Jätä kalat meriin

Pidän ristiriitaisena sitä, jos samat ihmiset matkoillaan ihailevat kalaloistoa snorklaten ja sukeltaen sekä osallistuvat näiden kalojen vähentämiseen syömällä niitä. Harvassa ovat hyvät sukelluspaikat, joissa on paljon erilaisia kaloja pikkuruisista isoihin. Ainakin Thaimaan Koh Taon saarella vahditaan, ettei siellä myydä hainlihaa tai muitakaan haituotteita. Siten sukellusyhteisö ja -ammattilaiset ovat saaneet vaikutettua. Valitettavasti Koh Samuilla haita on myynnissä…

Krabin kaupungin kasvistarjonta

Thaimaan pikkukaupungeista löytyy yleensä ainakin yksi halpoja curryruokia ja nuudelikeittoa myyvä vaatimaton kasvisravintola. Nämä edustavat thaimaalais-kiinalaista jay-kasvisruokakulttuuria. Krabi Townista näitä ravintoloita löytyy ainakin kaksi, joista molemmat sijaitsevat samalla Phruksauthit-kadulla melkein toistensa vieressä. Hong Ming Kävin Krabin kasvisravintola Hong Mingissä ensimmäisen kerran vuonna 2010 ellen sitten jo aiemminkin. Silloin se sijaitsi eri tiloissa. Nyt se löytyy…

Krabin kaupunki

Monille Krabi on vain läpikulkupaikka matkalla Ao Nangiin, Koh Phi Phille, Raileylle tai Koh Lantalle. Vietettyäni kolmisen viikkoa Lantalla ja Phi Phillä halusin päästä taas iltatorien ja halpojen kasvisravintoiden maailmaan. Krabilta pääsee halutessaan helposti songtaulla Ao Nangiin ja sieltä vaikka Raileylle. Krabi ei muutoin ole mitenkään erityisen nätti kaupunki, mutta joki on kiva juttu olemassa….

Thaimaan nuudelikeitot

Aiemmin olen ihmetellyt, miksi nuudelikeitto on niin suosittu ruoka Itä- ja Kaakkois-Aasiassa. Nyt olen kuitenkin päässyt sen makuun. Nuudelikeitossa on hyvän liemen lisäksi monenlaista koostumusta, mikä tekee sen syömisestä hauskaa. Nuudelikeitossa voi yhtä aikaa olla makea liemi, rapsakoita raikkaita vihanneksia, lihaisia soijapaloja ja silkkisiä nuudeleita. Thaimaassa keiton makua voi vaihdella lisäämällä joukkoon etikkaa tai chiliä….

Time for Limen maistelumenu

Time for Lime on monessa suhteessa erikoinen paikka. Kirjoitan siitä myöhemmin tarkemminkin, mutta tuon kokkikoulu-bungalowpaikka-ravintola-baarin kaikki voitot menevät Lanta Animal Welfarelle. Siksikin paikassa kannattaa käydä syömässä ja juomassa drinkkejä. Ravintolana se on erikoinen paikka siitä, että sen ruokalistalla on vain maistelumenu baarisnacksinä tarjottavien kevätrullien lisäksi. Ikävä kyllä Time for Lime ei ole kasvisravintola, mutta maistelumenun saa…

Vegaanin ruoat Koh Lantalla

Thaimaan rantapaikkojen ruokatarjonta on usein ihan tyydyttävää parin viikon lomalle, mutta viiden kuukauden jälkeen paistetut vihannekset, riisit ja nuudelit välillä kyllästyttävät ja toivoisin saavani jotain erilaista. Koh Lanta ei ollut kovin hyvä ruokiensa puolesta, varsinkin kun saari on pitkä ja ravintolat levittäytyneet rannan myötäisesti. Esimerkiksi Koh Taoon verrattuna valikoimakaan ei ollut kovin kummoinen, vaihteleva eikä…

Koh Lanta on rauhallinen rantakohde

Koh Lanta on rannoiltaan loistava ja rauhallinen kohde Thaimaassa. Korkeat hotellit tai autotiet eivät pilaa rantanäkymiä ja ravintolat saavat änkeytyä hietikolle vain joitakin metrejä. Hiekkarannan ja autotien väliseltä kaistaleelta saa bungaloweja matalasesonkina jopa 12 eurosta lähtien ja muilloinkin alle 20 eurolla. Olin Koh Lantalla huhtikuun loppupuoliskolla ja ennemmin koin saaren liian hiljaiseksi kuin eläväiseksi. Joulun…

Koh Lantan rannat

Krabin alueeseen lukeutuvan Koh Lanta Yain saaren hiekkarannat sijaitsevat saaren länsipuolella, jossa ne jatkuvat pätkittäin jopa puolet 30 kilometrin matkasta. Tässä esitellään  rantoja pohjoisesta etelään. Klong Dao Klong Dao on Koh Lanta Yain pohjoisin hiekkaranta. Sen pohjoisessa päässä on muutaman kymmenen metrin levyinen kannas. Kannaksen toisella, pohjoisella puolella ranta ei ole kovin hyvä. Klong Daosta voi kävellä Saladaniin, jossa…

Tekemistä Paissa

Pain keskusta on helposti yhdessä päivässä, tai parissa tunnissa, nähty. Suosittelen majoittumaan muualla kuin Pain keskustassa, jotta paikkakuntaa näkisi enemmän. Tai ainakin yhtenä päivänä kannattaa kävellä keskustan ulkopuolelle kukkulalla olevalle temppelille, jolloin matkalla näkee kyläympäristöä ja peltoja. Vuokrasimme Paissa mopon, kun emme halunneet mukaan järjestetyille päiväretkille. Paihin matkustamisen idea yleensä on nähdä luontoa ja lähikyliä. Tai…

Reissausta ja ruokaa -blogi 2 v!

Olen kirjoittanut blogiani nyt kaksi vuotta. Viimeisimmän bloggausvuoden aikana olen kirjoittanut 158 juttua, mikä on vähemmän kuin blogin ensimmäisenä vuotena. Pimeät, kylmät ja tylsät Helsingin illat ovat viime kuukausina vaihtuneet Thaimaassa kiertelyyn. Mieleni ja muistiinpanoni pursuilevat kirjoittamisen arvoisista paikoista ja ilmiöistä, mutta en ehdi kirjoittamaan niin paljon kuin himottaisi. Eniten juttuja Thaimaasta Tämän vuoden puolella ja joulukuussa olen kirjoittanut…

Pain ruokatarjonta

Paissa on vain yksi kasvisravintola, Chew Xin Jai, mutta jay-kasvispaikaksi se on erityisen hyvä ja viihtyisä. Menussa on paljon ruokia ja vitriinin ruoat olivat harvinaisen hyviä. Monesti jay-ravintoloiden valmiscurryt (curryt näissä käsittävät esim. paistetut vihanneksetkin) ovat melko mauttomia ja ylikypsiä. Chew Xin Jai sijaitsee poliisiaseman edestä suoraan alkavalla tiellä Thanon Khetkelangin ja Thanon Rangsiyanonin välissä….

Pai – pohjoisthaimaalainen pikkukaupunki

Pohjoisthaimaalaiseen pikkukaupunki Paihin kuljetaan Chiang Maista kolmisen tuntia mutkikasta tietä. Koko matka on aikalailla ylämäkeä. Meille pikkubussiin lipun myynyt majatalon pitäjä väittikin paluumatkan Paista Chiang Maihin maksavan vähemmän, koska silloin viiletetään alamäkeä. Menomatka oli 180 bahtia ja paluu maksoi 150 bahtia. Automatkalla ei kannata kuvitella lukevansa jotain kirjaa loppuun, ellei ole täysin immuuni matkapahoinvoinnille. Kirjan…

Vegaanin aamiaiset Thaimaan rantakohteissa

Turistien kansoittamat pienimmät rantakohteet eivät ole parhaita paikkoja Thaimaassa päästä iloitsemaan maan kasvisravintolavalikoimasta, joka muutoin olisi paikoin runsastakin. Rantakohteista parhaiten kasvisravintoloita löytyy suurista Hua Hinistä, Pattayalta ja Phuketin saarelta lähinnä Phuket Townista sekä Krabi Townista. Näistä useimmat eivät ole turistiravintoloita, vaan paikallisten suosiossa olevia vaatimattomia nuudelikeitto- ja currypaikkoja, joissa on halvat hinnat. Vaikka tällaiset thaimaalaiset…

Chiang Main kasvisravintolat osa 2

Ensimmäisessä Chiang Main kasvisravintoloiden esittelyssä listasin vanhan kaupungin Tapae Gaten ja sen myötäisesti kulkevan Moon Muang-kadun lähellä olevia ravintoloita. Tuolla alueella kasvisravintoloita on tiheimmin ja se on muutenkin turistien suosiman alueen keskus. Tässä esittelen muualla Chiang Maissa vanhassa kaupungissa ja sen ulkopuolella vierailemiani paikkoja aloittaen lähimpänä Tapae Gatea olevasta syrjäisimpään. Listalta löytyy Free Bird Cafe, Beetroot…

Selfie-hullua ja pinnallista kulttuuria Thaimaassa

Citylife Chiang Mai -lehdessä oli mielenkiintoinen juttu liittyen thaimaalaisten selfie-kuvapakkomielteeseen (Hilary Cadigan: At Face Value – Thailand´s Selfie Obsession). Thaimaalaiset kun tykkäävät ottaa paljon näitä kuvia itsestään ja laittaa nettiin. Jutussa pyöriteltiin aihetta sekä thaimaalaisen että länsimaisen kulttuurin kannalta. Mielestäni thaimaalaisten innostus näiden kuvien ottamiseen on jonkinlaista hauskuuttelua, söpöilyä ja pelleilyä. Mutta jutussa pohdittiin mitä…

Songkran-juhlat ja vesisota Chiang Maissa

  Songkranin aikaan Thaimaassa jännittää mennä ulos. Kynnys hakea illalla kioskilta juotavaa kasvaa, kun matkalla saattaa saada sangollisen vettä päällensä. Rahat, passit ja kamerat on laitettava vedenkestäviin pusseihin ja vaatteiden tarvitsee olla katseen kestävät märkinäkin. Pohjoinen Chiang Mai on songkran-juhlinnan pääkaupunki, mutta koko maa on yhtä vesisotaa lähes viikon ajan. Virallisesti songkranin pitäisi kestää 13.–15. huhtikuuta. Vesipyssyjen ja…

Chiang Main kasvisravintolat osa 1 – Tapae Gaten lähistö

Chiang Mai on yksi maailman parhaista kaupungeista kasvistarjonnaltaan. Kasvisravintolat siellä eivät ehkä ole kovin vaihtelevia eivätkä eri ruokakulttuurit ole edustettuina. Varminta on tilata vain aasialaisia ruokia. Länsimaisia kasvisravintolakeskittymiä paremmaksi Chiang Main tekee hintataso. Siinä missä New Yorkissa ja Lontoossa voi helposti joutua maksamaan yli 10 euroa annokselta, ovat hinnat Chiang Main kasvisravintoloissa 1,5–4 euroa. Yltäkylläisen buffetin saa…

Elephant Nature Park pelastaa norsuja

Chiang Maista noin tunnin matkan päässä sijaitseva Elephant Nature Park eroaa muista norsuleireistä oleellisesti: se on turvapaikka, jonne tuodaan kaltoin kohdeltuja ja vammautuneita norsuja. Koska puisto on ensisijaisesti norsuja varten, siellä ei ole elefanttiratsastusta eikä -näytöksiä. Sen sijaan puistossa pääsee nauttimaan kesytetyistä norsuista sellaisina kuin ne ovat. Ne tallustelevat puistossa itse valitsemissaan laumoissa ja käyvät…

Thaimaan kaunista arkkitehtuuria Wat Chedi Luangissa

Aiemmin olen katsonut Thaimaan temppeleiden olevan liian värikkäitä, kultaisia ja krumeluureja makuuni. Mutta yksityiskohtia katsomalla olen niihin kovasti tykästynyt. Temppeleiden pinnat esimerkiksi Thaimaan päätemppeli Wat Phra Kaeossa koostuvat pienistä, usein kukkakuvioisista kaakeleista. Monissa pylväissä ja ikkunoiden ovissa pinta on kultakuvioita mustalla, punaisella tai ruskealla pohjalla. Se on alkanut näyttää upealta. Chiang Maissa satuimme ensimmäisenä menemään…

Pieni ja helppo Chiang Mai

Vaikka Chiang Mai on Thaimaan toiseksi suurin kaupunki, ei se ole mitään verrattuna Bangkokin suuruuteen. Chiang Maissa ei ole Bangkokin keskustan eikä edes Khao San Roadin sykettä. Eläväistä kuitenkin on. On kahviloita, ravintoloita ja toreja. Kapeita kujia ja jokien vierellä meneviä isompia teitä. Liikennettä on merkittävästi vähemmän kuin Bangkokissa. Varovaisempikin voi uskaltaa vuokrata polkupyörän päästäkseen…

Katuruoka vaatii Suomelta pieniä muutoksia

Eilinen leikkimielellä alkanut hernekeittovisiointini jatkui vakavampiin ajatuksiin suomalaisesta katuruoasta. Haluaisivatko ihmiset ostaa hernekeittoa tai muuta katuruokaa? Ehkä jos se olisi tosi hyvää. Suomalaiset eivät taida olla sellaisia, että kävisivät ohimennen jotain syömässä. Jäykät ruokailuperinteet esteenä? Ainakin minun lapsuudessani koulussa opetettiin aika jäykkiä pöytätapoja. Monelle nykyiselle aikuiselle on varmaan jäänyt fiilis, ettei ole oikeastaan syönyt, ellei…

Hernekeitosta Suomen paras katuruoka?

Pyörittelin ajatusta siitä mitä Suomen kaduilla voisi edullisesti ja helposti myydä. Vastineemme nuudeleille olisi tietysti peruna ja nuudelikeitolle hernekeitto. Olisiko hernekeitosta Suomen parhaaksi katuruoaksi? Hernekeiton etu on siinä, että se vain paranee mitä pitempää sitä keittää. Sopat voisivat porista kojulla koko päivän. On uskomatonta, miten intohimottomasti hernekeittoon Suomessa suhtaudutaan, vaikka sen variointimahdollisuuksia on loputtomiin: keitot keltaisista tai vihreistä herneistä…

Risteily Halonginlahdella

Harkitsimme kannattaako Halonginlahdelle mennä, koska säät olivat maaliskuun puolivälissä niin koleat ja harmaat. Mitä maisemista näkisi, jos tihkuttaa vettä Hanoin tapaan? Millaista kärsimystä olisi palella kosteassa veneessä vailla poispääsyä? Onneksi ilmat kahden päivän ja yhden yön matkallamme olivat ihan kelpoisat. Ihan aluksi ilmassa oli tihkua ehkä tunnin ajan, mutta onneksi se loppui. Maisemia tarkeni katsella…

Hanoin kasvisravintolat

Hanoissa on parikymmentä kasvisravintolaa, mutta ne ovat levittäytyneet ympäri suurta kaupunkia sinne tänne, eikä kovin moni niistä osu turistien perusreiteille. Silti muutaman päivän oleiluun tarjonta on hyvä, jos ei häiritse mennä samoihin laajamenuisiin paikkoihin pari kertaa. Ravintolat löytyvät parhaiten hakemalla Hanoin ravintoloita Happy Cowsta >> Com Chay Nang Tam Katu, jolla Com Chay Nang Tam…

Sukeltaminen Koh Taolla

Edullinen laitesukeltaminen Koh Taolla houkuttaa. Kahden sukelluksen retket useimpiin kohteisiin useimmissa sukelluskeskuksissa maksaa 1800 bahtia eli noin 42 euroa. Siihen sisältyy kaikki varusteet ja hinta halpenee sitä mukaan mitä useammalla retkellä käy. Sukeltamaan lähteminen on näppärää, vaikka sukelluskeskusten käytännöt hieman vaihtelevat. Ilmoittautuessa tai ennen lähtöä valikoidaan sopivan kokoiset varusteet.  Joskus sukelluskeskuksen väki osaa jatkossa valmiiksi pakata lähtijöiden kamat seuraaville retkille. Etukäteen tarvitsee vain käydä…

Koh Panyee – kylä veden päällä

Thaimaan Phang Ngan lahden erikoisimpia nähtävyyksiä Koh Tapun ja muiden karstimuodostelmien lisäksi on Koh Panyeen kylä, joka on rakennettu kukkulan juureen meren päälle. Talot on rakennettu pylväiden ja ehkä ponttoneiden päälle. Saarekkeella on myös ponttoneille rakennettu pieni jalkapallokenttä. Koh Panyeen väestö on muslimeja, mikä näkyi paikallisten naisten vaatetuksessa. Saarekkeelle rakennettiin moskeijaa, joka lisäsi kylän kuvauksellisuutta. Turistien retket pysähtyvät usein…

Phang Ngan lahti karstikukkuloineen

Phang Ngan lahti on Thaimaan vastine Vietnamin Halong Baylle. Merestä nousee jyrkkiä kalkkikivestä muodostuneita karstikukkuloita. On litteitä ja leveitä kukkuloita, pyöreitä kukkuloita, isoja vuorimaisia möhkäleitä ja kapeita kiviä. Tunnetuin on Koh Tapu, joka on pieni mutta erikoisen näköinen korkea kivi. Koko Phang Ngan kaupunki on ottanut tästä kivestä itselleen symbolin ja tavaramerkin. Kivi on varmaankin kiehtonut…

Jackfruit eli jakkihedelmä

Jackfruit eli jakkihedelmä on ihana trooppinen hedelmä. Sitä ei Suomessa yleensä myydä. Yksi syy on varmasti se, että kypsä jakkihedelmä on päätä suurempi ja painaa monta kiloa. Yksittäisiä hedelmiä voisi olla vaikea saada Suomessa kaupaksi, koska sille tulisi paljon hintaa ja harva saisi koko sisällön hyödynnettyä ennen kuin hedelmä menisi pilalle. Jakkia voisi myydä samalla…

Raakoja patsaita Ta Pan -temppelissä

[sisältää lapsia pelottavaa kuvamateriaalia] Phang Ngan kaupunki onnistui yllättämään kummallisella temppelialueellaan. Kartoissa ja esittelyissä kerrottiin vain temppelin yhteydessä olevasta luolasta. Englanniksi sitä kutsutaan Heaven and Hell -luolaksi ja thaiksi sen nimi on Ta Pan. Alueella toki oli syvä tippukiviluola, jonka suulle sai halutessaan mennä rakennettua lohikäärmetunnelia pitkin. Sisään mentiin lohikäärmeen suusta. Ta Panilla oli myös kukkulalla…

Phang Ngan kaupunki

Turistit käyvät Krabin ja Phuketin välissä olevalla Phang Ngan lahdella lähinnä päiväseltään katsomassa merellä olevia karstikukkuloita. Ne ovatkin upea kohde. Mutta jos ei ole pakettimatkalla, voi Phang Ngan kaupunkiinkin mennä yöksi tai pariksi. Kylässäkin on nähtävää ja sieltä voi varata venematkan lahdelle. Phang Ngan eteläpuolelta lähtevillä avonaisilla veneillä näkee lahden maisemat varmaan paremmin kuin Phuketin…

Thaimaassa ei kannata äksyillä

Aina neuvotaan, että jos Thaimaassa haluaa saada asioita eteenpäin, pitää ne sanoa nätisti. Seinän voi huomata jossain tilanteessa tulevan vastaan, mikäli menee vaikkapa lipunmyyntitiskille suomalaiseen tyyliin tervehtimättä, hymyilemättä ja kulmat kurtussa. Voisin hyvin kuvitella, että joku thaimaalainen jättäisi tällaisessa tilanteessa vaikkapa neuvomatta mistä löytyy lähin vessa. Viesti ei mene perille väärän esittämistavan takia, jos tekee valituksen…

Thaimaan hedelmiä

Hedelmät ovat mielestäni jumalten ruokaa. En lotkauta korviani joidenkin käsityksille niiden sokerisuudesta tai muusta. Mielestäni hedelmiä saa ja pitää syödä paljon! Thaimaa on ihana paikka päästä nautiskelemaan tuoreista hedelmistä, joita ei ole kuljetettu raakoina toiselle puolelle maailmaa ja kypsytetty keinotekoisesti jossain halleissa. Muita juttuja hedelmistä: Kaikki avokadoista ja mangoista >> Marianluumu, lokvatti, plango vai mikä?…

Surat Thani on väylä Siaminlahden saarille

Turistit käyvät Surat Thanissa lähinnä matkalla Koh Samuin, Koh Phanganin ja Koh Taon saarille tai vaihtaessa bussia mennessä esimerkiksi Bangkokista Krabille. Bangkokista tullessa on Koh Taolle kannattavampaa matkustaa pohjoisemmasta Chumponista käsin. Phanganille ja Samuille kuljetaan useammin eteläisemmästä Surat Thanista. Koh Taolta Thaimaan eteläosiin liikuttaessa voi valita kuitenkin Surat Thanin Chumponin sijaan. Oikein kukaan ei siis matkusta Surat…

Saariparatiisini Koh Tao

Koh Tao on lempirantapaikkojani. Jostain muualta löytyvät autioimmat hiekkarannat ja autenttisimmat menot, mutta Koh Taon maisemat ja tarjonta miellyttävät. Useimmat turistit tulevat tälle Siamin lahden pikkusaarelle sukeltamaan. Se kuuluu ikään kuin reppureissaajien Kaakkois-Aasian perusreitille, kun sinne tullaan suorittamaan maailman halvimpiin kuuluvilla hinnoilla sukelluksen alkeiskurssi. Mutta sukellus ei ole halpaa lystiä (vaikka se Koh Taolla onkin suhteellisesti erittäin…

Oranssit gac-hedelmät

Thaimaassa torilta saattaa löytää gac-hedelmälle omistetun kojun. Pöydällä on näytillä mangon kokoisia oranssinpunaisia hedelmiä, joiden kuori on kumimaisten nystyjen peitossa. Yksi hedelmä saattaa olla näytiksi halkaistu, jolloin voi nähdä hedelmän punaisen ja siemenikkään sisällön. Ilmeisesti harva syö hedelmää sellaisenaan. Sen sijaan myynnissä on siitä tehtyä mehua. Vaikuttaa siltä, että hedelmä on melko mauton. Siitä tehty…

Nämä asiat ärsyttävät Thaimaassa

Kirjoitin aiemmin kulttuurishokin neljästä vaiheesta. Mietin milloin ärsyyntymisvaiheeni alkaa. Olen käynyt Thaimaassa monta kertaa, joten alkaisiko ärsyyntyminen sen takia nopeasti vai vasta myöhemmin? Kolmen viikon Thaimaassa matkustelun jälkeen minua alkoi välillä risoa paljon jotkut asiat. Onneksi fiilikseni siitä lievenivät varsinkin kun sain matkaseuraa, jonka kanssa lyödä huumoriksi negatiiviset ajatukset. Nyt tulee vitsailtua tai tuhahdeltua jatkuvasti…

Yllättävän hyvä Khao Lak

Khao Lak on loistava rantakohde. Siellä on leveät ja pitkä hiekkarannat, joita ei ole tupattu täyteen aurinkotuoleja ja päivänvarjoja. Niitä on siellä itse asiassa harvakseltaan. Leveältä rannalta nousee hiekkavalli, jonka päällä on rantaravintoloita, joiden takana on majapaikkoja. Vasta näiden takana kulkee autoilla kuljettava tie. Khao Lakiin bussilla tullessa ei heti saa paikasta kovin mahtavaa kuvaa….

Miten tienata ulkomailla?

Kannattaa tosissaan miettiä keinoja kokeilla elämää jossain muualla jos ulkomaanreissut eivät tunnu riittävän, arki Suomessa ei maistu eikä Suomi muutenkaan tunnu niin mukavalta paikalta kuin muu maailma. Kokeileminen tuskin kaduttaa. Vai kuinka todennäköisesti joskus tulevaisuudessa miettisi, että kunpa olisi antanut arjen jatkua samanlaisena, kunpa ei olisi kokeillut muita töitä ja kunpa ei olisi nähnyt muita…

Thaimaalainen suki eli hot pot -ateria

Monissa Thaimaan kauppakeskuksissa on MK-ravintola, jonka olen luullut olevan joku pihviä ja ranskalaisia myyvä huono ketjuravintola. Paljoa enempää en olisi väärin voinut luulla. Kyseessä on nimittäin thaimaalaista versiota hot potista tarjoava ketju. Thaimaassa tätä ruokatyyliä kutsutaan sukiksi. En oikein tiedä miten se oleellisesti eroaa kiinalaisesta tai japanilaisesta hot potista, mutta kai näissä on jotain eroavaisuuksia…

Ranta Hua Hinin keskustassa

Hua Hinin rannalla kävellessäni mietin, että tämäkö on sellainen Thaimaan näkymä, joka on tutuin suomalaisille turisteille. Hua Hin on suosittu etenkin Thaimaan pakettimatkakohteena. Hiekkaranta on toki pitkä ja Thaimaan kokemuksilleni poikkeuksellisesti siellä oli joulukuun lopussa melko kunnollisia aaltoja. Mutta siellä oli jotain liikaa ja jotain puuttui. Samalla tavalla kuin Pattayallakin, on Hua Hinin kaupungin kohdalla hiekkarannalla paikoin…

Thaimaalaiset ruokailutavat

Thaimaalaisten hoikkuuden syy on pienet annokset. Kun menen paikallisiin jay-kasvisravintoloihin saan riisiä keon, mutta soossia lastataan vain pikkuisen. Minä pyydän sitten lisää kastikkeita ja vieläpä montaa eri sorttia. Thait pyörittelevät ja mutustelevat ruokaansa, lisäilevät mausteita ja hoitavat varsinaisen syömishomman hitaasti, vaikka siinä onkin tekemisen meininkiä. Kaduilla kaikki paitsi papaijasalaatin sekoitus ja skootterin ajo tapahtuvat verkkaisesti. Tiesin…

Liveaboardilla Similanilla sukeltamassa

Thaimaan länsipuolella eli Andamaanien merellä on Similanin kansallispuisto saarineen. Alueella on Thaimaan parhaat sukellusvedet. Saaret ovat hiukan kaukana rannikosta, joten päiväretkille sinne on työlästä mennä. Siksi sinne on suosittua tehdä liveaboard-sukellusretkiä, joilla yövytään veneellä. Liveaboard-matkoja Similanille tehdään ainakin Khao Lakista ja Phuketista käsin. Olen kahdesti retkeillyt Khao Lakista käsin, keväällä 2011 ja nyt keväällä 2014. Ensimmäisellä,…

Pattayan turistit

Pattayalla käy runsaasti thaimaalaisia kotimaan turisteja, mutta venäläisten suuren määrän huomaa selvimmin. Etenkin Jomtienilla kaikki mainostekstit ovat sekä thaiksi että venäjäksi, joskus jopa englanti on pudonnut pois. Kaupungista löytyy armenialaisia ravintoloita ja monissa menuissa mukana ovat borssikeitot. Songthaew-lavataksien kyydissä yleensä kaikki muut olivat venäläisiä. He vaikuttivat liikkuvan paljon perheinä ja pariskuntina. Siten päällisin puoli vaikutti…

Koh Larnin saari Pattayan edustalla

Pattayan edustalla on monia pieniä saaria, joista Koh Larn on isoin ja yleisin vierailukohde. Sinne pääsee 30 bahtilla Pattayan rannan eteläpään Bali Hai -laiturilta. Lipun ostimme veneeseen noustessamme. Satamassa myydään kojuissa lippuja kalliimmille pikaveneille. Ensimmäiseksi hieman yllätyin siitä, miten laiturin päässä oleva iso ranta oli täynnä rantatuoleja. Ne ovat kauhistukseni ja rantojen pilaajia. Hämmästelen miten…

Vähin vaattein kekkuloivat turistit

Ensimmäisen Thaimaan kuukauteni aikana ihmettelin turistien vähäpukeisuutta. Tytöt ja mummot kävelivät rantaa pitkin pelkissä bikineissä, venäläismiehet tallustivat rantatietä speedoissaan ja kaupungilla näkyi mikropituisia farkkushortseja. Miksi paljasta pintaa halutaan näyttää niin paljon? Sitä mietin, kun vastaan tulee olkaimettomia mekkoja ja bikiniyläosia tai kun joudun kävelemään jonkun sellaisen perässä, jolta näkyy puolet pakaroista. Yksi selitys on ruskettumisen halu. Bikinit päällä kekkuloidaan mahdollisimman kaikkialla,…

Kasvissyönti thaimaalaisittain

Vaikka Bangkokissa Khao San Roadin liepeillä on kasvisravintolakeskittymä, eivät useimmat Thaimaan kasvisravintolat ole suunnattu turisteille. Niille on kysyntää Thaimaassa ihan omastakin takaa. Kasvissyönti thaimaalaisittain ei ole kuitenkaan yhtä tunnettu käsite kuin intialaisten perinteet. Thaimaan jay-kasvissyönti Thaimaan yleisin theravadabuddhalainen uskonto ei kannusta kasvissyöntiin. Mutta yli kymmenen prosenttia thaimaalaisista on kiinalaistaustaisia usean sukupolven takaa ja heidän buddhalaisuudessaan…

Thaihieronta

Thaihieronta on Thaimaan parhaita puolia. Olen käynyt Bangkokissa tunnin hieronnassa halvimmillaan 150 bahtilla ja laatu oli ihan hyvää. Khao Sanin seudulla kaikissa liikkeissä hinta on 220 bahtia. Koh Sametilla rannalla hieronta maksaa 300 bahtia ja päätiellä lähempänä satamaa 200 bahtia. Koh Taolla hinnat taisivat olla noin 300 bahtia. Sitten on puitteiltaan hienoja spa-hoitoloita, joissa hieronta…

Silkin tuotanto ei ole viatonta

Bangkokissa Jim Thompsonin talon luona näytettiin, miten perinteisin keinoin silkkiperhosen toukkien kehräämistä koteloista tehdään lankaa. Kotelot keittyivät kuumassa vedessä ja haju muistutti häivähdyksen sitä, kun lihaa ja nahkaa karvoineen käristetään. Kun kotelosta oli säikeet keritty, jäljelle jäi kuolleet toukat pataan lillumaan, josta langankehrääjä noukki ne pois. Pääasiassa silkki tuotetaan tietysti mittavammin kuin turistikohteen näytöksessä. Silkin tuotanto…

Paljonko maksaa kuukausi Thaimaassa?

Etukäteen toivoin pitäväni Thaimaassa 20 euron päiväbudjettia, mutta sehän ei onnistunut ensimmäisen ja yksin viettämäni matkakuukauden aikana ollenkaan. Keskimäärin kuluja tuli 33 euroa päivältä. Kuukausi Thaimaassa maksoi minulle 43.600 bahtia eli 1.038 euroa (laskettu jos kurssi olisi 42, mutta kurssi on nyt tästä parantunut) + edestakaiset lentoliput 722 euroa. Kuukauden aikana olin Bangkokissa, Pattayalla, Koh Sametilla, Hua…

Millaista ruokaa vegaani saa Thaimaan ravintoloista?

Thaimaassa on yllättävän paljon kasvisravintoloita. Pienissä paikoissa ja saarilla niitä ei kuitenkaan paljoa ole ja siksi sekä vaihtelun vuoksi kasvisruokaa on ostettava tavallisista turisteille suunnatuista ravintoloista. Katuruoan ostaminen on haastavaa hedelmiä ja joitain poikkeuksia lukuun ottamatta, joten helpoin on syödä paikoissa, joissa on englanninkielinen menu. Mutta tulen esittelemään vielä katukojuista ja markkinoilta saatavia kasvisruokiakin. Thaimaalaiset…

Bangkokin nähtävyydet: Kultainen vuori

Banglamphussa sijaitsevalle Kultaiselle vuorelle kannattaa mennä katsomaan maisemia. Sinne on vain 20 bahtin (noin 50 sentin) pääsymaksu ja sillä rahalla saa kavuta portaita ylös temppelille, josta voi katsella vanhaa kaupunkia ja toiseen suuntaa modernia keskustaa. Turistien muassa ylös kapusi munkkeja oransseissa kaavuissaan, joihin minä varoin törmäämästä. He kun joutuisivat naisen hipaisustakin kai suorittamaan jonkun puhdistautumisriitin. Ihan ylhäällä on…

Pattayan kasvisravintoloita

Rantakohteista Pattaya lienee Thaimaan parhain kasvisravintolatarjonnaltaan. Vaikka rantapaikkana Pattaya ei ole kummoinen, niin kaupunkina sillä on saaria parempi tarjonta vähän kaikessa. Sen kasvisravintolatkaan eivät ole vain turisteille suunnattuja. En ehtinyt kaikkia edes kiertämään, vaan kävin vain Jomtienin ja eteläisimmän Pattayan paikoissa. Yritän ylläpitää 20 euron päiväbudjettia ja tavoitteessa pysyäkseni hiljensin tahtiani ja jätin syöpöttelyt vähemmälle….

Bangkokin nähtävyydet: Wat Phra Kaeo ja Grand Palace

Jos Bangkokissa aikoo käydä katsomassa vain yhden temppelialueen, niin valinta kohdistuu yleensä Wat Phra Kaeoon eikä suotta. Wat Phra Kaeo sijaitsee Grand Palacen/Suuren palatsin alueella, jossa on nähtävää vähintään pariksi tunniksi. Sinne on helppo mennä, koska siellä käy niin paljon muitakin turisteja. Silloin ei jää arveluttamaan kehtaako temppelialueelle eli watiin mennä käymään. Ne kun eivät ensisijaisesti ole mitään turistikohteita vaan uskonnollisia…

Vegaaniruokailuvinkit matkailuun

[Juttu on mukana Vegaanihaaste 2014 -haasteen vastaanottajien neuvonnassa.] Vegaanina oleminen on näppärää kotioloissa, kun tekee itse ruokansa ja tietää mitä omatekoiset ruoat sisältävät. Suomen ravintoloissakin voi helposti kysyä ruokien ainesosia ja aika hyvin kukin pystyy oman kokemuksensa pohjalta kysyttämättäkin tietämään missä ruoissa saattaa olla esimerkiksi maitotuotteita. (Päivitystä juttuun loppuvuonna 2017: Viime vuosina vegaaniruokailu on helpottunut…

Missä matkailin vuonna 2013?

Vuottani 2013 leimasi kova odotukseni päästä itse asiaan eli pois Suomesta. Tiesin jo vuoden alussa lähteväni seuraavana talvena pidemmäksi aikaa ulkomaille, mutta sitä odotellessa piti matkustella muualla. Maita kertyi Ruotsi, Saksa, Belgia, Tunisia, Venäjä, Iso-Britannia, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Itävalta, Tsekki, Ranska, Italia ja Thaimaa. Näistä Tunisia oli minulle uusi maa, mutta muissakin maissa näin ihan uusia…

Pattaya ja Jomtien eivät kelpaa rantalomailuun

Monet turistit valitsevat Pattayan kohteekseen, koska se on Bangkokin lähin turistiranta. Mutta en valitsisi sitä rantakohteeksi. Thaimaassa sijaitsee maailman ihanimpia rantoja ja Pattaya ei kuulu niihin. Toki siellä pääsee uimaan ja makaamaan rantatuolissa, mutta miksi matkustaa Thaimaahan asti ja siellä jämähtää Bangkokin lähimmälle ja melko kehnolle rannalle? Pattayan alapuolen suorana jatkumona on Jomtien, näiden välissä…

Bangkokin nähtävyydet: Jim Thompsonin talo

Siam Squaren alueella sijaitsee isojen tavaratalojen lisäksi myös yksi perinteisempi nähtävyys eli Jim Thompsonin talo. Hän oli thaisilkkikauppias 1950- ja 60-luvuilla Bangkokissa. Thompson rakennutti, tai itse asiassa kai siirsi alueelle monta rakennusta, joita hän myös yhdisteli jotta sai yhden ison asuinrakennuksen itselleen. Perinteisesti thaimaalaisilla ei ollut useita huoneita eri toiminnoille, vaan päivisin oltiin ulkona, ruoka tehtiin…

Miksi kasvissyöjä ei ”hellitä” reissussa?

Jotkut varmaan ihmettelevät miksi pitää reissuillakin olla vegaani ja olla kokeilematta kaikkea mitä katukojut myyvät tai joku on valmis turistille maistattamaan. Ehkä jotkut kotioloissa johdonmukaista kasvissyöjäelämää viettävät saattavatkin ”hellittää” ulkomailla. He ovat itse kasvissyöntityylinsä valinneet ja voivat tehdä mitä haluavat. Kun liha ei ole ruokaa ulkomaillakaan Minun ei tee yhtään mieli hellittää, joten miksi niin…

Bangkokin nähtävyydet: Dusitin puisto ja Vimanmek

Banglamphun pohjoispuolella sijaitsee Dusitin kaupunginosa, jossa sijaitsee Thaimaan hallintorakennuksia ja mm. kuninkaan nykyinen palatsi. Kuninkaan Chitralada-palatsia ei pääse katsomaan, mutta sen viereisellä puistopläntillä pääsee tutustumaan maailman suurimpaan ilman nauloja rakennettuun tiikkipalatsi Vimanmekiin, joka oli yli 100 vuotta sitten kuninkaan asuinpaikka. Vimanmek Mansion Vimanmek ei tehnyt minuun vaikutusta. Se nimittäin rakennettiin kuningas Chulalongkornille, joka ajoi Thaimaan…

Bangkokin nähtävyydet: National Museum

Vaikka olen viimeisten kahdeksan vuoden aikana viettänyt Bangkokissa yhteensä muutaman viikon, olen jättänyt perinteiset nähtävyydet huomiotta. Temppeleissä kävin viimeksi vain lapsena. Nyt kun minulla on aikaa, aion kiertää kaikkea mahdollista. Halusin aloittaa kiertelyn majapaikkani lähialueista, jonne pääsee kävellen tai muuten helposti. National museum Thaimaan kansallismuseo on iso ja aika perinteinen museo. Ensin kannattaa kiertää lipunmyyntipisteen viereinen rakennus,…