Ryhdyin lakto-ovovegetariksi 12-vuotiaana 90-luvun alussa. Minulle on hieman hämärää mistä se lähti, mutta eiköhän sillä ollut tekemistä sellaisten mielikuvien kanssa, että kasvisruoka on hyvää tekevää. Olin kyllä ollut luonnonsuojeluliiton ja WWF:n jäsen, ehkä Suomen eläinsuojeluyhdistyksenkin, ja olin viidennellä luokalla pitänyt esitelmän saimaannorpista. Mutta en ollut hippityttö, vaan kiinnostunut muodista ja sen sellaisesta. Luulen että Yves…
Matka majapaikasta koiratarhalle Chiang Maissa
Care for Dogsin koiraturvatarha ja majapaikkani Nugent Waterside sijaitsevat parin kilometrin päässä toisistaan Hang Dongissa, joka taas sijaitsee yli 10 km etelään Chiang Maista Pohjois-Thaimaassa. Taisin saada Moottoritiellä on puuma -blogin Tyämatka-postauksesta idean kuvata reittiä majapaikastani koiratarhalle. Lue myös: Vapaaehtoisena koirien turvatarhalla Chiang Maissa >>
Kettukusut Uuden-Seelannin Waitomossa
Luulin kirjoittavani jutun opossumeista. Luulin tavanneeni Uuden-Seelannin Waitomossa kaksi yllättävää opossumia, mutta sen lajin edustajat elävätkin vain Ameriikoissa, ne näyttävät vähemmän pehmoisilta ja toinen nimitys niille on pussirotta. Näkemieni olentojen oikeaksi nimeksi arvasin sitten kusun, koska muistin nähneeni luontodokumentin, jossa näitä näkemiäni olentoja itsepintaisesti kutsuttiin kusuiksi ja se ihmetytti silloin. Sekavuuden nimissä aiheuttaa se, että nämä Uuden-Seelannin ja Australian elätit…
Hongkong teki vaikutuksen: pilvenpiirtäjiä ja luontoa
Minulla on ollut Hongkongin suhteen sellainen jännä kutina, että tykkäisin siitä paljon, ja se on kiinnostanut minua uusista suurkaupunkikohteista eniten. Pääsin ihan lyhyesti käymään siellä syyskuun lopussa. Ehdin kierrellä Hongkongissa ehkä viisi tuntia, kun minulla oli siellä kymmenen tunnin odotteluaika matkallani Bangkokiin. Enpä ole sellaista paikkaa ennen nähnyt eikä toista varmaan ole. Olen käynyt New Yorkissa,…
Ruokahaaste reissaajille: vastaukseni
Matkabloggaajat.fi -sivulla olen nähnyt monien ottaneen vastaan haasteen vastailla ruokaa koskeviin kysymyksiin ja tässä olisi minunkin vastaukseni. 1. Mikä on lempiruokalajisi? Huolella tehty thaimaalainen tom kha -keitto, josta en suinkaan ole saanut parhaita versioita Thaimaassa. Nautin myös kunnollisista salaateista, joita harvemmin saan mistään ravintoloista. Vaikea sanoa mikä olisi lempiruokalajini kun mikä vain riippuu siitä…
Kasvissyöjäfestivaalien tarjontaa Bangkokissa
Pääsin toteuttamaan haaveeni ja katsastamaan millainen ruokatarjonta on Bangkokissa kasvisfestivaalien aikana. Pidin meiningistä etenkin kiinalaisen kaupunginosan eli Yaowaratin Talat Noi -kortteleissa. Toisaalta olin odottanut laajempaa tarjontaa. Olin kyllä jo ennestään tuttu Thaimaan jay-kasvisravintoloiden tarjonnan kanssa ja siksi katukojujen ruoat eivät olleet niin yllätyksellisiä, koska tiesin mitä odottaa. Friteerattujen ruokien määrä oli suuri ja on aika…
Kokeneiden juttuja Matkabloggaajat.fi -sivustolla
Oli oikein mukavaa havaita Matkabloggaajat.fi -sivusto ja hakeutua sinne myös Reissausta ja ruokaa -blogilla. Etusivulla pääsee selaamaan valikoituja juttuja artikkelikuvineen ja juttujen ensimmäisine lauseineen aivan kuin minkä vain blogin etusivulla, paitsi että tässä on mukana jokunen kymmen eri blogia ja siten mahtava määrä tuoreita tarinoita eri kirjoittajilta. Netissä on joitain sivustoja, joihin on koottu matkablogeja, mutta…
Kasvisfestivaalien vietto Bangkokissa
Hyvä että satuin varaamaan Thaimaan lentoni jo syyskuun lopulle, koska tänä vuonna 2014 Thaimaan kasvisfestivaalit alkoivat jo 23. syyskuuta. Useimmin festivaalit sijoittuvat lokakuun puolelle ja tarkistin tämän vuoden juhlapäivät vasta liput jo varattuani. Itse asiassa tänä vuonna kasvisfestareita juhlitaan kahdesti, seuraavan kerran jo lokakuun lopulla. Noin kerran sadassa vuodessa tähtien asennot ovat kiinalaisen kuukalenterin mukaan sellaiset, että juhlitaan…
Thaimaan kasvissyöjäfestivaalit
Suunnilleen kaikkialla Thaimaassa, minne on aikoinaan muuttanut kiinalaisia, juhlitaan myös vuosittaisia kasvisfestivaaleja. On hiukan jännä että tapahtuma on nimetty kasvissyöjäfestivaaleiksi (thaiksi tesagan gin jay ja englanniksi vegetarian festival), koska niihin liittyy niin paljon muutakin kuin ruokapuolta. En aio avata tapahtuman uskonnollisia koukeroita, koska ne vaikuttavat pitkällisiltä ja niistä on useampia tulkintoja. Kiinalaiset uskonnot tapaavat mennä…
Mistä pidän thaimaalaisissa
Nyt kun olen taas tauon jälkeen Thaimaassa, on alkumatkan euforiassa hyvä kirjoittaa mistä pidän thaimaalaisissa. Thaimaalaiset ovat mahtavia koska he ymmärtävät syömisen päälle. He ostelevat ruokia pienissä nyssäköissä ja menevät nautiskelemaan niistä kotiinsa. Tai sitten kyykkivät kadulla lurpiskelemassa soppia. Katukojujen myyjät tietävät että ihmisille pitää tarjota hyvää ruokaa, joka maistuu joltain. Ei syötetä nahkeita perunoita…
Miten vältät huijaukset Thaimaassa
Ihan ensimmäiseksi kannattaa rentoutua tämän huijatuksi tulemisen suhteen Thaimaassa. Nimittäin todennäköisesti tulet huijatuksi, huomasit sitä tai et. Näitä voi olla erilaisia tilanteita. Tyypillisimmin se liittyy takseihin tai tuk tukeihin tai sitten tavaroiden ostamiseen. Suuria summia tuskin menetät, tulet vain maksamaan tuotteesta tai palvelusta enemmän kuin hintatasoon nähden pitäisi. Laske paljonko vaihtorahaa pitäisi tulla ja paljonko…
Lihaa muistuttavat kasvistuotteet Thaimaassa
Feikkilihojen huono puoli on se, jos jotkut luulevat ettei vegaaniruoka ole mitään ilman niitä. Näinhän se ei ole. Suomessa en juurikaan osta lihaa muistuttavia kasvisvalmisteita. Syön tyytyväisenä lähinnä tofua, papuja ja soijamaitoa, vähän myös siemeniä ja pähkinöitä. Suomessa saan itse kokatessani laittaa jokaiseen salaattiini purkillisen kikherneitä tai muita papuja ja tofua menee helposti puoli kiloa päivässä….
Vakuumipakkaukseen pakkaaminen
Kokeilin ensimmäistä kertaa pakata vaatteita vakuumipakkaukseen. Eli kaupoissa myydään jättimäisen minigrip-pussin näköisiä muovipusseja, joiden idea on saada niistä puristettua mahdollisimman hyvin ilmat ulos ja saada sisus tiiviiksi. Kaikkein tiiviimmän tuloksen saa pusseista, joista imetään ilmat ulos pölynimurin avulla. Ensin laiton vaatteet päällekkäin sopivan kapeaksi nipuksi, jotta menevät tasaisesti pussin sisään. Sitten suljin aukon huolellisesti. Käänsin…
Syö vihreitä papuja
Vihreät pavut ovat jostain syystä olleet suomalaisessa keittiössä alikäytetty ruoka. Niissä on varmasti lukuisia vitamiineja, hivenaineita ja proteiiniakin miksi niitä pitäisi syödä, mutta pääpointtina tuon esiin, että ne ovat mahdottoman hyvän makuisia. Minulla on aina ollut lykky siinä, että vihreitä papuja on aina kasvatettu vanhempieni luona maalla. Syksyisin saan syödä niitä tuoreeltaan höyrytettynä tai keitettynä,…
Alennuskoodit matkavarauksissa
Kaupallinen yhteistyö. Olen vähän jälkijättöinen monissa nettiin liittyvissä uusissa jutuissa. Tänä kesänä matkustin pari kertaa junalla kirjautumatta Veturiin ja tarkistamatta mahdollisia alennuksia ja kesti myös tajuta, että Matkahuollon busseissakin saa nykyään netistä ostamalla lippuja yli puolet halvemmalla kuin bussista. Nyt tutustuin siihen miten CupoNationin alennuskoodit toimivat. Kaverini ovat jakaneet Facebookissa tai sähköpostissa jotain Groupon-juttuja, mutta…
Lanna-tyyliä Chiang Maissa Thaimaassa
Osa Pohjois-Thaimaasta on ollut aikoinaan Lannan kuningaskunta ja siitä pohjautuu, että sen aikakauden tyyliä kutsutaan lannaksi. Pitäisi varmaan olla aika asiantuntija tunnistaakseen jotkut esineet ja rakennusten yksityiskohdat varmasti nimenomaan tuohon aikakauteen kuuluviksi. Olen vapaasti tulkinnut lannatyyliin kuuluvan tumman puun (yleensä tiikkiä), koukeroiset puukaiverrukset, kultaiset koristekuviot ja muutenkin sellaisen aika maanläheisen mutta koristeellisen selvästi aasialaisen tyylin….
Hua Hinin kasvisravintolat Thaimaassa
Hua Hinin keskustassa on kolme perinteistä thaimaalais-kiinalaista jay-kasvisravintolaa. Turistiravintoloiden sijaan ne ovat halpoja paikallisille suunnattuja ravintoloita, joista yleensä saa nuudelikeittoa, valmiiksi vitriinissä olevia curryja ja erilaisia lihaa imitoivia kasvistuotteita. En tiedä minkä makuisia katujen curryravintoloiden pitkään hautuneet lihacurryt ovat, mutta mielestäni turistiravintoloiden curryt ovat parempia kuin näiden jay-kasvintoloiden. Thairuoat eivät yleensä ole parempia pitkään hautuneina ja…
Naisten kirjoittamia matkakirjoja
Yksi harvoista lukemistani Thaimaahan sijoittuvista naisen kirjoittamista kirjoista on Cleo Odzerin ”Patpong Sisters”, ja sekin on tutkielma prostituutioon liittyen. Nyt luin myös suomalaisten Annabella ja Annika Åsvikin kirjoittaman ”Miesten paratiisin” myöskin tuohon aiheeseen liittyen. Annika Ardin (ent. Åsvik) on kirjoittanut myös yleisemmän ohjekirjan Thaimaahan, ”Nauti Thaimaasta”, mutta siinä ei ole sellaisia omakohtaisia kertomuksia Thaimaassa elämisestä,…
Ihana Soul Mama´s Kitchen
Tänä kesänä on tuntunut, että kasvisruokaa tarjoava Soul Mama´s Kitchen on monessa mukana. Viime viikonloppuna niillä oli ruokateltta Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla, keittiön nimi on näkynyt Ravintolapäivissä ja ne olivat mukana mm. Flow Festivaaleilla, joissa tänä vuonna oli kasvisruokateema. Soul Mama´silla on hirveän hyvää seitankebabia. Oriental seitan kebabin sisältö on ihanan kosteaa ja mausteista, siinä seitan on vuoltu ihan…
Eläinsuojeluvinkkejä matkalaisille
Ihmisillä on kotimaissaankin loputtomasti opittavaa eläinten asiallisesta kohtelusta, mutta ulkomailla vieraillessa saattaa vasta ollakin vaikeaa arvioida mikä on eläinystävällistä ja mikä ei. Jos Suomessakin on välillä liian vähän tietoa eläinten oloista, niin muiden maiden käytännöistä tiedetään usein vielä vähemmän. Saattaahan jollekin tulla yllätyksenä esimerkiksi että härkätaistelussa härkiä silvotaan keihäillä ja tapetaan eläin hitaasti. Tai ettei miljardin intialaisen maidonjanoa sammuteta vapaana…
Talvinen Istanbul
Kävin Istanbulissa vuodenvaihteessa 2010–2011. Ainakaan tuohon vuodenaikaan ja yksin matkustaen olisi seitsemän päivää ollut vähän pitkä aika, joten kävin myös Kappadokiassa parin päivän ajan. Toisaalta minulta jäi Istanbulissa kokonaan näkemättä Bosporinsalmen toinen puoli ja varmasti vaikka mitä. Mutta sää oli kuin Suomessa harmaassa lokakuussa tai huhtikuussa eikä mielestäni otollinen oleskeluun ulkosalla. Toppatakki, kaulahuivi, pipo ja käsineet…
Istanbulin kasvisruoat
Turkkilainen ruoka on mieleeni, kuten lähi-itäläinen ja pohjoisafrikkalainen ruokakin, joilla on kaikilla paljon yhteistä. Muutama vuosi sitten Istanbulissa ja Kappadokiassa käydessäni hämmästyin kuitenkin siitä, etteivät falafelit näyttäneet kuuluvan turkkilaiseen tarjontaan. Silloin löysin Happy Cow -sivuilta yhden falafel-paikan, jota en kuitenkaan löytänyt Istanbulin Taksimin alueella liikkuessani. Istanbulin keskustassa oli muutama kasvisravintola, joista parissa vierailin. Pohjoisemmasta ja Bosporinsalmen toiselta…
Linssikeiton valmistaminen
Perusruoanlaittoni on yleensä vain salaatteja ja paistettuja vihanneksia tofulla. Tänä kesänä olen nostanut palkokasvien käyttöä. Yksi syy on ehkä etten käyttäisi soijaa ihan niin paljon. Mutta suurempi syy on ehkä se, että mökillä oli niin helppo hoitaa proteiinipuoli kumoamalla salaattiin papuja kuten kikherneitä, kidneypapuja ja valkoisia papuja. Papuja suosiessani olen uudestaan löytänyt linssikeiton. Siitä saa…
Talvehtimissuunnitelmani 2014 – 2015 Thaimaa ja Goa
Suomen lomaani on jäljellä enää muutama viikko ja sehän passaa. Säät Suomessa ovat muuttuneet taas sellaisiksi että tekee mieli käpertyä kokoon sisätiloihin peiton alle. Lähden syyskuun lopussa takaisin Thaimaahan. Saapuessani Bangkokiin siellä on jo 23.9. (päivämäärä vaihtelee vuosittain) alkanut monipäiväiset Vegetarian Festivalsit. Silloin ymmärtääkseni suurin osa kiinalaisen kaupunginosan ruokakojuista siirtyy myymään kasvisversioita ruoistaan. Todennäköisesti myös ylimääräisiä…
Yhteinen vai erillinen matkakassa?
Ei varmaankaan löydy nolompaa tapaa mokata matkakumppanin kanssa reissulla, kuin jos maksattaisi itseään vähävaraisemmalla kaverilla enemmän yhteisiä menoja kuin mitä itse maksaa. Tällainen tilanne voisi kai sattua paremmin tienaavan unelon ja vähävaraisemman kainostelijan välillä. Jos esimerkiksi yhteisiä ravintolalaskuja ei maksettaisi omien kulujensa mukaan, voisi helposti käydä niin että molemmilla matkalaisilla olisi reissun lopussa jotain hampaankolossa….
Puoli vuotta Thaimaassa: reitti
Puoli vuotta Thaimaassa meni nopeasti, kun siihen kuului erilaisia jaksoja. Ensin olin kuukauden itsekseni liikenteessä, sitten tuli kumppanini ja sukulaisia pariinkin otteeseen ja työskentelin hieman Koh Taolla. Näistä syistä ensimmäisten kolmen kuukauden aikana tuli pyörittyä kahteen otteeseen sekä Koh Sametilla, Pattayalla että Hua Hinissä ja muutenkin mentyä vähän ristiin rastiin. Kolme ensimmäistä kuukautta humahtivat siinä ja sitten pitikin lähteä…
Eläinsuojelukeskus Tuulispää Somerolla
Somerolle on muodostunut vähitellen eläinsuojelukeskus, jossa on 45 eläintä. Niitä ei ole haalittu tuotantoeläimiksi, näyttelykappaleiksi tai muutenkaan ihmisten iloksi tai hyödyksi, vaan ne ovat syystä tai toisesta kotia tarvinneita tapauksia. Esimerkiksi kaikki hevoset ovat eläkkeelle siirtyneitä ja villisika Osku on yksi tappotuomion saaneesta kesystä villisikalaumasta. Mukana on viisi hevosta ja kaksi lehmää neljä lammasta ja neljä vuohta kaksi sikaa (villisika…
Ravintolapäivänä pitäisi tarjota kohtuuhintaisia maistiaisia: raportti 17.8.2014
Ennen 17.8.2014 pidettyä ravintolapäivää listasin löytämäni kasvispaikat Helsingin keskustan seudulta. Lähdin sitten listani avulla kiertämään joitain paikkoja. Aloitin kierrokseni brunssilla Pasilan Rauhanasemalla. Seitannakit ja tofukokkeli vetosivat. Lopulta kuitenkaan nämä eivät edustaneet brunssin parhaimmistoa, vaan parasta oli brunssipöydästä vapaasti otettava perunasalaatti, tapenade, hummus ja jälkiruoista uuniomenaviipaleet vaniljakastikkeella. Myös focaccia oli kuulemma tosi hyvää. Nakkia ja tofua…
Kasarmitorin ruokarekat keskiviikkoiltaisin
Helsingissä on uusi oikein hieno tapahtuma tänä kesänä, kun Kasarmitorille kerääntyy keskiviikko-iltaisin ruokarekkoja. Luin jostain, että Street Food Carnivaliin osallistuvilta rekoilta, kärryiltä ja kojuilta odotetaan että ne suhtautuvat ruokaan intohimoisesti siten, että tarkoitus ei ole vain myydä jotain mistä saa rahaa. Tarkoituksen pitää olla halua tarjota ihmisille jotain hyvää. Eli juuri sitä mitä kirjoitin maaliskuussa jutussani Katuruoka vaati Suomelta pieniä…
Ravintolapäivän kasvispaikat 17.8.2014 Helsingissä
Listasin tähän ravintolapäivän kasvisravintoloita Helsingistä, ainakin sellaisia mitä löysin ja mitkä voisivat olla kulkureitilläni. Boldatulla ovat ne, jotka kiinnostavat minua erityisen paljon tarjontansa takia. Täydentelen tätä listaa sunnuntaihin asti kunhan löydän lisää tietoa. Kamppi Raw Spot raakabrunssi kakkuineen klo 10-15 Kalevankatu 55 Rawmentin raakakakut klo 13-18 Bulevardi 12-14 Punavuori Vegan for Fit & Fun vegan…
Kauneudenhoito Thaimaassa
Jotkut menevät Thaimaahan spa-lomille ja toiset ottavat siellä kaikenlaisia hoitoja koska on loma ja koska on halpaa. Minulla on muodostunut Thaimaan lomieni kantapaikaksi Shewa Spa Soi Rambuttri-kadulla Bangkokissa. Se on Khao San Roadin vieressä rinnakkain kulkeva katu Banglamphun reissaajien suosimassa kaupunginosassa. Sen sijainti on kätevä, hinnat kohdillaan, palvelu yleensä tavallista parempaa ja puitteet mukavat. Vissiin useimmat…
Säästövinkit matkakassaan osa 7 – älä ostele tiliäsi tyhjäksi
Matkustelijat kohtaavat aina kysymyksiä siitä, miten onnistuvat rahoittamaan harrastuksensa. Ihmisillä tilanteet vaihtelevat suuresti, on erilaisia palkkatasoja, lapsia, erihintaisia asumuksia. Mutta moni saattaisi kyetä säästämään muuttamalla arjen rahankäyttö- ja kulutustottumuksia. Lyhyesti sanottuna rahaa tuskin jää säästöön, jos kokee pystyvänsä ostamaan jotakin aina siihen asti kunnes tili näyttää tyhjää. Monilla ihmisillä rahat eivät meinaa riittää oikeasti tarpeellisiin ostoksiin, joten puhun tässä toisenlaisista…
Joensuun visiitti
Ilosaarirokin aikana jätin suosiolla kamerani kotiin, mutta pääsin kuvailemaan kaupunkia myöhemmin kesällä. Päivän ohjelmaan kuului: Torilla käynti. Lauantaina kello 15 tori alkoi jo tyhjenemään kojuista. Söimme yhteisen annoksen intialaisesta kojusta ja torikahvit päälle. Kahvila Houkutuksessa käyminen, soijalattea tarjolla. Loistavaa ruokaa Kerubissa Ilosaaren saaressa. Kuhansalon ulkoilualueella käyminen ja vesistön tuijottelua. Ohi ajoi uskomattoman hitaasti tukkeja hinaava…
Heinävesi ja Enonkoski
Heinävesi ja Enonkoski ovat kaksi tosi pientä, mutta kesäisin jotenkin nostalgista ja nättiä paikkakuntaa. En ehkä selviäisi niissä talven yli hengissä, mutta ovat mukavia paikkoja piipahtaa.
Valamon luostari Heinävedellä
Valamon luostari on vähän eksoottinen paikka useimmille suomalaisille. Luterilaisuuden keskellä eläneille munkit kaapuineen, mehiläisvahakynttilä-tuohukset ja heiluteltavat hajukupposet ovat tuulahdus idästä. En oikein ymmärrä mikä minuun teini-iässä iski, kun päätin aikoinaan viettää viikon työelämääntutustumisjaksoni tuolla luostarissa. En oikeasti kykene hirveästi analysoimaan mistä oli kyse, ei ainakaan mistään uskonnollisesta herätyksestä. Muut siellä olleet siviilit olivat tietysti hiljentymässä tai…
Koh Sametin rantakierros
Koh Samet on pitkulainen saari, jonka voi kävellä päästä päähän päivässä. Ylä- ja alamäkiä on, mutta ne pystyy kävelemään. Helpointa on kävellä saaren keskellä kulkevaa osaksi päällystettyä tietä, mutta rantoja pitkin kulkeminen on paljon mielenkiintoisempaa. Ihan etelästä vaikutti olevan vaikea kulkea Ao Pakarangilta kohti pohjoista, joten palasimme jonkun matkaa tietä pitkin pohjoista päin. Kaikki Koh…
Pinaattikeitto intialaisittain
Halusin tehdä pinaattikeiton, joka ei olisi valkokastikepohjaista vehnäjauhoista suolalla ja pippurilla varustettua perinteistä tyyppiä. Semmoinenkin on mielestäni tosi hyvänmakuista, mutta ei kovin terveellistä. Koska toinen minulle tyypillinen pinaatti- tai nokkosruoka on intialainen palak-kastike, päätin tehdä keiton sen pohjalta. Katso palak-mutterkastikkeen ohje >> Intialainen pinaattikeitto 3 litraa tuoretta pinaattia tai nokkosta 6 pientä sipulia varsineen tuoretta inkivääriä…
Koh Sametin ilmiöitä ja ruokatarjontaa
Koh Sametilla vaikuttaa käyvän aika monenlaista porukkaa. Sinne tulee thaimaalaisia ja aasialaisia turisteja, mutta ei kuitenkaan isoja kiinalaisten ja venäläisten ryhmiä kuten vaikkapa Koh Larnin saarelle. Siellä näki ruotsalaisia, suomalaisia ja venäläisiä lapsiperheitä, mutta myös nuoria reppureissaajia. Lisäksi saari kuulemma on Bangkokin expatien suosiossa, jotka eivät kuitenkaan erotu muusta ulkomaisesta biitsiväestä. Mutta jotenkin mikään turistiryhmä ei…
Koh Samet: hieno saari lähellä Bangkokia
Jotenkin luulisi, että Koh Samet olisi pilalla. Sinne kun pääsee Bangkokista bussilla muutamassa tunnissa seitsemällä eurolla. Siitä olisi voinut tulla Phuketin tapainen, vaikkakin siihen verrattuna pienen pieni turistisaari, tai että parin tunnin matkan päässä oleva Pattaya olisi tuonut sinne vaikutteita. Mutta ei. Koh Samet on kivoimpia rantapaikkoja, joissa olen Thaimaassa käynyt. Jonkun verran olin ennestään kuullut,…
Kummallisia käpyjä maailmalta
Yksi matkustelun hauskuutuksia on ihmetellä luontoa: saniaismetsiä, erilaisia palmuja ja päällyskasveja. Kukkia enemmän huomioni kiinnittyy ehkä enemmän sieniin ja marjoihin. Kummallisia käpyjä olen intoillut etenkin siksi, että olen raahannut niitä maailmalta Suomeen koristeiksi. Australiassa on oudon eläimistön lisäksi kummallisimmat kävyt. Eukalyptuksen ja banksian siemenkodat ovat kotonani päätyneet lähinnä sisäkasvien juurelle. Myinpä kerran kirpparillakin ylijäämäkäpypussin.
Bambikaupunki Nara Japanissa
Lyhyen junamatkan päässä Kiotosta on vanha Naran kaupunki. Naran rautatieasemalta on lyhyt kävelymatka puistoon, jossa liikkuu vapaana kymmeniä ellei satoja bambeja. Ne ovat kesyjä ja matkalaisen tulee ottaa vakavasti neuvot siitä ettei repun ulkopuolelle saa jättää mitään näkyviin. Heti puistoon tullessa näin kun yksi bambi alkoi syömään esitteitä yhden turistin repun sivutaskusta. Yhden bambin näin…
Toukokuinen Koh Phi Phi Thaimaassa
On kiva yllättyä paikoista positiivisesti. Thaimaan Koh Lantalla kuulin Koh Phi Phin saaresta huonoa: roskaisia ja lasinsirpaleisia hiekkarantoja, viemärinhajua, ruuhkaa, melua ja bilemenoa. Phi Phin maine on olla hedonistinen rantajuhlasaari. Toukokuinen Koh Phi Phi oli kuitenkin ihan kiva paikka. Phi Phi on varmasti erilainen korkeasesonkiaikaan, jolloin saaren jätehuolto ehkä karkaa käsistä samalla tavalla kuin baarien…
Tofun paistamista ja maustamista mökillä
Blogini luetuin juttu on pitkään ollut Tofusta ja sen valmistamisesta. Siinä lähinnä kerron miten on koostumukseltaan erilaisia tofuja ja miten niitä kannattaa valmistaa. Perusjuttuhan on paistaa tofua eri ruokiin, kuten wokkeihin, salaatteihin tai tofupihviviipaleiksi. Sitä varten tofu pitää jotenkin maustaa ja jutussa annan siihen vinkkejä. Koska vietin juuri puoli vuotta Thaimaassa ilman omaa keittiötä, olen…
Matkailuautolla Brysselistä Tanskan kautta Suomeen
Matkustin heinäkuun alussa matkailuauton kyydissä Brysselistä Helsinkiin ja reitti kulki Hollannin padon, Saksan Schleswig-Holsteinin, Tanskan isojen saarten ja Ruotsin kautta. Suosittelen tuota reittiä vain, jos kohteet matkan varrella kiinnostavat muutenkin ja aikoo pysähdellä ja tutustua paikkoihin. Muutoin kannattaa ottaa lautta Travemündestä Helsinkiin, koska matka tulee siten saman hintaiseksi ellei halvemmaksikin, ja säästytään puuduttavalta ajamiselta ja aikaakin menee…
Junalla kulkeminen Thaimaassa
Otettuani yöjunan Chiang Maista Bangkokiin ihmettelin miksi ikinä kuljen bussilla silloin kun junallakin pääsee. Nukun junien makuupaikoilla täydellisen hyvin ja lisäksi junista näkee paljon parempia maisemia kuin bussista. Junat kulkevat maaseudun peltojen ja asumusten keskellä, kun taas bussista näkee puuduttavaa maantietä, jonka varrelle jostain syystä rakennetaan melko rumia betonirakennuksia. Suorastaan nautin junailusta silloin kun ei…
Omaa luokkaansa oleva Amsterdam
Belgian Brysselin ja Gentin jälkeen mietin kiinnostaako minua edes mennä ja kierrellä Amsterdamissa. Siellä kun on ne samat vanhat talot ja kanaalit. Mutta ei Amsterdam ole kuin muut. Se on varmaankin Keski-Euroopan eläväisin kaupunki ja edustaa erilaista kulttuuria kuin vaikka vilkkaat Barcelona ja Napoli. Olen muillakin reissuilla aloittanut rautatieasemalta Damrak-kadulle jatkaen. Se on jotenkin röyhkeä…
Vegaanina Amsterdamissa
Aluksi katsoin Happy Cow-sivuilta, että Amsterdamissahan riittää kasvisravintoloita. Mutta sitten katsoin tarkemmin, ettei valikoima ehkä ollutkaan niin loistava kuin miltä aluksi näytti. Moni ravintola näytti olevan auki vain iltaisin. Lisäksi kaikki eivät olleet ihan tavallisia ravintoloita, vaan jonkinlaisia kansankeittiöitä. Maoz Vegetarian Amsterdamissa on useampi Maozin falafelkioski. Ennen niillä oli kioskimökki ihan päärautatieaseman edessä, mutta nyt lähin…
Brysselin paloja: tekemistä, näkemistä ja ruokaa
Viime kesän tapaan vietin aikaa Brysselissä juhannuksen aikoihin, tällä kertaa jopa pari viikkoa. En ollut suunnitellut ajalle mitään enkä lomalaisena oikein edes hahmottanut etukäteen enkä jälkikäteen kauanko siellä olinkaan ja mitä tein. En viitsinyt olla tehokas Brysseliin ja Belgiaan tutustuja ja vietin pari päivää lähes sisätiloissa lokoillen. Muutoin kävin näissä: Juomassa pinacoladaa Saint Gillesin kaupunginosassa Parvis…
Rento kanavien ja vanhojen kujien Gent Belgiassa
Belgian Gent saattaa olla matkailijalle paras kohde Belgiassa. Siellä on valtavasti vanhoja kapeita taloja, kanavia ja kirkkoja. Keskellä kaupunkia törröttää jopa legolinnan näköinen linna, jonka ympäriltä puuttuu turistikojut ja muu hälinä, mitä moisten nähtävyyksien ympärillä jossain muualla voisi olla. Gentissä eletään upeissa puitteissa rentoa elämää. Kanavien takia kaupunki on helpompi hahmottaa kuin Bryssel ja siellä sanotaan olevan vähemmän turisteja kuin kanavistaan…
Luxemburg on näyttävä pieni kaupunki
En ole tainnut koskaan kuulla että jonkun matkakohde olisi Luxemburg. Yleensä ihmiset vaikuttavat käväisevän siellä korkeintaan automatkoillaan Euroopan halki. Minäkin menin käymään siellä vahingossa, kun sain sinne kyydin Brysselistä muiden kyytiläisten suunnatessa kohti Sveitsiä. Vertaisin Luxemburgin kaupunkia upeaan Salzburgiin ja Italian kapeakujisiin kaupunkeihin. Luxemburg Citystä erityisen hienon tekee vanhaa kaupunkia kiertävä laakso. Se on kapea ja…
Khao Sanin viimeinen puutalo purettu?
Toukuussa hätkähdin Khao San Roadilla kolkutusta kuullessani. Kojuista ylöspäin katsoessani huomasin sinistä suojamuovia vedetyn kohtaan, jossa muistelin olleen jotain muuta. Joulukuussa olin kuvannut samalla kohdalla olevaa puurakennusta, joka taisi olla viimeinen Khao Sanin perinteinen puinen talo ikkunaluukkuineen. Tilalle varmaankin rakennetaan jokin hotelli, koska sellaisiahan katu on täynnä. Tänä keväänä minusta vaikutti siltä, että ravintoloiden ja…
Finnlinesilla Saksaan
Oltuani kymmenen päivää Suomessa otin laivan Finnlinesilla Travemündeen. Sieltä jatkoin asuntoauton kyydissä Brysseliin. Lautta lähti Vuosaaren satamasta, jonne pääsin kätevästi Vuosaaren metroasemalta numeron 78 bussilla. Lautta lähti kello 17.30 ja olin satamassa pari tuntia aikaisemmin ja hyppäsin auton kyytiin ja sillä laivaan. Pääsin karkuun Suomen surkeita juhannussäitä. Matka kesti yli vuorokauden, perillä Travemündessä oltiin joskus…
Bangkokin biletyspaikat ja CoB-keikka
Bangkok saattaa olla maailman paras biletyskaupunki. Siellä on eläväistä, halpaa, iloinen meininki ja melko turvallista. Minusta ainakin vaikuttaa siltä, etten kokisi oloani siellä vaivautuneeksi vieraassa menopaikassa, paitsi sitten jos joutuisin liian hienoon ympäristöön. Biletys ja kaljanjuonti eivät yleensä ollenkaan kuulu matkasuunnitelmiini. Mitäpä minä vieraiden ihmisten keskellä oikein tekisin kuin tarkkailisin ja kyllästyisin. En Suomessakaan tutustu baareissa…
Miksi vapaaehtoistyönteosta ulkomailla pitäisi maksaa?
En ole ollut innostunut menemään ulkomaille vapaaehtoistyöleireille lähinnä siksi, että ne maksavat. Ehkä asia on muuttunut, mutta joskus ne tuntuivat maksavan enemmän kuin mitä matkailu samassa kohteessa samalla aikavälillä maksaisi. Jotenkin on tuntunut siltä, että en halua maksaa siitä, että menetän mahdollisuuteni tehdä mitä milloinkin lystää. Mietin tässä tyypillisesti jotain projekteja Afrikasta, joita muistan joskus…
Vapaaehtoisena koirien turvatarhalla Chiang Maissa
Menetin sydämeni Care for Dogsin turvatarhan koirille Chiang Maissa. Vietin Care for Dogsilla yhteensä kolme viikkoa huhtikuussa ja touko-kesäkuun vaihteessa. Suunnittelen palaavani sinne ellei minulle muuta ilmaannu ja mikäli saan talouteni jotenkin turvattua. Koirien auttaminen oli suurimpia kokemuksia, mitä minulla on aikuisiälläni ollut. Mikä Care for Dogs on? Etsin netistä koiratarhoja Chiang Main alueelta ja löysin sitä kautta…
Bangkokin Chinatown
Jos Bangkokin kiinalainen kaupunginosa olisi oma erillinen kaupunkinsa jossain päin maailmaa, voisi se sellaisenaan olla käymisen arvoinen. Siellä on ahtaita kävelykujia, joskus kojujen välillä ahtautuu skootteri tai tavarakärryt. Kaduilla on kävelykäytävät otettu tehokkaasti haltuun. Erilaiset työpajat ovat suvereenisti ottaneet jalkakäytävän pajansa jatkeeksi. Monet työpajat vaikuttavat olevan kotien eteisiä ja iltaa istutaan kadulla. Jotkut ovat jopa…
Bangkokin Chinatownin kasvisravintolat
Bangkokin Chinatownista eli Yaowaratissa löytyy mukavasti kasvisravintoloita. Etenkin sen kyljessä olevassa Indiatownissa eli Phahuratissa on pienellä alueella monia thaimaalaisia ja intialaisia kasvisravintoloita. Suki Jeh Ru Yi (Ruyi Vegetarian) rautatieaseman lähellä Bangkokin päärautatieasema Hualamphongin läheltä löytyy kätevästi hyvä kasvisravintola Suki Jeh Ru Yi. Olen käynyt siellä ollesasni junalipunostomatkoilla ja saapuessani nälkäisenä Bangkokiin. Se oli myös lähimpiä kasvisravintoloita ja…
Mitä foodie tekee palattuaan maailmalta Helsinkiin?
En kaivannut Suomen ruokia puolen vuoden aikana Thaimaassa. En myöskään erityisesti kaivannut ruoanlaittoa, vaan ravintoloissa käyminen tuntui luonnolliselta. Silti ensimmäinen päiväni Helsingissä oli kovin ruokapainotteinen muiden asioiden hoitamisen ohella. Saavuin kotiin yöllä kolmen aikaan ja ennen nukkumista söin ruispalan, jonka päällä oli margariinia, sinappia, savutofua, kurkkusalaattia ja kurkkua. Aamulla meni muutama ruispala ensin margariinilla, sitten margariinilla…
Kissojen kaveri huolehtii sterilisoimisesta
Olen parin viimeisen kuukauden aikana kuullut kahdesta tapauksessa, jossa Aasiassa asuva länsimainen omissa sfääreissään elävä yrittäjä vastustaa kissojensa sterilisoimista. Eli meillä on ihmisiä, joiden mielestä on parempi antaa kissojen lisääntyä holtittomasti, antaa maailmaan syntyä aina vain lisää kissoja, joista kukaan ei halua pitää huolta. Kissat kuolevat autojen, mopojen ja hevoskärryjen alle, kuolevat sairauksiin joita kukaan ihminen…
Ao Nang on Krabin suosituin kohde
Jos ihmiset sanovat menevänsä rantalomalle Krabiin, luulen monien suuntaavan Ao Nangiin Krabin alueella, koska Krabin kaupungissa ei ole hiekkarantoja. Ao Nang on kiva kohde niille, jotka haluavat hyvä hiekkarannan, mahdollisuuksia käydä veneretkillä monilla kauniilla rannoilla ja hienoja merimaisemia. Itse turistikylä meren rannalla ei ole oikein kiva. Ravintolat ja puodit ovat epäpersoonallisia ja epäesteettisiä. Sinänsä kylä on…
