Pattayalla käy runsaasti thaimaalaisia kotimaan turisteja, mutta venäläisten suuren määrän huomaa selvimmin. Etenkin Jomtienilla kaikki mainostekstit ovat sekä thaiksi että venäjäksi, joskus jopa englanti on pudonnut pois. Kaupungista löytyy armenialaisia ravintoloita ja monissa menuissa mukana ovat borssikeitot. Songthaew-lavataksien kyydissä yleensä kaikki muut olivat venäläisiä. He vaikuttivat liikkuvan paljon perheinä ja pariskuntina. Siten päällisin puoli vaikutti…
Kategoria: Matkakohteet
Tiettyihin matkakohteisiin liittyviä matkajuttuja, joissain jutuissa on mainittu useampiakin kohteita.
Koh Larnin saari Pattayan edustalla
Pattayan edustalla on monia pieniä saaria, joista Koh Larn on isoin ja yleisin vierailukohde. Sinne pääsee 30 bahtilla Pattayan rannan eteläpään Bali Hai -laiturilta. Lipun ostimme veneeseen noustessamme. Satamassa myydään kojuissa lippuja kalliimmille pikaveneille. Ensimmäiseksi hieman yllätyin siitä, miten laiturin päässä oleva iso ranta oli täynnä rantatuoleja. Ne ovat kauhistukseni ja rantojen pilaajia. Hämmästelen miten…
Kasvissyönti thaimaalaisittain
Vaikka Bangkokissa Khao San Roadin liepeillä on kasvisravintolakeskittymä, eivät useimmat Thaimaan kasvisravintolat ole suunnattu turisteille. Niille on kysyntää Thaimaassa ihan omastakin takaa. Kasvissyönti thaimaalaisittain ei ole kuitenkaan yhtä tunnettu käsite kuin intialaisten perinteet. Thaimaan jay-kasvissyönti Thaimaan yleisin theravadabuddhalainen uskonto ei kannusta kasvissyöntiin. Mutta yli kymmenen prosenttia thaimaalaisista on kiinalaistaustaisia usean sukupolven takaa ja heidän buddhalaisuudessaan…
Thaihieronta
Thaihieronta on Thaimaan parhaita puolia. Olen käynyt Bangkokissa tunnin hieronnassa halvimmillaan 150 bahtilla ja laatu oli ihan hyvää. Khao Sanin seudulla kaikissa liikkeissä hinta on 220 bahtia. Koh Sametilla rannalla hieronta maksaa 300 bahtia ja päätiellä lähempänä satamaa 200 bahtia. Koh Taolla hinnat taisivat olla noin 300 bahtia. Sitten on puitteiltaan hienoja spa-hoitoloita, joissa hieronta…
Paljonko maksaa kuukausi Thaimaassa?
Etukäteen toivoin pitäväni Thaimaassa 20 euron päiväbudjettia, mutta sehän ei onnistunut ensimmäisen ja yksin viettämäni matkakuukauden aikana ollenkaan. Keskimäärin kuluja tuli 33 euroa päivältä. Kuukausi Thaimaassa maksoi minulle 43.600 bahtia eli 1.038 euroa (laskettu jos kurssi olisi 42, mutta kurssi on nyt tästä parantunut) + edestakaiset lentoliput 722 euroa. Kuukauden aikana olin Bangkokissa, Pattayalla, Koh Sametilla, Hua…
Millaista ruokaa vegaani saa Thaimaan ravintoloista?
Thaimaassa on yllättävän paljon kasvisravintoloita. Pienissä paikoissa ja saarilla niitä ei kuitenkaan paljoa ole ja siksi sekä vaihtelun vuoksi kasvisruokaa on ostettava tavallisista turisteille suunnatuista ravintoloista. Katuruoan ostaminen on haastavaa hedelmiä ja joitain poikkeuksia lukuun ottamatta, joten helpoin on syödä paikoissa, joissa on englanninkielinen menu. Mutta tulen esittelemään vielä katukojuista ja markkinoilta saatavia kasvisruokiakin. Thaimaalaiset…
Bangkokin nähtävyydet: Kultainen vuori
Banglamphussa sijaitsevalle Kultaiselle vuorelle kannattaa mennä katsomaan maisemia. Sinne on vain 20 bahtin (noin 50 sentin) pääsymaksu ja sillä rahalla saa kavuta portaita ylös temppelille, josta voi katsella vanhaa kaupunkia ja toiseen suuntaa modernia keskustaa. Turistien muassa ylös kapusi munkkeja oransseissa kaavuissaan, joihin minä varoin törmäämästä. He kun joutuisivat naisen hipaisustakin kai suorittamaan jonkun puhdistautumisriitin. Ihan ylhäällä on…
Pattayan kasvisravintoloita
Rantakohteista Pattaya lienee Thaimaan parhain kasvisravintolatarjonnaltaan. Vaikka rantapaikkana Pattaya ei ole kummoinen, niin kaupunkina sillä on saaria parempi tarjonta vähän kaikessa. Sen kasvisravintolatkaan eivät ole vain turisteille suunnattuja. En ehtinyt kaikkia edes kiertämään, vaan kävin vain Jomtienin ja eteläisimmän Pattayan paikoissa. Yritän ylläpitää 20 euron päiväbudjettia ja tavoitteessa pysyäkseni hiljensin tahtiani ja jätin syöpöttelyt vähemmälle….
Bangkokin nähtävyydet: Wat Phra Kaeo ja Grand Palace
Jos Bangkokissa aikoo käydä katsomassa vain yhden temppelialueen, niin valinta kohdistuu yleensä Wat Phra Kaeoon eikä suotta. Wat Phra Kaeo sijaitsee Grand Palacen/Suuren palatsin alueella, jossa on nähtävää vähintään pariksi tunniksi. Sinne on helppo mennä, koska siellä käy niin paljon muitakin turisteja. Silloin ei jää arveluttamaan kehtaako temppelialueelle eli watiin mennä käymään. Ne kun eivät ensisijaisesti ole mitään turistikohteita vaan uskonnollisia…
Pattaya ja Jomtien eivät kelpaa rantalomailuun
Monet turistit valitsevat Pattayan kohteekseen, koska se on Bangkokin lähin turistiranta. Mutta en valitsisi sitä rantakohteeksi. Thaimaassa sijaitsee maailman ihanimpia rantoja ja Pattaya ei kuulu niihin. Toki siellä pääsee uimaan ja makaamaan rantatuolissa, mutta miksi matkustaa Thaimaahan asti ja siellä jämähtää Bangkokin lähimmälle ja melko kehnolle rannalle? Pattayan alapuolen suorana jatkumona on Jomtien, näiden välissä…
Bangkokin nähtävyydet: Jim Thompsonin talo
Siam Squaren alueella sijaitsee isojen tavaratalojen lisäksi myös yksi perinteisempi nähtävyys eli Jim Thompsonin talo. Hän oli thaisilkkikauppias 1950- ja 60-luvuilla Bangkokissa. Thompson rakennutti, tai itse asiassa kai siirsi alueelle monta rakennusta, joita hän myös yhdisteli jotta sai yhden ison asuinrakennuksen itselleen. Perinteisesti thaimaalaisilla ei ollut useita huoneita eri toiminnoille, vaan päivisin oltiin ulkona, ruoka tehtiin…
Bangkokin nähtävyydet: Dusitin puisto ja Vimanmek
Banglamphun pohjoispuolella sijaitsee Dusitin kaupunginosa, jossa sijaitsee Thaimaan hallintorakennuksia ja mm. kuninkaan nykyinen palatsi. Kuninkaan Chitralada-palatsia ei pääse katsomaan, mutta sen viereisellä puistopläntillä pääsee tutustumaan maailman suurimpaan ilman nauloja rakennettuun tiikkipalatsi Vimanmekiin, joka oli yli 100 vuotta sitten kuninkaan asuinpaikka. Vimanmek Mansion Vimanmek ei tehnyt minuun vaikutusta. Se nimittäin rakennettiin kuningas Chulalongkornille, joka ajoi Thaimaan…
Bangkokin nähtävyydet: National Museum
Vaikka olen viimeisten kahdeksan vuoden aikana viettänyt Bangkokissa yhteensä muutaman viikon, olen jättänyt perinteiset nähtävyydet huomiotta. Temppeleissä kävin viimeksi vain lapsena. Nyt kun minulla on aikaa, aion kiertää kaikkea mahdollista. Halusin aloittaa kiertelyn majapaikkani lähialueista, jonne pääsee kävellen tai muuten helposti. National museum Thaimaan kansallismuseo on iso ja aika perinteinen museo. Ensin kannattaa kiertää lipunmyyntipisteen viereinen rakennus,…
May Kaidee´sin kasvisravintolat Bangkokissa
May Kaidee´sia ei turhaan ole useampi ravintola eikä sitä turhaan mainosteta. Ruoka siellä kun on aivan erityisen hyvää. Sanan aromaattinen käyttö niiden yhteydessä ei ole lainkaan hienostelua tai kliseistä. Listalla on lähinnä vain kasvisversioita thairuoista, eli sieltä saa tavallisesti jauhelihaa tms. sisältävää laabia, grillattua kasvisnakkia, tavallisesti katkaraputahnaa sisältävää som tam -papaijasalaattia jne. Feikkiliharavintoloista ei kuitenkaan ole…
Banglamphun kasvisravintolat Bangkokissa
Bangkokin kasvisravintolakeskittymä taitaa olla Banglamphussa ja kiersin melkein kaikki tietooni saamani paikat. Jos majoittuu Khao San Roadin tienoolle, ei ole tarvetta käydä kuin kasvisravintoloissa. Niitä on siellä montaa sorttia ja niissä pääsee kokeilemaan erilaisia thairuokatyyppejä ja -ruokaloita. Joukossa on menuravintoloita ja ravintoloita, joissa ruoat ovat tiskillä valmiiksi valmistettuina ja jotka ovat hieman halvempia. Hintavammatkin annokset ovat Suomen…
Bangkok mielenosoituksen jälkeen: krääsää myynnissä
Maanantaina 9.12. Bangkok oli aika tukossa. Jonkun lukemani mukaan liikkeellä olisi ollut kaksi miljoonaa mielenosoittajaa. Olin kuullut tulevasta edellisenä päivänä toiselta matkaajalta ja luin siitä myös nettiuutisista. Suomen ulkoministeriökin kehotti Bangkokin matkaajia välttämään ihmisjoukkoja. Pysyttelin siis aamupäivän silloisen hotellini kattouima-altaalla. Sinne kuului megafoniin tms. huudettuja puheita ja kannustushuutoja. Ensin luulin jonkun luukuttavan televisiolähetystä, äänet kun kuuluivat väärästä suunnasta eli…
Khao San Roadin seutu Bangkokissa
Khao San Roadin eli KSR:n seutu on kaksijakoista. Iltaisin sitä pidetään Banglamphun vilkkaan iltaelämän keskuksena, mutta muutoin seutu on Bangkokin kaupalliseen keskustaan verrattuna rauhallista ja hidasta, vaikka yhtä aikaa siellä onkin paljon ruokakojuja, ahtaita katuja ja ihmisiä enemmän liikkeellä kuin missään samankokoisilla kaduilla Helsingissä. Jos Silomilla ja Sukhumvitillä Bangkok on moderni metropoli korkeine rakennuksineen ja toimistotyöläisineen, niin…
Majoitus Bangkokin Banglamphussa
Bangkokin Banglamphu on alue, jossa Khao San Roadkin sijaitsee, ja jossa laaja skaala erityyppisiä matkailijoita majoittuu tai viettää aikaansa. Siellä on valtavasti majoituspaikkoja, mutta kysyntäkin vaikuttaa olevan melkoista. Koitin juuri varata porukallemme vähän parempaa eli uima-altaallista majapaikkaa tammikuulle, eikä sitä ole helppo löytää ainakaan alle 1000 bahtin (25 euron) huonehinnoin. Sain lopulta varattua huoneet hotelli…
Thaimaan kuninkaan synttärijuhlat
Missaan Thaimaan kuninkaan synttärijuhlinnat tänään Bangkokissa. Thaimaan lentoja varatessani mieleeni ei tullut yrittää aloittaa oleiluni thaimaalaisella kansanjuhlalla Banglampoon Sanam Luang -puistossa. Khao San Roadilta on puistoon vain parin korttelin matka. Vuonna 2005 pääsin kokemaan nämä juhlahumut. Oli aikansa eläneestä monarkiasta mitä mieltä vain, on tämä hyvä tilaisuus päästä seuraamaan thaimaalaisten juhlia. Puiston laitoja reunustivat ruokakojut. Thaimaan juhlat ovatkin minun mieleeni, koska…
Langkawilla visa runilla vuoden 2005 tapaan
Vuoden 2005 Aasian matkani maa- ja vesiteitse eteni pisimmillään Malesiaan asti. Joulun ja uuden vuoden välillä piti lähteä käymään rajan toisella puolella, kun kuukausi oleskeluaikaa alkoi olla täynnä. Rajan takana piipahduksen sijaan halusimme käydä katsastamassa Langkawin saaren, joka on ihan Thaimaan rajan lähellä. Krabista matka Langkawille kesti suunnilleen koko paivan. Satamakaupunki Kuahista otettiin taksi Pantai Cenangin biitsille, jossa…
Mumbain parsit syöttävät kuolleensa korppikotkille
Kiinnostukseni parseihin eli zarahustralaisiin johtuu pelkästään siitä, että mielestäni heidän vanha tapansa viedä kuolleet ihmiset korkeille paikoille korppikotkien syötäväksi on makaaberi. Olen lukenut monista kirjoista viittauksia Intian Mumbain parsiväestöön. Heidän määränsä vähenee koko ajan, koska vanhoillisempien mukaan parseja ovat vain ne, joiden sekä isä että äiti ovat parseja. Monien mielestä tästä ajatustavasta on pakko luopua,…
Kiinan kummalliset kyltit ja kieli
Luin juuri hupaisan kuvajutun ”29 huikeaa käännösmokaa kiinasta englantiin”. Siitä tuli mieleen vuoden 2005 reissuni mm. Kiinaan. Silloin ei ikävä kyllä tullut otettua kuvia hauskoista kylteistä, mutta kirjoitin joitain juttuja niistä päiväkirjaani. Tuolla hauskalla käännösmokasivulla oli kyltti tekstillä ”A nice electricshock”. Minä näin reissullani kyltin, jossa sähköiskun saamisesta varoitettiin ”Get an electric shock”. Nimenomaan varoituskylttejä…
Italian kasvisruoat
Vietin kesällä 2013 kolme viikkoa Italiassa, jossa vegaaniruoan tilaaminen oli paljon helpompaa kuin mitä etukäteen kuvittelin. Useimmilla aterioilla olin onneni kukkuloilla saadessani mahtavaa ruokaa. Parasta olivat pitsat, bruschetat ja focacciat. Minähän en syönyt ollenkaan pitsaa muualla kuin Etelä-Italiassa, kun maailman paras pitsa on kerran napolilaista. Mitäpä sitä ei-parasta syömään 🙂 (Lue pitsasta Italiassa: Maailman paras pitseria on kasvisravintola ja…
Missä haluan käydä Thaimaassa?
Reissuni ensimmäisenä kuukautena luulen pysytteleväni paljolti Bangkokissa. Olen huomioinut opaskirjoista ja netistä paljon markkinoita ja nähtävyyksiä, joita aion ottaa kohteikseni. Haluan matkustaa veneillä pitkin Bangkokin khlong-kanavia. Keskustan halkoo pitkä Saen Saep -kanava ja haluan nähdä mitä sen varrella on. Lisäksi voisin tutustua myös Chao Phraya -joen toisella puolella olevaan Thonburin alueeseen, jossa käsittääkseni pääsisi khlongeja pitkin liikkumaan…
Kapselihotelli Tokiossa
Kapselihotellit ovat erittäin nerokas japanilainen keksintö. Jos tarkoitus on vain päästä jonnekin nukkumaan, ei siihen tarvita kokonaista omaa huonetta. Ja jos haluaa kuitenkin olla rauhassa ikään kuin omassa huoneessaan eikä majoittua dormissa muiden ihmisten kanssa, voi kapselihotellissa sulkeutua omaan koppiinsa. Halvimpien kapseleiden hintakin oli samaa luokkaa Tokion hostellidormipaikkojen kanssa. Tokiossa kesällä 2010 majoituin kapselihotellissa muutaman…
Purjelaiva Estellellä Itämerellä
Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa purjehdusharjoitukseni on tapahtunut vuonna 2007 jättimäisellä purjelaiva Estellellä, joka on ainakin jossain vaiheessa ollut Suomen suurin purjealus. Matkustin Helsingistä lautalla Saksan Rostockiin. Estelle oli silloin siellä pysähtyneenä osana Itämeren satamakaupungeissa järjestettyä kiertuetta, joka liittyi reilusta kaupasta ja ympäristöasioista tiedottamiseen. Muistan Rostockista sen, että siellä oli keskustan ja rannan tuntumassa tivoli ja tori. Torilla myytiin boolia…
Harmaa, lokakuinen Peking vuonna 2005
Matkattuamme Siperian ja Mongolian läpi saavuimme bussilla aikaisin aamulla Pekingiin. Siellä valitsimme majapaikaksi ison hostellin aivan Central-rautatieaseman vierestä. Hostelli oli laitosmainen, mutta siisti, lämmin ja toimiva. (Ks. Saapuminen junalla Kiinaan ja bussilla Pekingiin >>). Ensimmäisenä päivänä suuntasimme Taivaallisen rauhan eli Tienanmenin aukiolle ihmettelemään suurta historiallista toria ja sen laidalla olevaa isoa Maon kuvaa. Olin lukenut kirjoja, joissa…
Etsintää: asunnot ja asuminen Bangkokissa
Viime keväänä, kun ajatukseni Thaimaahan menosta eivät olleet vielä muotoutuneet, etsin netistä tietoa Bangkokin vuokrakämpistä. Palveluntarjoajia riittää, kun asettelee hakusanat oikein. Skippasin ihanat isot talot puutarhoineen ja etsin pieniä huoneita keskustasta. Bangkokista näyttäisi saavan helposti kämppiä, joissa taloyhtiöllä on pihalla uima-allas. Nettisivuilta löytyvät hinnat vaikuttavat näissä, yleensä tornitaloissa sijaitsevissa pikkuasunnoissa olevan 250–300 euroa kuussa. Mutta…
Xian terrakottasotureineen
Matkustaessani vuonna 2005 Kiinan läpi halusin pysähtyä Pekingin jälkeen Xi´anissa katsomassa terrakottasoturipatsaiden armeijaa. Matkustimme Pekingistä yöjunalla istumapaikoilla, joilla sai hyvin nukuttua levittäytyessämme kolmen istuimen riveille pitkällemme (hinta oli tuolloin 150 juania). Asemalla oli vastassa hostellien tarjoajat. Valitsemamme Shuyuan Youth Hostel näyttää edelleen olevan pystyssä Xi´anin vanhan kaupungin muurien sisäpuolella. Dormipaikkojen hinnat näyttävät nousseen 30 juanista…
Kiinan muuri Huanghuachengissä
Kävimme vuonna 2005 Kiinan muurilla ja sinne haluaisin uudestaankin. Seuraavalla kerralla voisin tarkistaa, jos muurilla pääsisi patikoimaan parin päivän ajan. Viimeksi siellä minulla oli jotenkin vetämätön olo ja kipusimme vain katsoaksemme näkymiä. Kiinan muuri on kilometrejä pitkä ja se ei kartan mukaan ole koskaan ollutkaan mikään yksi ja yhtenäinen muuri. Muureja on rakennettu monia haaroja eri…
Koh Phanganin full moon partyt
Kun puhutaan full moon partyista (täydenkuun juhlista), tarkoitetaan yleensä Thaimaan Koh Phanganin saaren juhlia. Saaren eteläkärjen Haad Rin -rannalle kokoonnutaan silloin bileisiin. Saarelle on kehkeytynyt myös kaikenlaisia half moon partyja ja black moon partyja, mutta täydenkuun juhlat keräävät saarella reissareita, jotka eivät muuten ehkä ottaisi juuri tätä saarta reitilleen. Muilta saaren rannoilta pääsee silloin lavataksien…
Italiassa ja Ranskassa otetaan koirienkin kanssa lungisti
Italiassa ja Ranskassa minut yllätti, miten niissä näköjään suhtaudutaan koiriin paremmin kuin Suomessa. Vanhastaanhan minulla on ollut käsitys, että mitä etelämmäksi mennään, sitä huonommin koiria kohdellaan. Ei näyttänyt pitävän paikkansa. Koirat olivat yleensä tervetulleita kaikkialle ja ihmiset istuivat kahviloissa koiriensa kanssa. (Myöhempi päivitys 2021: Näköjään vuonna 2014 katselin asioita loman hyvien fiiliksien filtterin läpi ja…
10 päivää Tallinnasta Brysseliin musikanttien kyydissä – kooste
Matkailin kesällä puolitoista kuukautta Euroopassa ja siihen kuului neljä toisistaan eroavaa vaihetta: autokyyti Euroopan halki, Brysselissä siskon luona, viikko Ranskassa yksin ja kolme viikkoa Italiassa kaksin. Ensimmäinen osio kesti kymmenen päivää, jolloin matkustin viiden hengen autossa Tallinnasta Brysseliin. Kyydin syy oli yksi vapaa paikka autossa, joka vei artisteja Hulda Huima ja Tonikettinen keikkapaikasta ja kaupungista toiseen. Tahti…
Suomen kesäkuvat 2013
Kesälomailuni Suomessa jäi parin viikon mittaiseksi matkailtuani ensin puolitoista kuukautta Euroopassa (ks. matkapäiväkirja >>). Minulla oli pitkä loma käyttäessäni kaikki vuosilomapäiväni, ylityövapaita ja siihen palkatonta vapaata vielä päälle. Suomen lomapäivät vietin maaseudulla. Tässä kuvia siitä, mitä tein lomalla ja loman jälkeenkin, kun oli vielä kesää jäljellä. Näiden lisäksi kävin myös Helsingin saaristoristeilyllä >>
Helsingin saaristoristeilyllä
Helsingin risteilykausi loppuu juuri (kestää 29./30.9. asti), mutta kannattaa harkita lähisaaristoon tutustumista taas keväällä, kun merellä alkaa tarjeta. Minä jahkasin vuosia Helsingin edustalla kulkevien saaristoristelyiden kokeilemista, ennen kuin lopulta elokuussa sain aikaiseksi mennä. Kauppatoriltahan liikennöi useampi firma, jotka kuljettavat ulkomaisia ja suomalaisia turisteja parin tunnin kierroksille. Tyypillisesti ne menevät ensin Kaivopuiston ohi, Suomenlinnaan ja Korkeasaaren läheltä….
Ranta, vanhakaupunki ja lento Suomeen – Bari Euroopan turneen päätöksenä
Italian reissumme viimeisiksi päiviksi matkasimme maan poikki Bariin. Olimme pysytelleet tiiviisti länsirannikolla vieraillen mm. Cinque Terressä, Napolissa, Pompeijissa ja Sorrentossa. Nyt katsastimme kahden yö vierailulla itärannikolla sijaitsevan Barin rantakaupungin. Luulen nähneemme Barista kaiken oleellisen yhden illan ja yhden päivän aikana. Kävelimme kaduilla, joista minulle tuli mieleen jokin Barcelonan kaupunginosa. Rantabulevardilta löysimme siitä epätavallisen baarin, että…
Italia aina vain upeampana: Amalfin rannikko
Luulin, että Cinque Terren jälkeen Amalfin rannikko ei tuntuisi kummoiselta. Cinque Terressä oli pieniä kyliä pienissä poukamissa ahtaille ja jyrkille mäille rakennettuna. Amalfin rannikko oli tätä noin kolminkertaisena. Cinque Terre oli kaunista ja pientä. Amalfi oli upea ja henkeäsalpaava. Näitä ei oikeastaan pidä verrata toisiinsa, koska ne olivat aika erilaiset kokemukset, vaikka molemmissa olikin rantakyliä…
Haltian luontokeskuksen tiedontarjonta on vähäistä
Kävin eilen Nuuksion uudessa luontokeskus Haltiassa sienireissun yhteydessä. Ihmettelen, miten niin isoon rakennukseen on saatu sisällytettyä niin vähän tietoa Suomen luonnosta. Kun ruuhka-Suomessa sijaitsee tällainen kansallispuisto ja kun sinne on nyt rakennettu luontokeskus, odotin siellä olevan paljon esittelyä luonnosta. Sitä minä odotan kansallispuistovierailun yhteydessä. Eli haluan tietoa kasveista, eläimistä, metsätyypeistä, geologiasta ja ympäristösuojelusta. Haltia on tehty…
Capri on tukkoinen ja korea saari
Vaikka Italiassa oli heinäkuussa turistikausi ja Pariisikin oli täynnä yhdysvaltalaisia turisteja, ei väenpaljous tai turisteille luodut ympäristöt olleet vaivanneet minua yli kuukauden kestäneen matkan aikana. Lauttamme saapuessa Italian Caprin saaren Grand Marinaan huomasimme kuitenkin saapuneemme ikävään paikkaan. Olimme ostaneet Sorrenton rannalta meno-paluulauttaliput Caprille. Paluumatka myytiin meille jo noin 16.30 palaavalle lautalle, koska myyjä sanoi myöhempien vuorojen olevan täysiä. Emme olleet aamulla pitäneet…
Miten irtiottosuunnitelmani etenevät?
Olen yhdeksän kuukauden ajan suunnitellut Aasiaan lähtemistä ja nyt lento Bangkokiin on varattu joulukuulle. Tämä on ollut ihan hyvä mutusteluaika ja huomaan ajatuksieni tarkentuneen siitä, mitä tammikuussa kirjoitin maailmalle lähdön suunnitelmistani. 1. Kohde valittu Se on konkreettinen valinta, että puolisoni kanssa suuntaamme Thaimaahan. Puoli vuotta sitten yksi visioni oli mennä Intiaa kiertämään kevääksi. Meillä molemmilla…
Sorrentossa on rantalaitureita ja jyrkkiä maisemia
Sorrento sijaitsee Italiassa Pompejista lounaaseen puolen tunnin lähijunamatkan päässä, joten Pompejista voi hyvin tutustua myös Sorrentoon. Kävimme ensin Sorrentossa vain päiväseltään. Se oli ihan kiva kaupunki rannalla, isompi kuin Pompeji ja leirintäalue oli hieno, joten halusin siirtyä sinne neljäksi yöksi. Olin jo kyllästynyt Pompejiin ja sen leirintäalueeseen viikon siellä majailtuamme. Sorrento oli ainakin heinäkuussa selkeästi turistinen paikka….
Italia-kirjat apuna maan tajuamisessa
Heinäkuinen kolme viikkoa Italiassa ei tee kenestäkään Italia-asiantuntijaa. Sukeltaminen italialaiseen elämäntyyliin vaatii pidempää oleskelua. Yritin silti. Havainnoinnin tukena oli kaikenlainen, mitä ennestään tiesin tai luulin tietäväni Italiasta. Mutta kuten yleensäkin reissuilla, rakastan lukea kirjoja, joissa paikallisia ilmiöitä selostetaan. Nyt minulla oli mukanani Kirsi Pihan Medicien naapurissa ja Napolista ostamani Alan Epsteinin As the Romans Do….
Tunisin keskusta ja Medina
Kun yhtenä Tunisian reissun päivänä keväällä 2013 kävelin Tunisin keskustassa pääkatu Habib Bourguiban edestakaisin ja tallustin Medinassa, tuntui että viitisen tuntia riitti oleellisen näkemiseen keskustassa. Istuskelin kahviloissa ja katselin ihmisiä ja rakennuksia. Kuljin ristiin rastiin Medinan kujia. Päällisin puolin Tunisin näki niin lyhyessä ajassa. Habib Bourguiba -katu alkaa oikeastaan Tunis Marina -asemalta, mihin lähijunat La…
Napolissa pyykit roikkuvat ikkunoista
Matkamme tarkoituksena oli ennemmin tutustua muihin paikkoihin kuin Italian isoihin kaupunkeihin. Napoli kuitenkin kiinnosti minua kovasti, ja koska sen lähellä oli myös Vesuvius ja Pompei, suuntasimme sinne pitäen Pompeita tukikohtanamme. Napolin sanotaan olevan ruuhkainen, kaoottinen ja likainen. Likaa ja roskia en huomannut pyöriessämme päärautatiaseman, sataman ja vanhan kaupungin alueella. Varsinainen Napolipäivämme oli sunnuntai, joten silloin…
Italialaisessa pitsassa ei aina ole juustoa
Italia opetti minulle, että ei juusto pitsaa tee. Da Michelessä ja parissa muussa paikassa syömäni marinara oli parempaa kuin mikään pitsa ikinä. Marinaran täytettä on vain perus marinarakastike, eli tomaattisoossi, valkosipuli, oliiviöljy ja yrtit. Pompeissa söin margaritaa vegaanisella juustolla, eikä se tehnyt siitä yhtään parempaa. Hyvässä pitsassa kyse on oikeanlaisesta pohjasta, joka marinaran valtakunnassa eli…
Tulivuorihöyryt Solfatarassa Napolista länteen
Napolin alueen tulivuoritoiminta ei rajoitu Vesuviukseen. Napolin länsipuolella sijaitsee Campi Flegrein alue, jossa on edelleen höyryäviä aukkoja eli fumaroleja vanhoissa kraattereissa. Ne eivät ole vuoria, vaan kraatterikenttiä, joissa maa suhisee ja liikkuu siellä siten, ettei päälle voi rakentaa asutusta. Hyvä niin, jotta sinne pääsee ihmettelemään maapallon sisältä tulevia terveisiä. Alue ei ole mitenkään hirveän hyvin…
Italian focacciat ja bruschetat
Söin Italian reissuni ensimmäisen focaccian Riomaggioressa. Valitsin yksinkertaisen leivän, jonka päällä oli rosmariinia. Olin aiemminkin ounastellut, että focaccia on parasta leipää. On oikeastaan turha tehdä voileipiä tai burgereita mitään muuta leipää käyttäen, jos se on koostumukseltaan ja maultaan parasta. Toki terveyssyistä ruispalat ja jotkut kokojyväleivät ovat kannattavia. Ja uunituore patonki, tai mikä vain muu leipä…
Vesuviuksella pääsee patikoimaan vain pätkän
Jos minun olisi pitänyt päättää, olisinko mennyt Vesuviukselle vai Napoliin, olisin varmaan valinnut Vesuviuksen. Tulivuoret kiinnostavat. Mutta matka sinne oli vähän pettymys. Olin kuvitellut pääsevämme kävelemään laavakivien välissä mutkittelevaa polkua Vesuviuksen rinteillä. Mutta se ei ole siellä meininkinä. En oikein löytänyt mitään tietoa patikoinnista Vesuviuksella ja tämän kirjoituksen mukaan kaikki alempaa vuorelta lähtevät polut olisi…
Pestoa ja tuorepastaa Italian innoittamana
Vaikka olen etenkin viime kevään ajan kammonnut vehnäjauhoja ja myös ruokaöljyn käyttöä, antoi Italian reissu kuitenkin halun kokata niitä käyttäen. Vaikka vannon aasialaisen ruoan nimeen sen runsaine mausteiden käyttöineen, ihastuin myös Italian yksinkertaisiin ruokiin. Ruokaöljyn täytyy tietenkin olla extra virgin oliiviöljyä. Ennen en ikinä ole lorautellut öljyä salaatteihini, mutta koska Italiassa tilaamani salaatit olivat aika…
Pompei ja sen rauniot
Muistan Pompein lapsuuteni koulukirjoista tai ehkä jostain jo ennen sitä. Opin Pompein peittyneen tuhkaan. Muistelen nähneeni jonkun piirroskuvan pakenevista ihmisistä. Minulle jäi lapsena siitä sellainen mielikuva, että ihmiset jähmettyivät patsaiksi siltä istumaltaan tuhkan peittäessä heidät. Ihan aina en muistanut sen olleen Aku Ankasta tuttu Vesuvius-tulivuori, joka kaiken aiheutti. Kuitenkin tämä oli jotenkin vaikuttava asia ja…
Maailman paras pitseria on kasvisravintola
Maailman parasta pitsaa saa Napolista Da Michele -ravintolasta. Se on perustettu jo 1800-luvun lopussa ja tituleerattu vaikka missä maailman parhaat pitsat tarjoavaksi paikaksi. Ravintolasta saa vain kahta pitsaa: marinaraa, eli pitsaa, jonka päällä on tomaattia, valkosipulia ja öljyä sekä margharitaa, eli pitsaa, jonka päällä on edellisten lisäksi myös juustoa. Eli maailman parhaassa pitsapaikassa toinen pitsoista…
Cinque Terre osa 5: kävely Manarolasta Cornigliaan ja Riomaggiore
Tähän asti olimme kävelleet Cinque Terressä polkuja pohjoisesta etelään, mutta nyt otimme suunnan etelästä pohjoiseen Manarolasta Cornigliaan. Tämä siksi, että menimme aamupäivällä Manarolaan tarkistamaan, josko edes joku helpoista rantareiteistä (sininen numero 2) näiden viimeisten kylien välillä olisi sattumoisin auennut. Ei ollut ja kyse näyttää olevan isommastakin korjaustyöstä. Kuten ounastelimme, meidän piti ottaa reitti, joka kulkee…
Cinque Terre osa 4: kävely Vernazzasta Cornigliaan ja Bonassola
Jatkoimme seuraavana päivänä matkaamme siitä, mihin edellisenä päivänä oli jääty, eli otimme junan Levantosta Vernazzaan, josta lähdimme kapuamaan kohti Cornigliaa. Tämäkin reitti oli sininen polku numero 2 ja sen kulkemisesta piti maksaa vitonen. Jos yhtenä päivänä kävelee monta sinistä polkua, selviää käsittääkseni yhdellä maksulla tai pitää ostaa kävelypassi. Oli hurjan kuuma heinäkuinen päivä ja pelkkä…
Cinque Terre osa 3: kävely Monterossosta Vernazzaan
Monterossosta suorin polku Vernazzaan oli maksullinen ”sininen polku” numero 2. Se lähti Monterosson rannan eteläpäästä vähitellen ylöspäin. Jonkinmoisen nousun jälkeen tuli koppi, jossa viiden euron maksu piti maksaa. Vaikka kyseessä oli ”sininen polku”, niin se ei ollut mitenkään helppo kavuta. Kun nämä siniset polut Corniglian ja Riomaggioren välillä olisivat (nyt ne olivat kiinni) korkeusvaihteluiltaan vähäisiä,…
Cinque Terre osa 2: kävely Levantosta Monterossoon
Kävely Levantosta Monterossoon ei ehkä ole osa tyypillisimpiä kävelyitä Cinque Terressä. Tällä polulla olikin hieman vähemmän muita kulkijoita kuin Cinque Terreen kuuluvien kylien välillä. Kansallispuiston kävelyreitti numero 1 lähti Levantosta ja matka oli maisemiltaan ehkä kävelemiemme polkujen vaihtelevin. Levanton rantatieltä lähti kivirappuset ylös ja kohta pääsimme katselemaan Levanton rantaa ylhäältä päin viinipensaiden siimeksestä. Välillä polku kulki…
Cinque Terre osa 1: Levanto ja Cinque Terre yleisesti
Heräilin Eurolinesin bussissa Torinossa muutaman tunnin unien jälkeen. Milanon rautatieasemalla tapasin puoliskoni, jonka kanssa aloitimme kolmen viikon Italian matkan. Jätettyämme kamat rautatieaseman säilytykseen pyörimme pari tuntia Milanossa, josta emme kuitenkaan innostuneet. Venetsian päätimme jättää välistä, koska se poukkoaisi reitistämme. Palasimme siis rautatieasemalle ottamaan seuraavan junan Levantoon Cinquen Terren maisemiin. Cinque Terre koostuu viidestä kylästä, jotka…
Bussipysäkin etsimistä yöllisessä Nizzassa
Marseillesta ei päässyt joka päivä bussilla Milanoon, jonne minun kuitenkin piti päästä torstaiksi 11.7., koska puoliskoni saapui sinne silloin. Siksi ostin Eurolinesin luukulta bussilipun Nizzasta Milanoon. Bussi lähtisi kello 4 yöllä ja olisi perillä Milanossa joskus 10.30 aamulla. Nizzassa oli jo pimeää sinne saavuttuani. Kävelin rinkka selässä kävelykatuja ja asetuin rantabulevardille penkille lukemaan katoksen valaistukseen….
Marseillen toreja, ruokia ja näkymiä
Vietin Marseillessa kaksi päivää. Molempina päivinä kävelin Calanquesin kansallispuistossa, mutta aikaa jäi hyvin Marseilleenkin tutustumiseen. Yleisesti sanoisin Marseillen olevan välimerellinen, mukavan viimeistelemätön verrattuna Pariisiin, joka ei sekään niin kovin kiiltävä ole. Cours Julien ja sen lähistön kadut ovat ehdottomia katuja kävellä. En onnistunut käymään siellä kaikkien ravintoloiden ollessa auki, niitä on siellä vieri vieressä. Kello…
Calanquesin kansallispuisto Ranskan Marseillessa
Suuntasin Ranskan etelärannikon Marseilleen, koska minun piti muutenkin matkata kohti Italiaa. Marseillen valitsin, koska siellä sijaitsee Calanquesin kansallispuisto. Olin nähnyt pari kuvaa ja lukenut tästä Ranskan rannikolla sijaitsevasta uudesta kansallispuistosta Norwegianin lentoyhtiön lehdestä (oli muuten kerrankin muille kuin bisnesmatkaajille suunnattu lentoyhtiön lehti), jonka toukokuun numerossa esiteltiin hienoja luontokohteita, joissa on harrastettu fyysisiä itsensä ylityksiä. Siihen…
Erikoinen YesWeCamp -leiri Marseillessa
Ranskan etelärannikon Marseilleen on Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden nojalla perustettu muutamaksi kesäkuukaudeksi YesWeCamp -leiri. EU:n kulttuuripääkaupunkiteema on mielestäni hieman byrokraattiselta, päälleliimatulta ja elitistiseltä kalskahtava ilmiö, mutta YesWeCamp riisuu tuon kuvitelman. Teemavuoden nojalla aktiiviset ihmiset voivat järjestää kaikenlaista kivaa. Löysin YesWeCampin ihan vain Hostelworldistä etsiessäni halvinta majoitusta Marseillessa. Sänkypaikka maksoi 18 euroa. Mutta sänkyni ei tosiaankaan ollut missään…
