pieni, että koiran voi pelastaa vaikka Thaimaasta. Pääasia että pelastaa. Thaimaassa paljon matkustaville on luontevaa vierailla paikallisessa koiraturvatarhassa ja adoptoida sieltä koira. Se on yksi pieni tapa avustaa matkakohdettaan rahan lahjoittamisen lisäksi. Tuo teko ei pelasta maailmaa, mutta pelastaa sen yhden koiran ja se riittää. Loma jää ikuisesti mieleen. Tietenkin pitää olla…
Jössi-koira myrkytettiin Thaimaassa vuosi sitten
Vuosi sitten huhtikuussa oli hirveä päivä. Ensin luin Facebookista kaverini viestin miten pahoillaan hän on Jössin takia. Pää sumussa kirjauduin äkkiä sähköpostiini. Siellä odotti yksi elämäni hirveimmistä uutisista. Se oli liian kamalaa aluksi. Nyt haluan kirjoittaa siitä Jössin muistoksi ja kai myös esimerkiksi Thaimaan negatiivisista puolista. Minua kun ärsyttää jos ihmiset menevät sinne viikon lomille…
Takaisin urbaaniin elämään Bangkokissa
Ostin Bangkokissa uuden laukun, koska minua hävetti kiertää tavarataloja kulunut Tuulihaukan reppu selässäni. Se on esimerkki siitä, mitä kaupunkielämä minulle tekee. Eipä olisi tullut tuollaista oloa Koh Lantalla. Palaaminen Koh Lantalta maalta Bangkokin kaupunkiin on samalla tavalla iso siirtyminen kuin Thaimaasta Suomeen. Bangkokissa thaimaalaiset näyttävät erilaisilta, on vaaleampaa ihoa ja kiinalaisempia piirteitä kuin malaijilaisilla kohlantalaisilla….
Vegaaninen kahvila Veganerie Bangkokissa
Nyt pääsin lempiasioideni äärelle, nimittäin vegaaniseen kahvila Veganerieen Bangkokissa. Toisten lempiasioideni, koirien ja kissojen, kanssa olen päässyt hääräämään, mutta olen liian kauan jäänyt paitsi tämmöisistä suurkaupungin yllätyksistä. Luin maailman kasvisravintoloita listaavan Happy Cown sivuilta jonkun kommentin, ettei hän ymmärrä mihin Veganerieen kohdistuva hypetys perustuu. Ja luin ihmisten hehkuttavan paikan vohveleita, brownieita ja korvapuusteja. Valmistauduin siis…
Vajaa vuosi Koh Lantalla päättyy, mitä jäi käteen
Vajaa vuosi Koh Lantalla Etelä-Thaimaassa lähenee loppuaan. Tänään pidän läksiäiset ja tiistaina lähden Bangkokiin muutamaksi päiväksi. En oikeastaan jää kaipaamaan tätä saarta, koska koen sen olevan tylsä paikka ja vähän tylykin (lue Trooppisen saaren harmaa arki ja Ryöstö Koh Lantalla). Tapasin vuoden aikana valtavan määrän uusia ihmisiä, joihin ei ollut aikaa eikä töiden jälkeen jaksamista…
Phuketin pohjoiset rauhalliset rannat
Nai Yang. Kun viimeksi lensin Phuketista Suomeen, halusin majoittua lähelle lentokenttää, kun oli koira mukana matkassa (se lähti Suomeen uuteen kotiinsa). Phuketin lentokentän eteläpuolella on Nai Yangin alue ja suosittelen viettämään siellä vaikkapa koko loman. Se on rauhallinen vehreä ranta, heti rantahiekan jälkeen on joitain biitsiravintoloita ja hiljaisen autotien varrella on kioskeja ja ravintoloita. Nai…
Katan ja Karonin rannat Phuketissa
Thaimaan Phuketin saarella Patong Beachin eteläpuolella on Karonin ranta ja sen eteläpuolella Katan ranta, joka jakaantuu Kata Yaihin ja Kata Noihin (Iso Kata ja Pieni Kata). Noista rannoista ei päiväreissuillani tullut mitään suosikkejani, viihdyn paremmin reppureissauskohteissa kuin siellä minne kahden viikon pakettimatkailijat ja perhelomalaiset suuntaavat. Katalta löytyy kyllä Starbucksia ja sen sellaista, asioita joita Koh…
Loma Phuketissa
Järjestin itselleni neljän päivän Phuketin loman, kun olin perehdyttänyt seuraajaani pari viikkoa. Hänelle tekee varmasti hyvää pyörittää hullunmyllyä hetken yksin. Koh Lantalta lähtee viimeinen hitaampi lautta Phuketiin jo yhdeltä päivällä, joten lomantarpeisena säntäsin päivän viimeiseen, neljältä lähtevään Tigerlinesin ”speedboatiin” ja pulitin siitä törkeät 1,300 bahtia (hitaat lautat maksavat vain muutaman sataa bahtia). Odotin pientä maininkien…
Patong Beach ei ole Phuketissa parasta rantalomailuun
Jos suunnittelet Phuketin rantalomaa, suosittelen jotain biitsiä Patongista pohjoiseen. En suosittele Patongia, Karonia enkä Kataa. Niillä on kyllä isot hiekkarannat ja meri, mutta näitä elementtejä löytyy muualtakin paljon miellyttävämmin. Esimerkiksi Nai Yangin ranta Pohjois-Phuketissa yllätti minut pienimuotoisuudellaan ja se on ihan lentokentän lähellä, jolloin lomalainen pääsee kätevämmin kohteeseensa. Sieltä voi tehdä retken Patongille ja kiittää…
Ryöstö Koh Lantalla
Koh Lanta vaikuttaa rauhalliselta matkakohteelta ja olen aina tuntenut oloni turvalliseksi Thaimaassa. Illuusioni rikkoutui heinäkuussa ja Thaimaa tuntuu entistä mädännäisemmältä. Kirjoitin eilen, miten pitää toimia, jos passi varastetaan Thaimaassa. Tässä kirjoitan tarkemmin mitä oikein tapahtui ja mitä muuta sotkua uuden passin hankkimisen lisäksi tuli. Ohje 1: älä liiku pimeällä yksin, edes mopolla Lähdin läksiäisistä kahden…
