Hallstatt on ehkä maailman kaunein kylä

Menimme Hallstattiin Instagramissa näkemiemi hienojen kuvien perusteella ja koska olin huomannut Salzkammergutin alueen olevan melkein matkamme varrella. En vieläkään tiedä mitään muuta Hallstattista kuin miltä siellä päällisin puolin näytti. Puolisolleni kuvailin paikkaa etukäteen lähinnä niin, että siinä on hieno kylä järven ja vuorten puristuksessa komein puisin rakennuksin ja että siellä on paljon kiinalaisturisteja. Ja tältä…

Salzkammergutissa Itävallassa järvien ja vuorten keskellä

Salzkammergut on alue Salzurgista itään tai kaakkoon ja se saattaa olla jo pitkään ollut suosittua loma-aluetta, koska siellä on sekä järviä että vuoria. Järvien rannoille pääsee ilman että joutuu ylittämään vuoria, joten sinne voi ajaa vanhalla matkailuautollakin pohjoisen suunnalta. Jotkut tiet ovat sellaisia, ettei niille missään nimessä pidä lähteä ainakaan tällaisella laivankokoisella autolla, on kaltevuudeltaan…

Tonavan kansallispuisto Wienistä itään

Ajoreitti Bratislavasta Wienin suuntaan menee aikalailla Tonava-Auenin kansallispuiston ohi ja halusimme käyttää tämän vierailumahdollisuuden hyväksemme, koska en löytänyt muitakaan koirien kävelytyspaikkoja tuon päivän ajomatkan varrelle. En oikein saanut kaivettua Wienin seudulta tietoa Wiener Waldissa kävelemisestäkään eikä google mapsin katunäkymät toimi Itävallassa varmaankaan jonkinlaisista yksityisyydensuoja-asioista johtuen. Tämä hankaloitti muutenkin Itävallassa reissaamista, koska google mapsin katunäkymiä tiiraillen…

Läpi Slovakian ajaminen koirien kanssa matkailuautolla

Moni on varmaan kokenut helpotusta päästessään etenemään Puolasta Slovakiaan, koska Puolan läpi ajaminen kestää niin kauan. Minä olin kyllä ihan kiinnostunut Puolasta ja löysin meille matkan varrelle pari kivaa koirien kävelytyskohdetta (Wigierskin kansallispuisto, Reserwat Krzemianka ja leirintäalueiden läheisyydet). Mutta eteneminen oli kovin hidasta ja vaikka vietimme matkalla kolme yötä tuli ajamista per päivä ainakin kaksin…

Läpi Puolan ajo Lublinin kautta

Monet valitsevat ajaa Baltiasta Puolan ja Saksan läpi matkustaessaan etelään mahdollisimman nopeasti. Silloin Suwalkin jälkeen yleensä kai valitaan tie Lomzan kautta ja siitä Varsovan ohi. Me kuitenkin halusimme välttää Saksaa, rekkateitä, kaupunkeja emmekä meinanneet meillä olevan mikään kiire. Halusimme vain miellyttävimmän reitin ja pysähdellä edes jonkinlaisissa luontokohteissa. Päätimme siis valita reitin Lublinin kautta, mutta niin…

Puolan Suwalki ja Wigryn kansallispuisto

Baltian läpi Eurooppaan ajaessa suunnilleen kaikki kulkevat Suwalkin kautta. Näin mekin teimme ja yövyimme siellä Suwalkista heti 6 km päässä itään olevan Wigierskin eli Wigryn kansallispuiston tuntumassa. Suwalkiin oli tullut navigaattorissa ja vanhassa kartassa näkymätön uusi läntinen ohitustie suoraan Bialystokin suuntaan. Sillehän me jouduttiin, vaikka tarkoitus oli nimenomaan mennä keskustaan, jotta pääsisimme itään päin Wigryyn….

Liettuan läpi matkailuautolla

Ajoimme Latviasta Liettuaan yöksi Pajiesmeniain leirintäalueelle, joka oli vain parin kilometrin päässä E67-tiestä, joka on lyhin reitti Liettuan läpi kohti Puolaa. Se oli pieni camping omakotitalon pihassa, jossa tavallaan viereinen tontti oli leirintänurmikkoa. Vaikka paikka oli pieni oli siellä mahdollisuudet harmaan veden ja kemssan tyhjennykseen. Erityisen kivaa oli että suihkut olivat suoranaisia kylpyhuoneita, joten ei…

Latvian hiekkarantaa ja autokorjaamoreissu

Yövyimme Viron jälkeen heti Latvian puolella Kapteinu Osta -leirintäalueelle, jolle on hyvin lähestymisviitoitukset Via Balticalta. Se on hieno alue mökkeineen meren rannalla. Meillä oli tuuria eikä muita leiriytyjiä ollut. Saimme siis nukkua rauhassa ilman koirien harjoittamaa vahtimisurakointia. Yöpyminen maksoi yhteensä 20 euroa. Katsoimme auringonlaskua hiekkarannalla ja koirat saivat ilakoida hiekassa. Yöllä ulkona mietin että entä…

Ulkoilualueita Viron läpi ajaessa

Tallinnasta Latvian rajalle ei ole matkaa kuin jotain 192 kilometriä, mutta koiriemme ja kiinnostuksen vuoksi pysähdyimme tuolla matkalla pari kertaa kävelylle. Nõmmen ulkoilualue Tallinnassa Kun Tallinnan satamasta lähtee ajamaan kohti Pärnua monelle tuttua mäntyistä maantietä pitkin, ollaan Nõmmen asuinalueella. Siellä 10 km päässä satamasta on Pääsküla Rabaradan kävelypolut, jonne oli hyvä viedä koirat aamupäivällä laivamatkan…

Koirien kanssa Helsinki-Tallinna -lautalla

Lähdimme kolmen koiran kanssa matkailuautolla Espanjaan ja matkan ensimmäinen rupeama oli lautta Helsingistä Tallinnaan. Me valitsimme vaihtoehdon jättää koirat autoon sekä ihmisarkuuden että toisille koirille rähjäämisen takia. Koirat autossa lauttamatkan aikana Koiria ei pääsääntöisesti kai pitäisi jättää autoon lauttamatkan ajaksi. Ja jos koira/koirat eivät ole arkoja, niin en edes näe syytä miksi koirat pitäisi ylipäätään…

Thaimaalaisissa häissä Chiang Maissa

Näistä häistä on jo monta vuotta aikaa, mutta haluanpa kirjoittaa muistiin kokemukseni thaimaalaisista häistä. Olimme olleet useamman kuukauden ajan vapaaehtoisia pohjoisthaimaalaisella Care for Dogsin koirien rescuetarhalla ja saimme kutsun osallistua tarhan eläinlääkärin häihin. Se oli suuri kunnia, vapaaehtoisena olin yrittänyt mahdollisimman vähän häiritä klinikan henkilökuntaa, mutta useinhan sinne tuli asiaa, kun havaitsin jollain tarhan koiralla…

Puppy Puddle Siargao – parempi elämä Filippiinien koirille ja kissoille

Vieraspostaus toiselta Puppy Puddle Siargaon perustajista.  Moni on matkoillaan nähnyt kärsiviä eläimiä ja miettinyt miten niitä voisi auttaa. Kun muutin Filippiineille, tästä tuli päivittäinen tila, sillä huonokuntoisia koiria tuli jatkuvasti vastaan. Hyvin nopeaan tahtiin meille tuli neljä koiraa, kuka mistäkin. Papi adoptoitiin raksalta, Pasi syntyi talomme alle, jo edesmennyt Rauno poimittiin rääpäleenä kadulta ja Tiikerikakku…

Rescuekoira Thaimaasta: Alma

Alma saapui meille Suomeen viimeisenä kaikista rescue-eläimistämme ja hän saa vielä tässä oman esittelynsä. Alman luonne on semmoinen, ettei sellaista olisi voinut kuvitella, kuten ei yleensä muidenkaan koirien persoonallisuuksien kaikkia vivahteita voisi itse keksiä. Almassa ihmetyttää miten paljon joku voi tykätä rapsutuksesta, miten joku voi olla niin ystävällinen ja jumalaisen kaunis ja samaan aikaan kömpelö…

Ulkomaille muiden ulkomaalaisten luo

Olen aika aloitteleva maailmankansalainen siinä mielessä, että olen matkaillut ja asustellut helpoissa paikoissa, joissa on turismia ja muita ulkomaalaisia. Olen kiertänyt perus Banana Pancake Trailin paikkoja ja Thaimaassa asustellut Chiang Maissa, Koh Taolla ja Koh Lantalla, jotka ovat suosittuja turistikohteita. Olin aikoinani opiskeluvaihdossa Iso-Britanniassa sen sijaan että olisin hakeutunut jonkun vieraan kielen ja tuntemattoman meiningin…

Etelä-Konneveden kansallispuiston korkeita kallioita ja vesistöä

Emmin hieman Etelä-Konneveden kansallispuistoon patikoimaan lähtemistä, koska sen kävelyreitit on esitelty haastaviksi ja vaikeakulkuisiksi. Odotin siis jatkuvaa ylös ja alas kapuamista muhkuraisia polkuja pitkin kallion kielekkeiden vieressä. Mietin että ovatko polut hankalia koirien kanssa mennä, mutta eivät sentään. Toki sekä Kalajan kierroksella (4,6 km) että Kolmen vuoren vaelluksella (14 km) oli nousuja ja laskuja sekä…

Leivonmäen kansallispuiston harju- ja suomaisemissa

En kai ollut kuullutkaan Leivonmäen kansallispuistosta ennen kuin muutama päivä ennen sinne menoa kesäkuun lopussa. Minulla oli viikon pituinen slotti päästä tekemään koirien kanssa patikkareissu vanhempieni matkailuautolla. Halusin päästä näkemään uusia paikkoja, mutta ajaa mahdollisimman vähän autolla kesäpaikastamme lähtien. Päädyin Leivonmäen ja Etelä-Konneveden kansallispuistoihin, jolloin ajoa tuli yhteensä alle 500 km. Oli myös semmoinen kuvio,…

Matkojen suunnitteleminen – kannattaako vai ei?

Taitaa olla aikalailla persoonallisuuskysymys, että suunnitteleeko reissujansa vai ei. Enpä siis suosittele kaivamaan tietoa matkakohteesta, jos kaivelutouhu ei maistu. Voihan sitä kaikkea sanoa, että matkasta saa enemmän irti, jos tietää kohteesta kaikenlaista jo etukäteen. Mutta jos reissun tarkoitus on rentoutuminen ja arjesta irti pääseminen, niin ei sitä tarvitse kuin ottaa mukaan passin ja luottokortin. No…

Miten kaikki eivät halua pois Suomesta?

Minua jaksaa aina vain ihmetyttää, etteivät kaikki halua pois Suomesta ja mahdollisesti samalla yritä järjestellä elämäänsä ulos yhdeksästä viiteen -rutiinista. No, tietysti ei kaikki, mutta että eivätkö useammat halua ainakin jossain vaiheessa, enhän itsekään ole nyt ihan aina ollut näin kyllästynyt. Siinä ei tietysti ole mitään vikaa, jos joku toinen viihtyy paikallaan ollen ja säännöllistä…

Suomalainen hiljaisuus ahdistaa

Espanjassa mielenkiintoisimpia juttuja tulee olemaan ihmisten puhetulvan tarkkailu, vaikka en kieltä vielä ymmärräkään. Espanjalaisista kun sanotaan, että he ikään kuin puhuvat ajatuksensa ääneen. Ja sehän sopii minulle. Koulussa olin se höpsö, joka tykkäsi viitata tunnilla ilman että olin varma vastauksesta. Hiljaa istuminen kun turhautti. Jatkossakin olen kokenut ahdistavaksi sen, jos minun odotetaan pysyvän hiljaa, ja…

Suunnitelma: matkailuautolla Andalusiaan

Lähdemme syyskuussa kohti Espanjaa ja ajattelimme käyttää ajomatkaan sinne jotain 1,5 kk aikaa. Matkamme kolme määräävää tekijää ovat koirat, matkailuauto ja luontokohteet. Haluamme edetä kohti Espanjaa sellaista reittiä, jolla pääsee päivittäin luontokohteisiin kävelemään koirien kanssa ja näihin paikkoihin pitää päästä matkailuautolla. Auton takia pysymme loitolla kiemuraisista vuoristoteistä ja koirien vuoksi vältämme kaupunkeja ja nähtävyyksiä luontokohteita…

Lähtö on taas edessä! Tällä kertaa talveksi Espanjaan

Viimeksi otin loparit loppuvuonna 2013 ja silloin vietin kolmisen vuotta lähinnä Thaimaassa. Takaisin Suomeen tultiin maaliskuussa 2017 ja nyt taas lähdetään syyskuussa 2019. Jaksoin tämän talven Suomessa joten kuten sen voimalla, että tiesin Espanjaan lähdön siintävän edessä seuraavana syksynä. Mutta oikeasti odotin lähtöä lähes kaksi vuotta ja se on ihan liian pitkä aika odottaa yhtään…

Viimeinen talvi Suomessa ja uuden elämän lupauksia

Uhoan tämän olleen viimeinen talvi, jonka jouduin Suomessa viettämään. Ohi on! Ihmisiä varmaan pelottaa, että heitä alkaisi kaduttaa irtisanoutuminen, tavaroista ja asunnosta luopuminen sekä epävarmuuteen ajautuminen. Minua kuitenkin kaduttaa, että jäimme Suomeen näin pitkäksi aikaa. En ole tainnut kertaakaan lukea vertaistarinaa tällaisesta, että joku olisi harmitellut sitä että viivytti Suomesta lähtemistä. Sitä varmaan keskitytään onnellisuuteen…

Barranc de Biniaraixin kävelyreitti Mallorcan Sóllerissa

Mallorcan parhaan kävelyni tein toisena patikkapäivänäni, jolloin lähdin Sóllerin keskustasta kohti Barranc de Biniaraix -rinnettä. Lähdin liikkeelle hyvissä ajoin 9.30 ja takaisin hotellilla taisin olla kello kolmen aikoihin. Lue ensimmäisestä kävelypäivästä: Kävely Mallorcan Sóllerin rinteillä >> Sóllerista Biniaraixiin Sóllerin keskustasta kannattaa bongata GR 221 -reitin kylttejä, jotka johdattavat oikeaan suuntaan kaupungista itään. Minua auttoi myös…

Kävely Mallorcan Sóllerin rinteillä

Valitsin Mallorcan kohteekseni Sóllerin kaupungin saaren pohjoisosissa, koska arvelin siellä olevan hienot kävelymaisemat Serra Tramuntana -vuoriston rinteillä. Minulla oli kaksi päivää aikaa kävellä ja ensimmäisenä kävelypäivänä suuntasin kaupungista länteen. Ensin kävelin hieman kohti Deian kaupunkia ja sitten jatkoin GR 221 -polkua rannalle alas Refugi de Muletan pysähdyspaikan kautta Port de Sollerin rantakohteeseen. Lue Sóllerin kaupunki…

Lentomatkustamisen tuskaa ja tekosyitä

Olen tekemässä huomenna kolmen yön matkan Mallorcalle. Juuri tällaiset lyhyet matkat ovat mielestäni olleet kaikkein typerimpiä. Lentämiselle on parempi oikeutus, jos sen tekee vaikkapa puolen vuoden oleskelun takia. Tietysti toisaalta ilmastonmuutoksen kannalta on ihan sama, että lentääkö ihminen kerran vuodessa samat lennot kolmen yön vai 100 yön takia. Viime vuonnakin tein vain yhden lentoreissun ja…

Matkavalmistelut lyhyelle Mallorcan patikkamatkalle

Talven piristykseksi varasin viikonloppumatkan Mallorcalle tammikuuksi. Tiedän ettei siellä ole talvisin erityisen lämmintä, mutta ainakin on lämpimämpää kuin Helsingissä. En etsi mitään rantalomaa, vaan sen sijaan halusin päästä johonkin eurooppalaiseen luontokohteeseen. Tajusin etten välttämättä halua millekään kaupunkilomalle, koska mitäpä minä jossain kaupungissa. Kaupungissa kävisin lähinnä syömässä ja sitten miettisin jos jonnekin museoon menisin. Ennen kiertelin…

Rescuekoira Thaimaasta: Greippi

Greippi on ollut meillä Suomessa nyt yli puolitoista vuotta. Hain hänet pohjoisthaimaalaiselta Care for Dogsin koirien turvatarhalta melkein kaksi vuotta sitten. Greippi on nyt viisivuotias. Tutustuin häneen Thaimaassa jo silloin, kun hän oli vielä pentu. Tutustuin Greippiin vapaaehtoistöissä koirien turvatarhalla Kun aloitin irtioton suomalaisesta työelämästä talvella 2013–2014, päädyin puolisoni kanssa Chiang Main eteläpuolella olevalle koiratarhalle…

Torronsuon kansallispuisto Hämeessä

Torronsuon ja Liesjärven kansallispuistot sijaitsevat lähellä toisiaan: Torronsuon Kiljamon parkkipaikalta Liesjärven Pirttilahden parkkipaikalle on matkaa 21 kilometriä. Yhdistimme viime syyskuussa vierailut samalle viikonlopulle. Lauantaina kävelimme Liesjärven Kyynäränharjulla ja sunnuntaina Torronsuon 10 km pituisella  reitillä. Puuttomat suot ovat lempimaisemaani ja Torronsuolla kasvusto oli upeimmillaan ruosteen punaista, kirkkaan oranssia ja heleän vihreää. Torronsuon virallinen rengasreitti Torronsuon kartat…

Vuonna 2018 ei juuri matkailtu – yhteenveto

Vuonna 2018 matkailuni jäivät jopa vähäisemmiksi kuin vuonna 2017, jolloin sentään asustelin vuoden kaksi ensimmäistä kuukautta vielä Thaimaassa. Matkailun vähäisyys johtuu mm. Suomessa asumisesta ja töistä, mutta etenkin elämämme mullistaneista koirista ja kissasta, jotka adoptoimme Thaimaassa helmikuussa 2017. Arkea ilostuttava eläinlaumamme estää aika hyvin arjesta poikkeamisen. Yhtä kissaa ja kolmea koiraa ei tuosta vain anneta kenenkään…

Liesjärven kansallispuisto koirien kanssa

Metsäpoluilla vietetty aika on parasta aikaa. Menin itsenäisyyspäivänä lomalle Liesjärven kansallispuistoon kolmen koirani kanssa. Sinne on Helsingistä alle kahden tunnin ajo. Kävimme koko porukalla siellä syyskuussakin, mutta nyt tuli tallattua eri reittejä. Minua mietitytti miten pärjään yksin kolmen koiran kanssa metsäpoluilla ja autoillessa, normaalisti retkeilen puolisoni kanssa. Metsässä liikkuminen on paljon helpompaa, koska koirat etenevät paljon…

Miksi ulkomailla asuneiden on vaikea sopeutua Suomeen?

Etsin vertaistukea muista blogeista ja niiden jutuista koskien Suomeen paluuta ulkomailta. Välillä huolestuttaa hieman miten tästä tulevasta toisesta Suomen talvesta selvitään. Työpäivistä toimistossa, illoista sohvalla ja pelkässä pimeydessä tehdyistä kävelyistä koirien kanssa. Viime talvena varustauduin toppavaatteilla, loskakengillä, otsalampulla ja kommandopipolla. Mitä järkeä tässä on? Muuttolintu -blogin jutussa Kotiinpaluun kulttuurishokki kuvaillaan hyvin näitä talvisen Suomen ikäviä…

Hossan kansallispuistossa koirien kanssa matkailuautolla

Kävimme Hossan kansallispuistossa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan rajamailla kesinä 2018 ja 2017. Sinne meitä vetivät patikointireitit korkeilla harjuilla kirkasvetisten järvien rannoilla. Teimme matkailuautolla kolmen koiran kanssa noin viikon pituisen reissun. Koirien takia ja varmaan muutenkin minua nykyisin kiinnostaa matkailussa ruoan lisäksi lähinnä luontokohteet ja päiväpatikointi. On tärkeää päästä tarjoamaan koirille kivaa tekemistä. Ne hyppäävät matkailuautoon superinnokkaina…

Retkikohteet Hossan lähellä Kainuussa

Viime kesänä matkalla Hossan kansallispuistoon pysähdyimme Suomussalmen jälkeen 843-tiellä parissa hienossa paikassa. Kylmäjärven rannan pysähdyspaikan valitsimme sattumalta, kun katselin kartasta sopivaa paikkaa jäädä matkailuautolla yöksi. Kalmosärkästä taas saimme tiedon Metsähallituksen esitteestä, jonka poimin Kuhmon Petolasta. Kylmäluoman retkeilyalue taas sijaitsee hitusen Hossaa pohjoisempana. Lintutornit ja pitkospuut Kylmäjärven soisella rannalla Pysähdyimme etelästä tullessa aivan tien viereen parkkipaikalle…

Useita lähekkäisiä retkikohteita Kainuussa

Sen sijaan että kesäreissulla ajelisi ristiin rastiin Suomea, voisi olla mukavampaa keskittyä yhteen alueeseen kunnolla. Tähän tulokseen tulin tänä kesänä, kun ajelimme matkailuautolla Pohjois-Savosta Etelä-Lappiin. Jos olisimme tienneet reissun typistyvän viikon pituiseksi, olisimme jääneet koluamaan kohteita pienemmällä alalla. Olisimme käyttäneet enemmän aikaa rentoutumiseen ja patikoimiseen ja ajaneet vähemmän. Havahduin luontomatkailuun noin 30-vuotiaana, kun reissasimme Uudessa-Seelannissa. Siellä…

Hiidenportin kansallispuisto Kainuun etelärajalla

Hiidenportin kansallispuiston pääjuttu on alueella oleva Hiidenportin rotko. Lähimmäksi sitä pääsee puiston pohjoispuolen Palolammen parkkipaikalta, josta on ehkä jotain kilometrin matka rotkolle. Sinne kuljetaan vanhassa metsässä ja kulku sinne ei ole ihan tasaista, joten kolmen kilometrin lenkki sinne ja rotkon toista puolta Kovasinvaaran kautta takaisin oli meille ihan tarpeeksi kovassa helteessä. Tuo on hyvä kävely…

Tiilikkajärven kansallispuistoon matkailuautolla koirien kanssa

Kävimme Tiilikkajärven kansallispuistossa Pohjois-Savon ja Kainuun rajalla viime kesänäkin ja nyt menimme uudestaan sen ollessa sopivasti matkan varrella pohjoiseen mennessä. Emme etukäteen tienneet olemmeko reissussa viikon vai yli kaksi viikkoa, joten fiilisten ja säiden mukaan mentiin. Käveleminen Tiilikkajärvellä Tiilikkajärvi on siitä ihmeellinen järvi, että kapea harju halkaisee sen pituussuunnaltaan sen lähes kahtia. Pohjoisniemeltä lähtee noin…

Rinkkaelämässä huomasi, miten vähällä voi pärjätä

Rinkan sisältö riittää ihan hyvin yhdelle ihmiselle elämiseen, ainakin jos asuu lämpimässä ilmanalassa ja jos majapaikoissa on lakanat ja huonekalut valmiina. Ei sellainen elämäntyyli varmasti ole kaikille. Mutta joitain voi inspiroida, että koin rinkkaelämän oikeastaan vapauttavana kolmen Thaimaan reissuvuoden aikana. Reissatessa ei kannata kantaa mitään turhaa   Nomadielämä erosi lomareissuista muun muassa siinä, että en…

Lyhyt kävelyreitti Mijas-vuorella Aurinkorannikolla

Mijas-vuori on helpoin patikkapaikka Aurinkorannikolla lomaileville ihan Fuengirolan ja Torremolinoksen rantojen kupeessa. Mijas Pueblon kylästä voi lähteä esimerkiksi kahden tunnin pituiselle rengasreitille vuoren rinteille, kuten me teimme helmikuussa. Fuengirolan keskustasta kulkee bussi M122 Mijas Pueblon kylään Mijas-vuoren rinteelle 17 minuutissa päiväsaikaan noin puolen tunnin välein. Kylässä on nättejä kujia ja valkoisia taloja, mutta tärkein asia…

Reppureissauksesta kerjuureissaukseen

Monet näkevät siinä jotain hyvin loukkaavaa, jos varakkaasta länsimaasta tullut koittaisi hankkia matkarahaa harjoittamalla paikallisen köyhälistön henkensä pitimiksi tekemiä hommia tai että vetoaisi ohikulkijoita ihan vain antamaan rahaa. Siinä varmaankin pöyristyttää se, että heillä kuitenkin on jossain länsimaassa koti, johon mennä takaisin opiskelemaan tutkintoa tai ansaitsemaan summia, joita suurimmalla osalla maailman ihmisiä ei ole koskaan…

Manu Chao on nomadimielisten musiikkia

Tiesin kyllä, että Manu Chao laulaa monilla kielillä ja musiikki ammentaa monesta, vaikka se minusta onkin lähinnä omalaatuista lattarimusaa. Hänestä kertova kirja Maailman kiertäjä avaa sitten enempikin sitä, että ukkohan on nomadi. Lainasin kirjan kirjastosta kai siksi, kun olen viime aikoina kuunnellut taas paljon Manu Chaota aloittaessani espanjan opiskelut. Laulut opettavat kivasti ainakin uusia sanoja….

Arjen erilaisuuksia ulkomailla – vessat maailmalla

Teen nyt ihan oikeasti postauksen vessoista maailmalla. Ne ovat arkisia asioita kotona ja reissulla. Usein silti matkoilla yllättyy, kun käy julkisissa tai oman majapaikan vessassa. Kyykkyvessat Monessa päin maailmaa ihmisillä ei edes ole vessoja, vaan tarpeilla käydään luonnossa. Saattaa olla vaikkapa tapoja, että tiettyyn aikaan kylän naiset käyvät tietyssä paikassa porukalla. Aamuvarhaisella peltojen vierellä samoileva…

Rescuetoiminta on paljon muutakin hyvää kuin kotien antamista

Rescuetoiminnassa on kyse paljon muustakin kuin yksittäisten rescuekoirien välityksestä ja pelastamisesta Suomeen. Koiria Suomeen tuomalla saadaan ulkomailla oleviin eläinsuojelukeskuksiin tilaa uusille tapauksille, jotta keskukset pystyisivät ylipäätään toimimaan. Adoptointi on edellytys, jotta sterilointeja, valistusta ja muuta ennaltaehkäisevää katukoiraongelman ratkaisutyötä tekevät keskukset voivat jatkaa projektejaan ajallisesti ja rahallisesti. Eläinsuojelukeskuksissa ei synny pentuja, koska niihin tullessa koirat steriloidaan, koska…

Muuttaisiko sitä seuraavaksi Espanjaan?

Olen alkanut ottaa vähitellen selvää Espanjasta. Emme tulleet Suomeen jäädäksemme ja kaipaan muualle missä vain olenkin. Tultuamme Thaimaasta Suomeen maaliskuussa, ajattelin että seuraava kohde on sitten jossain Etelä-Euroopassa. Talvia on tietenkin päästävä karkuun ja Etelä-Eurooppaan on helpompi muuttaa eläinten kanssa, kun voi matkustaa autolla. Euroopassa voisi välttää myös monia Thaimaassa asumisen varjopuolia, kuten oleskelu- ja työlupaongelmat,…

Vuosi 2017 ei ollut matkailuvuosi

Vuoden 2017 pari ensimmäistä kuukautta vietin Thaimaassa käyden lyhyellä reissulla Kuala Lumpurissa, mutta loppuvuosi menikin Suomessa. Nyt kyykin Suomessa lähinnä säästäen, jotta tulevaisuudessa pärjäisi pienemmillä tuloilla. Ja kolme koiraa ja yksi kissa estävät pyrähtelyt matkoille. Kestän matkustelemattomuutta kai sillä, kun tiedän että joskus taas muutetaan muualle. Alkuvuosi Thaimaassa   Oltuani joulun ja uuden vuoden koiravahtina…

Lexie-koira tuli meille Thaimaasta Ruotsin kautta

Lexien reitti meille oli mutkaisempi kuin muiden meille suoraan Thaimaan rescue-tarhoilta tulleiden eläinten polut. Muistan tarkalleen, kun tapasin Lexien ensimmäisen kerran Koh Lantalla. Olin toukokuussa 2015 rannalla kävelyllä vanhemmillani nykyisin asuvan Alfan kanssa. Vastaan tuli Lexie ja sen omistaja, he olivat myös matkalla Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskukselle, jossa silloin työskentelin ja asuin. Lexie taisi olla…

Rescuekissamme Billy Thaimaasta

Tutustuin Billyyn Lanta Animal Welfaren eläinsuojelukeskuksessa Thaimaan Koh Lantalla toukokuussa 2015. Menin sinne työskentelemään vapaaehtoiskoordinaattoriksi ja vastuulleni kuului kaiken muun mahdollisen lisäksi varaston sisältö ja se että kaikki paikat tulevat siivotuksi. Billy tykkäsi oleilla keittiön viereisessä varastohuoneessa, koska sitä ahdisti muiden kissojen seura. Lanta Animal Welfarella on jatkuvasti viitisenkymmentä kissaa ja niistä nelisenkymmentä viettää aikansa…

Matkailuautoreissu koirien kanssa Suomessa

Viikon matkailuautoreissu Itä-Suomessa ja Kainuussa onnistui hienosti kolmen Thaimaan koiramme kanssa heinäkuussa. Olimme varautuneet siihen, että ensimmäisen päivän jälkeen jouduttaisiin kääntymään takaisin, mikäli koirat eivät viihtyisi matkailuautossa. Jos ne vaikka olisivat tärisseet ja itkeneet. Mutta ne oleilivat ajon aikana aika hyvin, lähtivät innoissaan kävelyille ja hyppäsivät mielellään autoon takaisin ja löysivät autosta paikkansa. Matkareittimme päivä:…

Thaimaalaisten koirieni ja kissani totuttautuminen Suomeen

Tulin tänä keväänä takaisin Suomeen oltuani lähinnä Thaimaassa kolme vuotta. Kevään aikana meille tuli Thaimaasta myös meidän kolme koiraa ja yksi kissa. Miten matkustushullulle kävi näin? Kyllähän tämä hieman hirvittää olla vastuussa neljästä elämästä. Onneksi minulle kertyi kokemusta esimerkiksi usean koiran kävelyttämisestä kerrallaan Chiang Maissa Care for Dogsilla. Siellä oli parisataa koiraa ja kävelytin neljää…

Koh Phanganin saaren eläinsuojelukeskus PACS Thaimaassa

Kävin PhaNgan Animal Care for Strays PACSin eläinsuojelukeskuksella tammikuussa, kun viisipäiväinen sterilointiklinikka oli saatu päätökseen. Minusta on kiinnostavaa nähdä, miten tällaiset paikat on missäkin järjestetty – millaiset tilat on ja millaiset työrutiinit on kehitetty. PACS on pienempi kuin ne paikat, joissa olen ollut vapaaehtoisena. Heillä ei ole ollut varaa palkata eläinlääkäriä, sen sijaan sinne haetaan jatkuvasti…

Liikkuva eläinklinikka Koh Phanganin saarella Thaimaassa

Tammikuussa matkustin Koh Lantan saarelta Koh Phanganin saarelle Thaimaan niemen poikki osallistuakseni Lanta Animal Welfaren organisoimaan kissojen ja koirien sterilointioperaatioon, jossa steriloitiin niin paljon eläimiä viidessä päivässä kuin pystyttiin, jotta Koh Phanganilla ei vastedes syntyisi niin paljon ei-toivottuja eläimiä. Useimpina päivinä hoidettiin kuutisenkymmentä kissaa ja koiraa, se on aika maksimi tuollaisissa puitteissa. Koh Phanganilla toimii…

Työelämään ja säästämiseen sopeutuminen Suomessa

Töissä oli juuri hirveä rutistus ja semmoisen jälkeen tulee outo olo, kun yhtäkkiä onkin taas vapaa-aikaa. Kävelen koirien kanssa, mutta muuten kummastelen mitä Helsingissä pitäisikään tehdä. Kaupungille lähteminen tarkoittaa rahan käyttöä. Syöminen ja kahvittelu maksaa ja kaupat pitää kiertää kaukaa, koska ne tietävät turhien tarpeiden syntymistä. Ei ole mikään ihme, että mukamas shoppailua harrastamattomatkin shoppailevat huomaamattaan aika tavalla,…

Kaihertelua Thaimaahan, vaikken oikeasti sinne halua

Tulin takaisin Suomeen melkein neljä kuukautta sitten. Tänään on ikävä Thaimaata ja reissailua, enkä tiedä miten pystyn nuo jättämään taakseni. Ja tämä ei ole mitään ”mikset vain ota ja lähde” -kannustuspuheita kaipaava juttu, koska tässä Suomeen palaamisessahan oli kyse monen muun syyn takia siitä, että kyllästyin Thaimaahan ja väsyin reissaamiseen. Tämä kaiherrus on läsnä aina…

Wispa on rescuekoira Thaimaasta

Wispa on toinen rescuekoira, jonka toin vanhemmilleni Thaimaasta aiemmin esittelemäni Alfan lisäksi. Alfa oli Jössin kuoltua lähdössä yksin Suomeen ja vanhempieni kanssa mietimme adoptoivamme viipurilaiskoiran Alfan kaveriksi. Kun kerroin Koh Lantan eläinsuojelukeskuksella uudelle pomolleni Junielle tästä tilanteesta, hän ehdotti että olisiko Lanta Animal Welfarella joku sopiva. Tosiaan, Lanta Animal Welfaren koirille aloitetaan vientiprosessi heti kun mahdollista,…

Suomalainen Alfa-tyttö Chiang Maista

Alfa on asunut vanhempieni luona Suomessa nyt 1 vuoden ja 9 kuukautta. Tämä irtokoira Thaimaasta on heti alkujaan ollut valmis elämään turvallisesti ihmisten huomassa. Sellaista elämää moni katukoira kaipaisi, suojaa pois potkuilta ja inhottavilta ihmisiltä, joihin koirat silti haluisivat luottaa löytääkseen itselleen huoltajan. Muistan kun tapasin Alfan ensimmäisen kerran. Menin Care for Dogsin koiraturvatarhan kylvetyspisteelle,…

Ikonisia paikkoja maailmalla: Whisky a Go Go -klubi Hollywoodissa

Kävin kaksi vuotta sitten Los Angelesissa kahteen otteeseen Yhdysvaltojen kierroksellamme. Heti matkan alkajaisiksi majoituimme Hollywoodiin ja siellä kävelimme West Hollywoodin Sunset Stripille, jolla sijaitsee legendaarinen Whisky a Go Go -rokkiklubi. Kyllähän tuo paikka oli jossain määrin tuttu, koska siihen viitataan niin paljon vaikkapa rokkielämänkerroissa ja -dokumenteissa. Mutta olen sen verran hönö, ettei niistä ihan kaikki detaljit…

Montereyn kalifornialaismaisemat Big Little Lies -tv-sarjassa

Big Little Lies -tv-sarjassa minuun vetoaa isojen näyttelijänimien lisäksi Montereyn maisemat. Käväisimme Montereyssa huhtikuussa 2015 ajaessamme Kalifornian rannikkoa San Franciscosta Los Angelesiin. Tiesin että Tyynimeri tuolla on kylmä, mutta en tiennyt etukäteen että tuolla on semmoiset kauniin vihreät rosoiset maisemat. Oli tuulista ja viileää, eikä siellä ollut suinkaan palmurantoja, pitkä Kalifornia ei oikeastaan sijaitse sellaisilla leveyksillä….

Matkakirjaklassikko Vanhan rouvan lokikirja

Kyllikki Villan Vanhan rouvan lokikirja on suomalainen matkakirjaklassikko ja vieläpä naisen kirjoittama, joten olihan se saatava luettua. Ensimmäinen yritykseni oli joitain vuosia sitten, enkä pystynyt etenemään, koska Villalla oli niin tuskallisen negatiivisia ja itseruoskivia ajatuksia, joita en kyennyt käsittämään. Nyt uudella yrittämälläni pääsin yli noista kohdista, joissa hän manaili itseänsä turhamaiseksi, koska suostui tv-haastattelun tekoon…

Paluu Suomeen kolmen vuoden irtioton jälkeen

Lopetin työt Suomessa loppuvuonna 2013 ja siitä lähtien olin suurimmaksi osaksi Thaimaassa Chiang Maissa ja Koh Lantalla. Kävin kyllä välissä Suomessa neljä kertaa oleskelemassa, siinä oli kaksi pitkää kesääkin, ja lisäksi matkustelin Aasiassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Eli eipä tämä ole ollut sellaista kuin niillä, jotka ovat kokonaan pysytelleet poissa Suomesta ja yhtäkkiä pöllähtäneet takaisin. En…

Arjen erilaisuuksia ulkomailla – pyykkäys Thaimaassa

Thaimaan keskimääräistä alemman elintason näkee esimerkiksi siinä, että vaikka ihmiset asuisivat suomistandardien mukaan ihan kunnollisissa taloissa, niin ero on varustelussa. Jonkin verran voi olla myös sitä, ettei jotain ole tapana olla ja että on tapana tehdä asiat tietyllä tavalla. Pyykit pestään Thaimaassa usein käsin ja sitä varten takapihalla on betonoitu alue, jossa on vesiletkua, saaveja…

Koiranpennun hoitamista Goalla Intiassa

Jo parin Goan lomapäivän jälkeen minulle tuli hoitopentu paikalliselta Animal Rescue Centeriltä. Arviolta muutaman viikon ikäinen pentu oli saanut jonkinlaisen kohtauksen aivan yhtäkkiä ja mennyt huonoon kuntoon. Olin siskontyttöni kanssa juottanut sitä ja muita nestehukkaisia pentuja ruiskulla aiemmin aamulla. Parin tunnin päästä se vain makasi paikallaan. Kävin ensin varmistamassa majapaikassani Seva´s Cabanas & Hutsissa, että…