Entä jos Amerikoita ja Australiaa ei olisikaan valloitettu?

Jostain syystä vasta nyt minulle kirkastui, miksi en ole niin kiinnostunut Etelä-Amerikasta kuin Aasiasta: pidän Etelä-Amerikkaa liian eurooppalaisena. Se ei ole minulle niin eksoottinen kuin Aasia. Euroopassa matkailuhan ei ole minulle sitä samaa suurta matkailua kuin kauemmaksi meneminen, Eurooppa on liian tuttua. Toki Eurooppakin on kiinnostava ja siellä on minulle vaikka mitä tuntematonta, mutta ei…

Tunisian ruokatuttavuudet

Tutustun reissuissa aina erityisellä innolla paikallisiin hedelmiin. Bergamontti oli Tunisian reissulla uusi hedelmätuttavuus. Ennen olin kokenut sitä vain bergamontintuoksuisissa suihkugeeleissä ja hajusteissa. Sitruksellehan se tuoksuu, mutta jossain vaiheessa taisin epäillä, että ehkä se on vain joku sitruksen tuoksuinen kasvi sitruunaruohon tapaan, koska en itse hedelmään ollut päässyt missään tutustumaan. Ensimmäisenä Tunisian iltana kaupassa luulin ostavani…

Tunisin ympäristössä liikkuminen

Tuniassa porukkamme majoittui pääkaupunki Tunisin ulkopuolella olevalle Gammarthin alueelle, jossa pitäisi sijaita useita isompia hotelleja. Sitä ei vaan kauheasti huomannut, turistirysän tuntua ei ollut eivätkä hotellit pistäneet silmään. Ne katosivat puskien taakse hiekanvärisine seinineen. Pimeällä hotellit huomasi hieman paremmin valojen takia. Mutta monista taloista ei tiennyt, että ovatko he hotelleja, asuintaloja vai asutaanko niissä edes….

Tapana-saaren vuohet Tongalla

Tongan lomamme lopussa, oltuamme kyllästyneitä Vava´un saariryhmän sadekeleihin, menimme lopuksi muutamaksi päiväksi hieman kalliimpaan paikkaan Tapana-saarelle. Olimme homehtuneet Neiafun kylässä guest housessa ja nyt menimme lähellä sijaitsevalle saarelle Tapana Island Resortiin. Siellä kahta bungalowia eli tongalaisittain falea vuokrasi muistaakseni espanjalainen pariskunta. Bungalowit olivat rinteessä ja niiden terasseilta oli meri- ja saarinäkymät. Bungalowissamme oli makuuhuone, kylppäri…

Pallontallaajien foorumi on reppureissarin tietopankki

Mitä lähemmäksi lähtöni jonnekin reissuun tulee, sitä tiheämmäksi vierailuni Pallontallaajien keskustelufoorumilla käyvät. Näin se on mennyt jo vuosia. Foorumi on toiminut paitsi matkakohdetiedon hankinta-arkkuna, myös reissukuumeen purkupaikkana. Siellä kaikkia muitakin kiinnostaa vain matkustaminen. Välillä keskustelu on hiljaisempaa, eikä uusia viestejä foorumin eri osioihin tule. Mutta olin huomaavani talven ja joululomien tullen kirjoittelumäärän siellä kiihtyneen. Vaikka…

Huonoin sukelluskokemukseni on Sydneystä

Kävin open water diver -kurssin, eli sukelluksen peruskurssin vuoden 2005 lopussa Thaimaassa. Sukelluskertoja ehti kertyä vain parikymmentä, ja sitten oli kahden vuoden sukellustauko. Kun suuntasimme vuoden 2008 alussa Intiasta Sydneyhin, halusimme heti rynnätä sukeltamaan, kun siihen oli lämpimissä olosuhteissa taas mahdollisuus. Tai niin luulimme, sillä eihän Sydneyn vedet mitään lämpimiä ole. Koska sukelluksista oli aikaa,…

Tofusta ja sen valmistamisesta

Tofu on lempiproteiininlähteeni. Joillakin vegaaneilla lemppari saattaa olla hyvin maustettu gluteenista tehtävä seitan, soijarouhe tai muut teksturoidusta soijaproteiinista tehdyt tuotteet, kuten erimerkkiset soijasuikaleet tai -leikkeleet. Jotkut saattavat pitää eniten soija- tai muista pavuista tehdystä tempestä, ehkä joku ihan vain erilaisista pavuista ja linsseistä. Jotkut ehkä syövät paljon siemeniä ja pähkinöitä, kuten cashew-pähkinöitä, jos vain muuten…

Päivä Berliinissä Friedrichsainia etsimässä

Pääsin piipahtamaan Berliinissä matkalla Tunisiaan. Lentojen välillä oli vaihtoaikaa kymmenen tuntia ja lähdin Tegeliltä kaupungille. Edellisestä käynnistäni oli 15 vuotta aikaa, mikä hämmästytti itseäni, koska koin sen olevan kuitenkin jollain tavalla tuttu kaupunki. Maaliskuinen Berliini ei pannut parastaan Nyt maaliskuinen Berliini ei saanut minua yhtään haluamaan muuttaa sinne. Mietin vain sen olevan samaa kylmää kakkaa…

Merilevän syöminen maailmalla

Merilevän syöminen kuullostaa ehkä tosi hihhulitouhulta. Mutta aika moni syö nykyään sushina nori-merilevään käärittyjä rullia, joten ei se enää niin ihmeellistä ole. Japanissa on totuttu käyttämään muitakin merilevälajeja ja syömään esimerkiksi seesamilla maustettua vihreää merileväsalaattia eli goma wakamea. On hirveän kiehtovaa, että merestä saa tämmöistä syötävää. Koen merileviä kohtaan samanlaista uteliaisuutta kuin syötäviä sieniäkin kohtaan….

Reppureissaajan ja ostosten Delhi

Olen käynyt Delhissä kerran matkalla Goalle. Pysähdyin sinne kahdeksi päiväksi joulukuussa, jolloin siellä alkaa olla aika viileätä. Nukuin huoneessani useampi vaatekerros päälläni ja iltaisin oli pipollekin käyttöä. Päivisin kuitenkin aurinko lämmitti, eikä takkia tarvinnut. Delhissä reppureissaajille tyypillinen osoite on Pahar Ganj. Se on kaupunginosa lähellä vanhaa Delhiä, jossa on paljon halpoja majapaikkoja pienellä alueella. Mikään…

Lähdön odotukseni Tunisiaan ja muualle

Tänään lähden kohti Tunisiaa ja kumma kyllä jätin pakkaamisen viime päiviin. Usein fiilistelen lähtöä jo pitkään etukäteen pakkaamalla ja valmistautumalla. Tämä on siis sitä, että runsaan viikon matka noin lähelle ei tunnu niin isolta jutulta, vaikka odottelenkin ilolla. Yksi jännitysmomentti matkaan liittyy. Kun ostin lippuja Brysseliin, olin netissä täyttänyt väärin päin etu- ja sukunimitiedot. Aivan…

Miksi lottovoittaja tai sairastunut ei lopeta töitä?

Kaikki varmaan muistelevat joskus kuulleensa jutun loton päävoittajasta, joka jatkoi töitään ja elämäänsä ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Nämä ovat marginaalisia tapauksia ja liekö edes paikkansa pitäviä tarinoita. Lottovoittoajatusleikin rinnalla toinen, synkempi ajatusleikki on, että mitä tekisit, jos saisit kuulla eläväsi enää vaikkapa kuukauden. Tällaiset tilanteet ovat valitettavasti isoja lottovoittoja tavallisempia. Eilisen päivän Hesarissa…

Kasvissyöjien majapaikat

Kasvissyöjät voivat tietysti majoittua ihan minne tahansa. Mutta jos majapaikassaan aikoo syödä, siitä ei voi olla muuta kuin paljon hyötyä, jos paikka tarjoaa pelkkää kasvisruokaa. Jos perus backpacker-paikoissa majoituksen hintaan kuuluu aamiainen, se on  todennäköisesti missä päin tahansa maailmaa vain valkoista paahtoleipää, hilloa, voita, maitoa ja maissihiutaleita. Vaikka kasvissyönti ei automaattisesti tarkoita terveellisesti syömistä, niin…

Korjaamon brunssilla

Korjaamon brunssilla vegaani voi saada mahansa täyteen. Se taas on eri asia, kannattaako brunssin vegaanitarjonnasta maksaa 18 euroa. Ei ehkä. Hedelmälohkot, teet, kaksi salaattia, marjasekoitus, mehu, leivät ja valkoiset pavut tomaattikastikkeessa eivät ole sen arvoisia, mutta tulipahan kokeiltua hyvässä seurassa, joille kelpasi laajemmin tarjotut brunssiruoat. Teet, suodatinkahvi ja mehu olivat tarjolla baarin puolella, jonne sai…

Nuku´alofa, Tongan pääkaupunki

Matkasimme Uudesta-Seelannista Tongan kuningaskuntaan helmikuun alussa 2008. Tongalla sai oleskella ilman viisumia kuukauden ajan, joten paluulennot Aucklandiin olivat vasta kuukauden päähän. Oli kivasti aikaa tutustua saariryhmään. Nuku´alofan lentokentällä vastaan tuli ihana kostea ja kuuma ilma. Kenttä oli pieni ja leppoisa, eikä taksikuskit olleet kovia sähläämään. Otimme kyydin keskustaan pienen tinkauksen jälkeen. Polttoainekulut olivat saarilla kuulemma…

Vegan Backpacker -blogi

Päivitys: Blogia ei enää ole. Nyt löytyi huippuhyvä blogi vegaanien reppureissauksesta, Vegan Backpacker. Tai aluksi luulin niin, mutta blogi on itse asiassa jäissä: Jutut ovat yli vuoden vanhoja. Tuoreiden juttujen sijaan sivuilta löytyy selkeästi jaoteltua hyvää infoa vegaanina reissaamisesta ja matkustelemisesta ylipäätään monissa maissa. Useimmat jutuista ovat sivuja pitävän pariskunnan matkoiltaan kirjoittamia, mutta juttuja oli…

Miksi tsunamielokuva koskettaa

En tiedä, mitä oikein ajattelin mennessäni katsomaan tapaninpäivän tsunamista kertovan elokuvan Selviytyminen. Ehkä ainoa ajatukseni oli, että elokuva sijoittuu Thaimaahan, täytyy mennä katsomaan. Menin sitten katsomaan leffan noin pahasta aiheesta. Maailmalla tapahtuu luonnonkatastofeja, mutta ei mikään ole liipannut suomalaisia niin läheltä kuin vuoden 2004 tsunami. Kuolihan sen takia 179 suomalaista, eli se on pahin yksittäinen…

Sopot Puolan rannikolla

Vuoden 2009 Euroopan matkailuautoturnee alkoi saapumalla lautalla Puolan Gdyniaan, josta oli lyhyt ajomatka Sopotiin. Sopot on kesäkaupunki hiekkarantoineen ja siellä oli syyskuussakin vielä väkeä. Jotkut yrittivät ottaa aurinkoakin. Luulen, että rannoilla näkyneet auringonottokopperot on kehitelty juuri  Itämeren viileiltä tuulilta suojautumista varten. Parkkeerasimme Sopotin leirintäalueelle, josta oli lyhyt kävelymatka alas rannalle. Tosiaan rannalle oli sieltä pitkähkö…

Veganissimon lounailla Sörnäisissä

Päivitys: ravintolaa ei enää ole.  Jos syön lounasaikaan muuta kuin evässalaattia, menen usein syömään Sörnäisten kasvisravintola Veganissimoon (FB-sivut tästä). Nykyisin syön siellä lähinnä salaattipöydän antimia. Yleensä siellä on aina salaattisekoitus, maustettua kaalisalaattia, hapankaalia, pähkinöitä tai siemeniä, kurkkua ja tomaattia, mungpavun tai sinimailasen ituja ja lisäksi maustettuja papuja tai seitania. Näistä saan yleensä mieleiseni salaatin. Kun…

Alas Fujivuoren rinnettä

Fuji on kuvauksellinen ja klassisen muotoinen tulivuori. Kaikki tulivuorethan eivät suinkaan ole kartiomallisia kukkuloita, vaan ne voivat olla epämääräisiä möhkäleitä, joiden kraateria ei hahmottaisi helikopteristakaan. Matkustin Fujille Japanin reissullani 2010 suoraan sen eteläpuolella olevalta Hakonen alueelta. Otin Hakonesta bussin kohti Fuji-Yoshidan pientä kaupunkia Fujin juurella. Vielä bussissa yritin päättää, missä jäädä pois kyydistä. Fujille johtaa…

Irti oravanpyörästä

Päivi ja Santeri Kannisto eivät ole ainoat minua viime aikoina inspiroineet irtiotosta kertojat. Pari vuotta taaksepäin luin Kaarina Davisin kirjan Irti oravanpyörästä, joka oli innostavaa luettavaa. Kirjoittaja teki irtioton työelämästä ja muutti vaatimattomaan taloon maalle. Kirjassa puututtiin etenkin sellaiseen rahankäyttöön, johon ihmiset päätyvät ajattelemattaan. Yhdessä luvussa muistaakseni kuivailtiin, miten pankkivirkailija pyysi käymään konttorilla juttelemassa puhelimessa…

Kiinalaista Empire Plazassa ja haineviä ruokalistoilla

Minulla oli pulma järjestäessä äitini syntymäpäivää. Halusin viedä porukan kiinalaiseen ravintolaan syömään hyvää ruokaa tilaten monia erilaisia kasvisruokia yhdessä jaettavaksi. Olin suunnitellut ravintolaksi Kampin keskuksessa sijaitsevaa Empire Plazaa. Olin käynyt siellä monesti ennenkin syömässä messeviä munakoiso- ja tofuannoksia. Ongelmana oli vaan haineväkeitto. Sitä näytti olevan ravintolan ruokalistalla. Siinä ei ole kyse mistään pikkujutusta, vaan se…

Sumua ja vulkaanista höyryä Hakonessa

Hakone on tosi mainio luonto- ja turistikohde Japanissa. Siellä pääsee sumuisiin metsiin, katselemaan vulkaanisia höyryjä ja lillumaan luonnon kuumentamiin kylpyihin. Tokiosta on sinne noin parin tunnin juna- tai bussimatka riippuen valitusta menopelistä ja Fuji-vuorikin on lähellä. Lonely Planet toimi loistavana oppaana alueelle karttoineen. Mistäpä muuten olisi voinut kätevästi selvittää, mistä oikea juna Tokiosta lähtee ja…

Maapähkinäruoat

Muualla maailmalla on totuttu tekemään enemmän ruokia pähkinöistä ja siemenistä. Suomessa ihmiset ovat kyllä syöneet männynsiemeniä ja ainakin hasselpähkinä voi täällä kasvaa. Mutta näiden leveysasteiden perinneruoat jäävät mielestäni pahasti jälkeen. Ehkä näille perukoille ei olisi kannattanut koskaan pysyvästi muuttaa… Useimmille maapähkinät ovat tutuimpia varmaan suolapähkinöiden muodossa. Yleensä ne ovat paitsi suolattuja, myös öljyssä keitettyjä. Niitäkin…

Turistit köröttävät mopoilla Aasiassa

Etenkin Goalla, Thaimaassa ja monissa reppureissauskohteissa on jännä ilmiö, miten kaikki turistit tuntuvat hankkivan mopon alleen. Kotimaassaan hyvin harvalla lienee on mopoa, skootteria tai moottoripyörää, mutta jostain syystä turistina skootterista tulee the menopeli. Tämä johtunee tietysti siitä, että yleensä Aasiassa skootterit ovat yleisiä ajoneuvoja. Esimerkiksi Vietnamissa melkein kaikilla on skootteri ja niitä kuulemma on täynnä…

Ihanaiset edamamet eli vihreät soijapavut

Aasiasta tulee taas kerran yksi ihana syötävä, edamamet eli nuoret soijapavun palot. Näitä myydään etenkin japanilaisissa ravintoloissa yksinkertaisena annoksena, jossa palkoja on keitetty suolatussa vedessä tai sitten suola vasta ripotellaan pehmenneiden palkojen päälle. Yleensä yritän syödä palkoakin, laitan melkein koko pavun suuhun ja riivin. Kaikkea ei kuitenkaan voi syödä. Tuo on kivaa näperrettävää, samaan tapaan…

Keralan backwatersilla lauttamatkalla

Intian eteläinen Keralan osavaltio on tunnettu paitsi biitseistä ja rehevyydestä, niin erityisesti myös sisävesialueistaan eli backwaterseista. Siellä on merenrannan tuntumassa jokia ja järviä, joiden varrella ihmiset elävät elämiään, ja joita pitkin voi kulkea erilaisilla paateilla. Turistit voivat vuokrata aivan erityisiä asuntoveneitä (house boat), joiden paikallinen nimi on kettuvalam. Nämä ovat ihanan näköisiä puusta rakennettuja veneitä,…

Suomalaiset lautasmallikuvat ovat ankeuden huippu

Verkkokalvoilleni on syöpynyt jokunen vuosi sitten Hesarissa olleet kuvat eri maiden lautasmalleista. Japanilainen annos oli erilaisia söpöjä kupillisia herkkuruokia. Intialainen ruoka oli tosi hyvännäköistä, samoin kreikkalainen. Harmi kun en löydä netistä näitä kuvia. Mutta se suomalainen lautanen. Masentuisin, jos joutuisin joka päivä syömään sen näköistä ruokaa. Neljäsosan lautasesta vie iänikuiset kaksi kalvakkaa perunaa. Toinen neljäsosa…

Chengdun pandat Kiinassa

Matkatessamme vuonna 2005 Siperian halki minulla oli aikaa miettiä, missä paikoissa Kiinassa pitäisi käydä. Meillä oli kuukausi aikaa ja siinä ajassa piti matkata maan halki pohjoisesta etelään. Koska halusimme nähdä pandoja, valitsimme Sichuanin maakunnan Chengdun yhdeksi kohteeksemme. Hostellistamme tehtiin retkiä Panda Breeding Centeriin ja menimme mukaan. Paikka mainostaa itseään paikkana, jossa pandat yritetään saada lisääntymään,…

Kaali-avokadosalaatti

Kaaliruoat olisivat halpoja, mutta kaalia olen nyt syönyt viime aikoina lähinnä hapankaalimuodossa. Hapankaali onkin aivan loistava maustamaan salaattini, silti tosi kevyenä aineksena. Olen tuhlannut rahani lähinnä erilaisiin salaatinlehtiin ja tehnyt luksussalaatteja pinaatista, vuonankaalista, tatsoista, rucolasta, mangoldista, mizunasta ja romainesta. Kaalista saa kyllä upeita salaatteja käyttämällä ruokaöljyä, suolaa, pippuria ja yrttejä. Yksi suosikkini on tehdä kaalille…

Uusi-Seelanti matkailuautolla ajoreitteineen

Uuteen-Seelantiin voi tutustua busseilla köröttäen tai sitten vuokrata isompi tai pienempi auto. Busseja on tavallisia reittibusseja sekä kammottavan oloisia ”reppureissaribusseja”, joita markkinoidaan nuorille reissareille vauhdikkaalla biletysmeiningillä. Uuden-Seelannin ja Australian matkailuilmiö ovat matkailuautomaisesti varustetut pakettiautot, camper vanit. Niissä on sisällä sängyt kahdelle, kylmäsäilytyslaatikko, liesi ja kaikenlaista tykötarvetta vessaa lukuunottamatta (ellei joistain joku campa pottikin löydy). Ovat…

Vastaus haasteeseen – kahdeksan satunnaista asiaa

Sain haasteen Kinttupolulla-blogista, kiitoksia huomioimisesta, ja hommaan kuuluu: 1. Kiitä haasteen antajaa 2. Jaa haaste kahdeksalle bloggaajalle 3. Ilmoita näille kahdeksalle haasteesta 4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi Laitan haasteen eteenpäin seuraaville blogeille: Cocoa etsimässä Moottoritiellä on Puuma Talo Raunistulassa Häivähdyksiä sorron yöstä Moottoritie on kuuma Torstailapsi Mari A:n kirjablogi Uusi osoite Fort-de-France, Martinique Sitten…

Ravintolapäivä 17.2.2013

Kun ravintolapäivä on päätetty pitää neljästi vuodessa, on se saatava toimimaan talvellakin. Helsingissä oli ravintolapäivänä 17.2. vain pari astetta pakkasta. Ihmiset jaksoivat niissä asteissa jonottaa ruokapöytien ja -telttojen ääressä ja takana. Kun ensimmäisen kerran kuulin ravintolapäivästä, käsitin sen sellaisena, että ihmiset kutsuvat kotiinsa ruokapöytänsä ääreen tuntemattomia ihmisiä. Että kutsuvat esimerkiksi kello 18 alkavalle illallliselle vaikkapa…

Muistoja Euroopan bussireissusta

Matkustin vuosia ja vuosia sitten bussilla Ranskaan sekalaisella suomalaisella sakilla. Porukassa oli jonglöörejä ja aktivisteja. Ensin mentiin päivälautalla Turusta Tukholmaan, matkustettiin yö bussissa ja aamulla heräsimme Kööpenhaminasta. Kööpenhaminan päivän jälkeen hankkiuduimme muistaakseni Saksan lautalle ja taas nukuttiin bussissa. Tällä kertaa aamulla herättiin Amsterdamissa. Illalla ajettiin Lilleen, jonne bussi jäi. Bussiin sai silti oikaista yöksi nukkumaan….

Tatravuorilla ja Zakopanessa

Syksyn 2009 Euroopan asuntoautoreissu alkoi Puolasta. Gdanskin, Sopotin, Malborkin, Varsovan ja Krakovan jälkeen auton nokka kääntyi kohti Zakopanea ja Puolan ja Slovakian välissä olevia Tatravuoria. Enpä tiennyt mitään näistä vuorista etukäteen ja oli yllätys päästä mielettömiin maisemiin. Taisimme ottaa Zakopanesta minibussikyydin Kuzniceen (matkan voisi kävelläkin jo ehtii), josta otimme gondolihissin Kasprowy Wierch -huipulle (1987 metriä)…

Pinterestin käyttö matkasuunnitelmien teossa

Olen miettinyt, että löytyykö minulla mitään käyttöä sosiaalisen median Pinterest-sovellukselle. Siellä ihmiset keräilevät omalle Pinterest-sivulleen kaikenlaisia kuvia, joista syystä tai toisesta tykkäävät. Olen Pinterestin käytössä ihan noviisi, mutta ehkä juuri sen takia minun ajatukseni siitä saattavat auttaa enemmän muita aloittelijoita, kuin jonkun tottuneemman käyttäjän vinkit. Sinne ei taida olla tarkoitus ladata omia kuviaan, kuten jonnekin…

Säästövinkit matkakassaan -tuunausjaksot: hupparin uusi elämä

Yritän tänä vuonna olla hankkimatta yhtään uutta vaatetta. Niitä minulla on jo enemmän kuin tarpeeksi. Silti jotkut vanhat vaatteet ovat sellaisia, joihin olen tykästynyt. Niinkuin hyvänmallinen musta huppari, jossa on edessä ja selässä sellaiset logopainatukset, etten ole kuitenkaan paljoa viitsinyt tuota hupparia käyttää. Päätin kääntää hupparin nurinkurin, jolloin painatukset jäävät piiloon, ja etenin näin: Käännä…

Egyptiläisestä vieraanvaraisuudesta

Matkallamme vuodenvaihteessa 2008–2009 egyptiläisissä turismityöntekijöissä vaikutti olevan omalaatuista, että heidän oli tärkeää esiintyä ylväinä ja ehkä jollain tapaa määräilevinäkin. Joku taisi sanoakin jotain tyyliin: ”Te olette meidän vierainamme ja haluamme osoittaa teille egyptiläistä vieraanvaraisuutta hoitamalla kaikki käytännön asiat puolestanne. Luottakaa, että me hoidamme kaiken oikein hyvin”, tai ainakin tuo olisi hyvin sopinut kaikkien tapaamieni suuhun….

Luxorin nähtävyyskierroksella

Mennessämme kahden viikon Hurghadan lomalle emme päättäneet etukäteen mitä kaikkea puuhaisimme. Pääpainon oli tarkoitus olla snorklaamisessa ja sukeltamisessa, mutta viileiden ilmojen takia niistä ei tullut jokapäiväistä hupia. Koska Hurghada ei ollut kovin mielenkiintoinen paikka, lähdimme käymään Luxorissa. Vaikka alkuloman Kairon ja Gizan pyramidien reissu olikin hiukan holhoava, niin oli kuitenkin kiva päästä näkemään muuta Egyptiä…

Kiinalainen uusivuosi

Onpa kiva juttu, jos kiinalaista uutta vuotta aletaan juhlia Suomessakin näyttävästi. Tuollaisia juhlia ei voi olla liikaa. Minua siinä tietysti erityisesti ilahduttaa eksotiikka ja olen myös Kiinasta kiinnostunut. Seurasin, miten kaksi pitkää lohikäärmeen luikeroa ja kolme töpömpää tapausta kiersivät tuottamassa onnea joillekin Helsingin keskustan kiinalaisille ravintoloille. Luulen, että perinteen tarkoitus on nimenomaan onnen tuottaminen. Jos…

Tongariro Crossing on suosituin päiväreitti Uudessa-Seelannissa

Uuden-Seelannin pohjoissaarella olevassa Tongariron kansallispuistossa on maan suosituin päivässä käveltävä patikkareitti. Pohjoissaari on vähemmän vuoristoinen kuin eteläsaari, mutta sielläkin keskellä saarta kohoaa nämä vuoret, joissa on kaksi vanhaa tulivuortakin. Ajoimme edellisenä päivänä Taupo-järveltä Tongariron kupeessa olevaan Whakapapan kylään. Leirintäalue sijaitsi ihan kylässä, jossa oli myös keskus, josta sai tietoa seudun kävelyreiteistä. Siellä selvisi, että suosituin…

Salaattiruokavaliolla

Olen syönyt kuukauden ajan pitkälti raakaruokaa vain, koska on tullut syötyä liikaa normaalia vegaaniruokaa ja samoin turhia herkkuja. Kokeilin samaa syömistyyliä myös vuosi sitten ennen kuin lähdin Meksikoon (joo, piti mahtua uimapukuun). Kesämmällä raakaruokailu jäi, kun olin maalla, jossa ei päässyt kauppaan ostamaan säkeittäin pinaattia, ja jossa kokkasin muillekin ihmisille. Ruokavalioni on nyt varmaan sellainen,…

Tunisiaan lomalle pääsiäisenä

Varasin lennot Tunisiaan pääsiäisen ajaksi. Tunisia ei ole häämöttänyt mielessäni unelmakohteena, mutta lähden sinne siskoni perheen vanavedessä. Ja kyllähän minua kiinnostaa nähdä, millaista arabikevään aloitusmaa Tunisiassa on. Menemme pääkaupunkiin Tunisiin, jossa samaan aikaan järjestetään Maailman sosiaalifoorumi. En ole aikonut sinne erityisemmin osallistua,  mutta jos sallittua, käyn toki katsomassa meininkiä ja tsekkaan ohjelmasta, jos siellä olisi…

Robert´s Coffee ei enää niin koiravihamielinen

Parin viime vuoden aikana olen välillä pöyristynyt mennessäni johonkin tuttuun Robert´s Coffeehen koiran kanssa ja kuullut, ettei sinne saa tuoda koiria. Esimerkiksi Helsingin rautatieasemalla, jossa aulan läpi kulkee varmaan kymmeniä koiria päivittäin, ei ole saanut eikä edelleenkään saa mennä kahvilan lasien taakse odottelemaan junaa koiran kanssa. Laitoin joskus firmalle sähköpostia kysyäkseni heidän käytännöistään, että eikö…

Levyjen myyminen Huuto.netissä

Ostelin noin 15 vuotta sitten paljon kaikenlaisia levyjä, joita en kuuntele enää. Minulla ei ole enää hetkiä, jolloin tekisi mieli kuunnella vakavamielistä straight edge-henkistä hardcorea tai hc-punkkia.  Muutenkin pidän harvojen bändien koko tuotannosta niin, että jaksaisin kuunnella sitä koko levyllisen. Kuuntelen nykyään biisejä Youtubesta, sellaisiakin jotka löytyisivät minulta cd:llä. Kirpparille en näitä cd- ja vinyylilevyjä…

Kuka ei ymmärrä downshiftaamista?

Taannoin Hesarin Nyt-liitteessä oli juttua 25-vuotiaista nuorista aikuisista. Yksi perheellinen nuori kommentoi, ettei ymmärrä downshiftaamista. No voi kaamea. Sehän on sama kuin sanoisi ettei ymmärrä vapaa-ajan lisäämistä, stressaavan elämäntavan hellittämistä ja luonnonsuojelua. Se on sama kuin toteaisi, ettei ymmärrä miksi joku haluaisi käyttää enemmän aikaa asioihin, joista pitää enemmän kuin työnteosta. Ettei ymmärtäisi että joku…

Oivan itsepalvelukirppis Kalliossa

Kirjoittelin juuri kirpparipöydän pitämisestä Vanhan sunnuntaikirpputorilla. Turhan tavaran myyntioperaationi jatkuu, sillä otin Oivan kirppikseltä oman myyntipaikan (jos sivut eivät toimi, käy FB-sivulla). Oivan kirppis sijaitsee Kolmannen Linjan ja Porthaninkadun kulmassa, ihan Oivan karaokebaarin alapuolella Kolmannella Linjalla. Löysin paikan netistä etsimällä itsepalvelukirppiksiä Helsingistä, kun tuo ei ihan jokapäiväiselle reitilleni sijoitu. Mutta aika kätevästi pääsen sinne joka…

Kuhinan kaipuu

Kävin Docpoint-dokumenttielokuvafestareiden aikaan katsomassa Jäniksenä Varkaudessa -dokkarin. Se kuvasi mm. sitä, miten Varkaus oli joskus menevä teollisuuskaupunki, jossa paperitehtaan työvuoron päätyttyä kadulle tuli polkupyöräruuhka. En tunnistanut tuntemaani Varkautta vanhoista kuvista mitenkään. Uudet kuvatut pätkät tyhjistä kaduista taas näyttivät tutuilta. Varkaus on minusta aika ankeanoloinen kaupunki. Itse asiassa suurin osa sen kokoisista suomalaisista kaupungeista on rumia…

Gion matsuri -festivaalit ja yukatamuotia Kiotossa

Satuin menemään Kiotoon heinäkuussa 2010 juuri kun siellä oli meneillään Gion matsuri -juhlat. Tämän takia majapaikat olivat tavallista tiukemmassa, mutta silti sain sisään marssimalla sänkypaikan siitä hostellista, minne suuntasinkin. En oikein tiennyt, mitä kaikkea festivaaleihin sisältyy. Kaupungilla kävellessäni monenlaista yllättävää tuli vastaan. Erilaisia kulkueita, erikoisen perinteisesti pukeutuneita ihmisiä, koristeluita ja kojuja. Kiotossa kuulemma japanilaiset pääsevät…

Vanhan kirpputori

Olin eilen pitämässä kirpparipöytää Vanhan kirpputorilla. Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla pyörii tällä hetkellä sunnuntaikirpputori jonnekin maaliskuun loppuun saakka. Yleisö vaikutti löytäneen kirpputorin ihan tyydyttävästi, vaikka sijaintiinsa nähden voisi olla kovempikin kuhina. Kirppis ei ole vielä kovin tunnettu, toisin kuin esimerkiksi Valtterin kirppis oli tai mitä Hietsun kirpputori on. Sekin kertoo jotain, että varasin sunnuntaiksi paikan perjantai-iltana,…

Turistina Kairossa ja Gizan pyramideilla

Koska emme Hurghadasta löytäneet bussiasemaa, ostimme sitten matkatoimistosta pakettimatkan Kairoon ja Gizan pyramideille. Hurghadasta oli hyvä päästä pois näkemään edes hieman oikeaa Egyptiä ja yhdet maailman suurimmista nähtävyyksistä. Meidät poimittiin pikkubussilla hotelliltamme ja jätettiin jonnekin tien varteen odottelemaan ainakin puoleksi tunniksi. Sitten meidät työnnettiin bussiin, joka osoittautui ihan tavalliseksi, melko täydeksi reittibussiksi. Yhden tai kaksi…

Maailmalle lähdön suunnitelmat

Pohdiskelen lähteväni maailmalle vuoden päästä. Maailmalle lähtö on ehkä vähän dramaattinen ilmaisu, mutta tarkoitan sillä sitä, että lähtisin reissuun ilman paluulippua ja tarkoitusta palata vanhaan arkeen. Olen haaveillut asiasta pitkään ja lähtö tuli nyt ikävä kyllä mahdolliseksi, kun rakas koirani nukkui viikonloppuna pois. Lähtö on muhinut mielessäni pari kuukautta siitä lähtien, kun koirani keuhkokasvaindiagnoosi tuli…

Reililtä vuonna 1997 säästettiin lappusia muistoksi

Löysin kaikenlaisia lippulappusia interraililta vuodelta 1997. Tuohon aikaan tapanani oli vielä säilytellä pääsylippuja, kirjoituksia, flyereita ja sen semmoista muistoa. En tainnut miettiä, miten paljon semmoisia kertyisi, jos kaiken jemmaisi. Nykyisinkin voi reppureissauskohteissa nähdä porukan väkertävän skräppäyskirjojaan. Minä en viitsisi säilyttää kaikkea. Vuonna 1997 oli kyllä netti, mutta tietoa siellä oli vähemmän kuin nykyisin. Siispä sain…

Hurghadassa ei saa kävellä rannalla, osa 2

Hurghada oli jotenkin ihan vääränlainen. Isot hotelliresortit tekevät paikasta elottoman ja hengettömän, etenkin kun ne sijaitsevat omilla alueillaan. Ehkä kaikkein ärsyttävin asia ja pettymys Hurghadassa oli se, ettei meren rantaa pitkin päässyt kävelemään. Ranta oli pilkottu hotellien yksityisrannoiksi. Jokaisen hotellin asiakkaan piti nököttää oman hotellinsa aitojen sisällä omalla rantakaistaleellaan, jotka joillain hotelleilla ovat hyvin pieniä….

Pakettimatkalaisena Hurghadassa, osa 1

Juuri ennen joulua 2008 etsimme netistä edullisimpia matkoja Punaisellemerelle ja päädyimme virolaisen matkatoimiston kahden viikon matkaan Egyptin Hurghadaan. Olimme halunneet jo joitain vuosia päästä sukeltamaan Punaisellemerelle ja siksi valitsimme tuon kohteen. Aloitimme matkan joulun jälkeen Tallinnan laivamatkalla ja majoituimme Tallinnassa tuttuun hostelli Euphoriaan. Sieltä tilasivat meille taksin aamulla lentokentälle, jonne olisi päässyt bussillakin. Lentokoneesta katselin…

May Kaidee´sin kasviskokkikoulussa Bangkokissa

Olen kahdesti ollut May Kaidee´sin kasviskokkauskurssilla Bangkokin Banglamphussa. Thaimaassahan on tarjolla thairuoan kokkauskursseja siellä sun täällä, mutta en muista nähneeni toista kasviskoulua. May Kaidee´sin kursseilla ei joudu tekemisiin lihan, kalan, kananmunien tai äyriäisten kanssa, eikä May Kaidee´sin ruokiin eikä thairuokaan juuri muutenkaan kuulu maitotuotteet. Toki jotkut koulut saattavat pyynnöstä järjestää ryhmälle kasviskokkailua tai kasvissyöjä voi kursseilla…

Bledin järvinäkymät Sloveniassa

Luoteis-Slovenian Bled lienee maan toiseksi suosituin nähtävyys pääkaupungin Ljubljanan jälkeen. Syynä tähän on alppimaisemissa sijaitseva järvi, jossa on saari, jossa on luostari. Saarelle pääsee halutessaan venekyydillä tutustumaan. Aikalailla järven rannalla hienolla sijainnilla kukkuloiden ympäröimänä on leirintäalue, jonne matkailuautomme parkkeerasimme. Järveä oli kätevä kiertää polkupyörällä. Järven rannalla sijaitsevalle linnalle oli kätevämpi kävellä kuin polkea ylimäkeä. Linnalle…

Mongolian luontoa Tereljissä

Ulan Batorin hostellistamme otimme yhden yön ja kahden päivän reissun ulos kaupungista. Emme jostain syystä olleet innostuneet lähtemään kauas aavikolle kiertämään jurttakyliä, joten lähdimme pintapuolisesti tutustumaan läheiseen Tereljin kansallispuistoon. Oli lokakuu 2005. Mongolia on tosi autio. Lyhyellä 1,5 tunnin ajomatkalla näkyi paljon hiekkaa ja kiviä. Jollain tavalla se on karun kaunistakin. Maisemissa on kumpujakin. Meidät…

Pomelo on sitrushedelmistä vähiten kirpeä

Havaitsin pomeloiden olemassaolon ensimmäisen kerran käydessäni Kiinassa. Siellä niitä myytiin röykkiöittäin lokakuussa 2005. Ne olivat halpoja ja söin niitä paljon. Nyt niitä on näkynyt yhä enemmän Suomessakin myynnissä hunajapomelo-lajikkeena, eivätkä ne enää ole erikoishedelmien hintaisia. Nyt yksi pomelo on maksanut noin 2,50–3 euroa ja se ei ole paljoa. Pomelossa on paljon syötävää, vaikka siitä tuleekin…

Päivä Tukholmassa -loppiaisristeilyllä syömässä

Jotta edes jotain tulisi tänä talvena tehtyä, kävin loppiaisen aikaan Tukholmassa risteilyn lomassa. Sainpahan viettää kuutisen tuntia Ruotsin kamaralla ja ei siellä laivallakaan nyt ihan kamalaa ollut. Risteilyn sai Viking Lineltä kahdelle hengelle hintaan 59 euroa. Mutta enemmän pulitimme ruokailuista, varasimme saman tien perjantai-illalle buffan hintaan 33 euroa/hlö ja sunnuntai-aamulle aamiaisbuffetin hintaan 9,50 euroa/hlö. Laivalla…